Savonlinnan opiskelijoiden naamiogalleria
Poista suosikeista
Lisää suosikkeihin
14.6.2017 - Tekijä: Opiskelija / opiskelijaryhmä
Savonlinnan OKL:n opiskelijoiden naamiot
- Naamio naamiossa/ TK/ Valmistutekniikka: huovutus ja kirjonta. Suunnittelun lähtökohta: Tarina venetsialaisesta taikanaamiosta. Naamion käyttäjäksi voi joutua tahtomattaankin. Minusta tuli epämiellyttävän naamion käyttäjä 6. luokalla, kun sain silmälasit. Entä jos naamioisin naamion? Ensimmäiset silmälasini saivat uuden esteettisemmän muodon ja mikä parasta, tästä naamiosta näkee - harva naamio ottaa heikkonäköiset huomioon.
- Naamio laukussa/ AM/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: pääkallosymboliikka.
- Naamio vaatteessa/ JM/ Valmistutekniikka: neulahuovutus. Suunnittelun lähtökohta: Naamio vaatteessa.
- KETTU METSÄSSÄ / AM / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: runo. Vaikka oli talvi, ei satanut lunta, sillä Pakkas-Ukko nukkui unta, niin sikeää. Sillä välin kettu metsän haltija tuumi, talvelle pakkasta ja lunta on saatava juuri. Muut metsänasukkaat olivat samaa mieltä, lumitähtöset herätettävä on sieltä. Kettu lähti kohti tuulta ja tuiskua, jossa lumi oli kadoksissa. Käveltyään pitkän matkan hän pysähtyi ja tuumi - miksi hän oli niin yksin. Ei ystävää, jolle supattaa salaisuuksia, ei, ystävää jolle huolet kerrotaan ja ilot jaetaan. Mietinnän keskytti Pakkas-Ukon aivastus. Kettu oli saapunut perille, - niin ajatuksissaan hän oli. Kettu kysyi Pakkas-Ukolta, miksi talvella ei sada lunta, oletko nukkunut unta, niin sikeää. Pakkas-Ukko pyöritteli päätään ja aivasti jälleen. Aivastuksesta selvittyään Pakkas-Ukko kertoi sairastuneen, eikä ollut siksi päässyt herättämään lumitähtösiä matkaan. Niimpä Pakkas-Ukko lähetti Ketun herättämään lumitähtöset, jotta saataisiin lunta. Hetken kuluttua hentoise lumitähdet jo liitelivätkin iloisina taivaasta, ja lumi peitti maan. Ketun palatessa kotimetsään, oli hänelle järjestetty juhlat, - olihan hän tuonut talveen lumen. Siitä lähtien on Ketulle ollut talven kuninkaan kruunu päässään, ja viekkaat silmät, koska oli niin pitkään ollut yksinäinen, ilman ystävää. Nyt ketulla on ystäviä ja hieno kimaltava kruunu, jostan hän on hyvin ylpeä.
- Nalle Puhin valeasu / MK / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: satu. Myös karhu, jolla on hyvin pienet aivot, kaipaa joskun elämäänsä pikkuisen jännitystä. Koska Puolen hehtaarin metsä on kovin pieni paikka, eikä siellä sitten Möhköfantin ole nähty uusia tuttavuuksia, keksi ystävämme Puh ruveta muukalaiseksi Puolen hehtaarin metsässä.Hän tiesi, ettei pöllö ainakaan uskoisen hänen olevan kukaan muu kuin Puh, ellei hän naamioituisi ja niimpä Puh päätti tehdä itselleen valeasun. Koska Puh näytti peilistä katsoessaan mielestään hyvin paljon karhulle, hän arvioi, ettei voisi naamioitua kaniksi, kenguruksi, tiikeriksi eikä nasuksi. Pöllöksikään Puh ei voinut naamioitua, sillä eihän hän osannut lentää ja ollakseen Risto Reipas Puhilla oli aivan liian pienet aivot. Hän ei siis voinut olla mikään muu, kuin karhu. Mutta eihän karhun valeasu voi olla karhu: Hmm.Puh muisti pöllön puhuneen joskus kummallisen värisistä karhuista. Sellaisista mustavalkeista karhuista, jotka asuvat melko kaukana Puolen hehtaarin metsästä. Pöllö taisi kutsua niitä pandoiksi. Mutta siinähän olisikin vastaus Puhin pulmaan! Puh voisi edelleen olla karhu, mutta niin kummallisen värinen, ettei kukaan tunnistaisi häntä Puhiksi. Yhtä asiaa Puh jäi kuitenkin vielä miettimään valmistettuaan valeasunsa: Syövätköhän ne mustavalkeatkin karhut hunajaa?
- Pekka Töpöhäntä/ AM/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: satu.
- Ralli-kissan valekaveri/ AP/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: lemmikkieläin.
- Metsän kissa/ MP / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: tarina. Tyttö asui metsän reunalla pienessä talossa mummonsa kanssa. Hän oli jo pitkään katsellut huoneensa ikkunasta, miten metsä kuhisi elämää. Tyttö halusi metsään ollakseen eläimien kanssa ja kuullakseen niiden tarinoita, mutta aina kun tyttö astui talonsa rappusilta metsään, eläimet pelkäsivät tyttöä niin, että pakenivat metsän uunemiin. Niimpä tyttö päätti tehdä itselleen valeasun. Hän teki itselleen kissapuvun ja naamioitui eräänä päivänä pukuunsa. Tyttö hiipi kissamaisesti metsään ja huomasi, että muut eläimet eivät reagoineet häneen millään lailla. Tyttö istahti keskelle metsää ja nautti metsän rauhasta ja eläimien seurasta. Ja voi, miten uskomattomia tarinoita tyttö kuulikaan.
- Unelmien elämä/ RH/ Valmistutekniikka: huovutus, tärkkäys, virkkaus. Suunnittelun lähtökohta: Ajatus, että naamion taakse kätkeytyy ihminen, joka on väsynyt ja pakenee todellisuutta haavemaailmaan.
- Kaino neito linnan/ SK/ Valmistutekniikka: neulonta, virkkaus ja tärkkäys. Suunnittelun lähtökohta: Annikki Tähden levyttämä Balladi Olavinlinnasta. Tarinassa neitoa syytetään vihollisten päästämisestä linnaan ja hänet tuomitaan muurattavaksi elävänä linnanmuuriin. Laulussa kuitenkin kerrotaan syyllisen olleen hänen sulhasensa ja syyttömyys paljastuu kun muuriin neidon hautapaikan kohdalle kohdalle kasvaa pihlaja. Pihlaja kukkii valkoisena viattomuuden merkkinä ja punaiset pihlajanmarjat taas todistavat ikuisen rakkauden voimaa.
- The Alien from outer space/ CR/ Valmistutekniikka: huovutus, neulonta, virkkaus, makramee. Suunnittelun lähtökohta: mielikuvitushahmo.
- Ilona/ OH/ Valmistutekniikka: virkkaus ja neulonta. Suunnittelun lähtökohta: tunnelmakuvaus. Tunnelmakuvaus.Herätyskello soi. Päätäni särkee. On kylmä. Sähköt eivät toimi. Tavarat ovat hukassa. Lyön varpaani tuolin jalkaan. Kaadan kahvikupin lattialle. Aurinko ei paista. Olen myöhässä. Miksi olen surullinen? Olen lähdössä. Katson peiliin. Kasvoni ovat alakulon värittämät. Valmistaudun kohtaamaan maailman. Otan naamioni ja pukeudun iloon. Kukaan ei näe minua tämän takaa. Koristaudun kirkkain värein. Olen valmis piilottamaan itseni muilta.
- Minun Australiani/ H-K I/ Valmistutekniikka: virkkaus, pesukonevanutus, löysä neule, rullaneuletekniikka, neulahuovutus. Suunnittelun lähtökohta: Australian matkakokemukset. Sademetsän läpitunkematon vihreys oli huumaavaa. Kasvit kietoutuivat tiukasti toisiinsa etsiessään tietä aurinkoon. Katsoessani ylös näin valtavai ihmeellisen muotoisia lehtiä työntämässä toisiaan pois tieltä valosta taistellen. Intensiivisen vihreän lisäksi minut ympäröi monivivahteinen äänten ryöppy. Useimmat äänistä kuuluivat linnuille, jotka eivät sirkuttaneet vaan rääkyivät, määkyivät, räkättivät ja käkättivät ennen kuulemattomilla tavoilla. Puun rungolla lepäsi valtava mustakeltainen goanna katsellen vihreitä muurahaisia, jotka raahasivvat pesäänsä sinisiä perhosen siipiä.Keski-Australia oli punainen. Punaiset kalliot, punainen hiekka ja punaiset kengurut punaisella hiekalla. Kaiken yllä kuuma kirkkaana keltaisena hehkuva aurinko kuumensi punaisen vielä punaisemmaksi. Aurinko ja ihoon liimautuva punainen hiekka värjäsivät valkean suomalaisenkin maasoon kuuluvaksi. Kiven päällä makaava lisko oli värityksessään kuin muuttunut osaksi kiveä. Sillä ei ollut kiire minnekään - aikakin lepäsi.Suurella valliriutalla turkoosin pinnan alla maailma oli mielikuvitusta rikkaampi. Vedin suolaista vettä henkeeni, koska korallieläimet saivat minut nauramaan ällistyksestä. En tiennyt sellaisia muotoja ja värejä keksityn. Tuttavalliset kalat tulivat uimaan parvena ympärilleni uteliaasti katsellen. Suuret turkoosit ja violetit kalat järsivät korallisia paloja saaden aikaan vedessä kulkeutuvan rouskutuksen. Vedessä kelluvat pienet meduusat polttelivat ihoani nokkosten lailla.
- Naamio/ TM/ Valmistutekniikka: huovutus ja tärkkäys. Suunnittelun lähtökohta: Uuden-Guinean naamiot. Uudessa-Guineassa naamioilla on suuri merkitys. Niillä saadaan yhteys esi-isiin ja henkiin: hyvät henget saadaan kutsutta paikalle ja pahat karkotettua. Naamioita käytetään myös useissa seremonioissa ja initiaatioriittien osana. Yleisimmin naamiot on kaiverrettu puusta, mutta myös punottuja naamioita löytyy. Naamioiden pitkät nenät esittävät miespuolisia henkiä. Niihin assosioituu myös luonnonilmiöitä, kuten tulvia tai eläimiä ja lintuja. Naisia esittävillä naamioilla on puolestaan lyhyet nenät. Uuden-Guinean naamiot on usein koristeltu reunoiltaan nauhoilla, karvoilla tai sulilla. Itse käytin naamiossani omia hiuksiani.
- Viekoittelija/ EA/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: kuvaus naamion taakse kätkeytyvästä hahmosta. Naamioni on ilkeä ja viekas narrimainen hahmo, joka tekee ilkeyksiä omaa pahantahtoisuuttaan ja ilkeyttään. Hän haluaa päästä nauramaan muille, mutta ei siedä sitä, että hänelle itselleen nauretaan. Viekoittelija haluaa kuitenkin, että muut nauravat hänen kertomilleen jutuilleen. Hän yrittää kovasti käännyttää muita puollelleen ja saada muut kanssaan tekemään ilkeyksiä. Hän ei halua olla yksin, vaan tarvitsee ympärilleen ihmisiä, joillen hän voi näyttää. Omasta mielestään hänen tekosensa ovat todella hauskoja ja hän ei voi ymmärtää miksi loukkaantuisi niistä. Hän pönkittää tekosillaan itsetuntoaan ja hakee muiden hyväksyntää. Viekoittelija ei tiedä mitää muuta toimintatapaa, joten hän kiusaa muita kujeillaan. Hän myös torjuu kaikki, jotka yrittävät olla ystävällisiä, koska hän ei voi uskoa, että joku todella olisi hänelle kiltti, vaan jotain pahaa on oltava kiltteyden takana.Naamioni taakse on kätkeytynyt itsestään hyvin epävarma henkilö, joka haluaisi tulla hyväksytyksi joukkoon ja olla kuin muut. Hän kuitenkin pelkää liikaa tulevansa torjutuksi, joten hän ei edes yritä. Hän ei tiedä, mitä hänen tulisi tehdä. Eikä hän halua näyttää muille todellista olemustaan, vaan on piiloutunut viekoittelijan naamioon. Hän pelkää myös näyttää muille rujoa ulkomuotoaan. Hän on naamioitunut epävarmuutensa kujeisiin ja ilkeyksiin. Hän on myös todella ujo.
- Jokeri/ UT/ Valmistutekniikka: huovutus ja virkkaus. Suunnittelun lähtökohta: runo. Naamionsa takanakatseilta suojassakuulee Jokeri oman naurunsaKenen kanssa onnensavoisi jakaa, iloitamiettii yksin JokeriKorttipelissäkinoljenkorsista viimeisinon kortti JokerinOn lohduttaja Nyytilläja parantaja karhullamut ken auttais Jokeria?
- Itkevä enkeli - sormus/ PK/ Valmistutekniikka: virkkaus. Suunnittelun lähtökohta: Lausahdus _sä olet mun pelastava enkeli_ Mielestäni naamio voi olla pieni, kunhan sen taakse kätkeytyy naamion tapaan jotain. Tämän naamion tarkoitus ei ole olla mikään maailman pelastava esine. Pikemminkiin arkipäivän pelastava esine. Enkeliteema tuli monen pohdinnan jälkeen. Kuulin kaupassa erään teinitytön sanovan toiselle: _sä olet mun pelastava enkeli_. Kassalla koin siis valaistuksen. Naamiostani tulee enkeli, joka kuvaa pelastusta. Piirtelin kuvia ja päädyin rakentamaan naamioni enkelin siivestä. Siitähän ihmiset tunnistavat enkelin. Aluksi ideana oli tehdä korvakorut, mutta viimemetreillä naamiosta tulikin sormus.
- Puu-ukko/ H-M N/ Valmistutekniikka: virkkaus, huovutus, kirjonta. Suunnittelun lähtökohta: puunrungon satuolento. Metsässä, kaiken salaperäisen keskellä, asun minä. Kun oikein tarkkaan katselet, voit nähdä minut puunrungossa,kaarnan alla. Sieltä minä tarkkailen sinuaja muita metsän liikkeitä. Minulla on ystäviä: tuuli, auringonsäde, muurahainen... ja sinä... Täällä minä olen ja pysyn, kauan, kauan, kauan...
- Lassi-Peikko ja avain/ AJ / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: satu. Pieni peikko poika kulkee metsässä ja yrittää kuumeisesti löytää jotain. Mitä hän etsii? Onk häneltä kenties kadonnut jokin tärkeä esine? Pian hän saapuu kohdalleni. Oletko sattumalta nähnyt kultaista avainta jossain täällä metsässä? Hän kysyy minulta. En, onko sinulta kadonnut sellainen? Vastaan. On, peikko sanoo surullisena. Onko se hyvinkin tärkeä? Kyllä. Annahna, kun kerron, oikeasti en ole peikko vaan Lassi Kuusela. Lähdin metsään leikkimään. Ñiti varoittii minua menemästä kovin kauas. Mutta leikkiessäni en huomannutkaan, kun olin jo kulkeutunut hyvin kauaksi kotoa syvälle metsään. Minä pelästyin ja istahdin kannolle miettimään missä päin koti mahtaa olla. Luultavasti lähdin juoksemaan aivan väärään suuntaan, sillä yhtäkkiä edessäni oli luola jollaista en aiemmin ollut huomannut. Luola kiehtoi minua niin, että päätin käydä katsomassa, mitä siellä on. Huomasin valon kajastavan luolan perältä astuessani sisään. Minua alkoi pelottaa, mutta jatkoin silti eteenpäin. Samassa huomasin hirveän ruman olennon, joka osoittautui noidaksi. Hän oli hyvin vihainen siitä, että olin tullut häntä häiritsemään ja taikoi minut peikoksi. Noita sanoi, että muutun Lassiksi takaisin vasta kun olen löytänyt kultaisen avaimen, jonka hän on hukannut tänne metsään. Se on hänen aarrekammionsa oven avin. Kun oletn vienyt sen hänelle, taikoo hän minut takaisin Lassiksi. Joten minun täytyy löytää se avain. Olen etsinyt jo joka paikasta enkä ole avainta löytänyt. Peikko oli selittäessään käynyt istumaan kannolle ja purskahti nyt itkuun. Voi elähän itke, yritin lohduttaa. Minä voin etsiä sitä kanssasi. Todellako? Peikko hyppäsi ylös ilahtuneena.Lähde peikko-pojan kanssa avainta etsimään, ja keksi mistä se löytyy.
- Metsän hallitsija/ LP/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: Nivean ryppyvoide TV-mainos ja Disneyn aninaatiohahmot. Nivean ryppyjenpoistorasvan mainos sävähdytti heti ensivilkaisulla. Siinä mainoksen malli painaa kasvonsa _seinämään_, joka muodostaa mallin kasvoista kohokuvan seinämän toiselle puolen. Malli siis teki omasta nuorekkaista ja rypyttömistä kasvoistaan naamion, jolla demonstroi kuinka mainostamansa rasva saa kasvot pysymään juuri tällaisina, sileinä ja kauniina pitkään. Toisena innoittajanani oli Disneyn Pocahontas -piirretty. Siinä Pocahontasta neuvoo Kaarna-muori, vanha puu, jolla on vanhan ja viisaan naisen kasvot.
- Metsänhenki/ JS/ Valmistutekniikka: huovutus, hiukset vapaalankavanutuksella. Suunnittelun lähtökohta: fantasia ja suomalainen luonto Naamioni kuvaa iloista, ystävällistä, auttavaista ja positiivisen elämänasenteen omaavaa metsänhenkeä tai -hengetärtä. Hän auttaa lapsia ja aikuuisa vaikeissa elämänkysymyksissä, ja häneltä voi aina kysyä neuvoa mieltä painaviin kysymyksiin. Metsänhenki kuuntelee, auttaa ja neuvoo. Hän on itse erikoistunut luontoon liittyviin kysymyksiin ja ohjaa nuoria kunnioittamaan luontoa. Hän kannustaa luonnossa liikkumiseen, koska luonnosta voi saada voimaa ja energiaa, kun kiire ja huolet painavat. Luontoa arvostamalla, arvostamme myös kotimaatamme ja sen rikkauksia. Naamioni on puhtaan luonnon, erilaisuuden kunnioittamisen ja lasten yhteinen ystävä.
- Tuulen kuiskaus/ SA / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: luonto ja sen rauha. Kuvittele rauhallinen metsä, jossa puut hulmuavat tuulen mukana samalla niistä kuuluen hentoa kahinaa. Seisot keskellä metsää yksin ja vain rauha ja tuuli ovat ympärilläsi. Voit tuntea metsän raikkauden ja rauhan jokaisella sisäänhengitykselläsi. Kuvittele nyt kaupunki, jossa autot huristelevat ympärilläsi. Ihmiset juoksevat stressaantuneena paikasta paikkaan kuin aika söisi heidät, jos se ehtii saada heidät kiinni. Sinullakin on kiire ja päätä särkee kaikkien asioiden muistamisesta ja hoitamisesta. Itse asiassa olet jo myöhässä ja yrität juoksemalla saada ajan kiinni. Eikö siinä vaiheessa olisi vaan ihana pysähtyä ja piiloutua naamion taakse kaupungin hulinaa omaan rauhaan. Saada edes hetki, jolloin voit kerrankin ajatella omia ajatuksiasi rauhassa ilman kiirettä.
- Enkelin naamio / TR / Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: pikkusiskon kysymys ja isosiskon vastaus Pikkusisko kysyi, mistä kimalteleva tähti oli ilmestynyt hiekalle: _Enkeli on pudottanut sen. Ne tekevät niin aina joskus_. Miltä tähtiä pudotteleva enkeli näyttää? En tiedä, koska eihän enkeleitä voi nähdä. Miksei voi? Ovatko ne ollenkaan näkyvillämme? Vai ovatko ne naamioituneita? Mutta millainen naamio enkelillä olisi? Kasvot peittävä naamio ei varmaan auttaisi kovin paljon - koko muu vartalo olisi tunnistettavissa. Entä jos enkelit käyttävätkin vartalonaamiota, jonkinlaista vaatetta, joka sulauttaa ne siihen ympäristöön, jossa ne viettävät aikaansa.Kyllä. Meidän tähtiä pudottavalla enkelillä oli vartalonaamio, mekko. Naamion täytyi olla metsänvihreä, sillä se piti enkelin piilossa leikkiessämme kuusikodissa. Siihen olisi tarttunut seinäsammalta seikkailuistamme jäkäläpellolla, kuuraa hankikelien hiihtoretkistä ja multaa porkkanamaalta. Vanha, kaksihaarainen koivu olisi pudottanut siihen lehtensä, samoin naapuripihan vaahtera.
- Musta Ruusu/ HL/ Valmistutekniikka: neulahuovutus. Suunnittelun lähtökohta: goottihenkisyys.
- Glitter / LL / Valmistutekniikka: neulahuovutus. Suunnittelun lähtökohta: glamouria tihkuva supersankarinainen Glitter.
- Marie-Antoinette/ SP/ Valmistutekniikka: neulahuovutus. Suunnittelun lähtökohta: Marie Antoinette.
- Mask from the past/ HK/ Valmistutekniikka: virkkaus. Suunnittelun lähtökohta: pitsi.
- Ruususen uni/ MM/ Valmistutekniikka: virkkaus ja huovutus. Suunnittelun lähtökohta: satu Prinsessa Ruususesta.
- Tähtiyö/ LT/ Valmistutekniikka: huovutus. Suunnittelun lähtökohta: Vincent van Goghin maalaus Tähtiyö.
- Venetsian naamio/ SA / Valmistutekniikka: huovutus ja kirjonta. Suunnittelun lähtökohta: Tarina venetsialaisesta taikanaamiosta. Naamio väri pysyisi sinisenä jos Herttua voisi luottaa sitä kasvoillaan kantavaan henkilöön. Väri kuitenkin näkyi peilin kautta punaisena, jos henkilö oli epäluotettava tai vaarallinen. Vieras toisensa jälkeen kokeilivat naamiota ja väri pysyi sinisenä vaikka Herttua kuinka peilin kautta katsoi näitä. Lopulta kaikki vieraat oli käyty läpi eikä naamio ollut muuttanut väriä kertaakaan. Herttua epäili taikurin huijanneen häntä ja oli raivon partaalla, kunnes kokeili naamiota itse ja peilin kautta itseään katsoessaan näki, kuinka kirkkaan punaisena leiskuava naamio peitti hänen kasvonsa.
© 2023 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry
Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!