Kuvissa on itselleni tai muille tekemiäni käsitöitä. Joukossa on myös muutama mummin tai muun läheisen tekemä käsityö tai muuten vaan merkityksellisiä vaatteita ja tekstiilejä mm. matkoilta.

           
 
1964 Synnyin, kun Marimekon Unikko-kuvio syntyi ja virkkaus oli muotia. "MUOTI SUOSII VIRKKAUSTA. Virkkausinto tuntuu vain leviävän. Koukku kieppuu yhä useamman kädessä - ja hyvin rentouttavaa käsityötä se onkin - eihän tarvitse edes pelätä silmukoiden karkaavan kuten neuleessa." (Omin käsin -lehti nro 4/1964.)
1967 Liisa-nukke 1960-luvulta ja Manta-nalle 1970-luvulta
1968 Mummini on kutonut ryijyn vuonna 1933. Sitä on käytetty aluksi tuvan sängyn peitteenä, sitten rekipeittona ja lopuksi se on nostettu seinälle koristeeksi.
1969 Vuonna 1969 Neil Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun kamaralle ja minä aloitin villaan tutustumisen...
1970 Mummolan huoneentaulu
1971

Äitini teki kirjontatyön 7-vuotiaana tekemästäni piirustuksesta.

1972

Ensimmäisen vohvelipujotustyöni tein muistaakseni toisella luokalla. Sitä piti käyttää ruokaliinana pulpetin päällä ruokaillessa. Kuviomalleja etsittiin Ollilan Vohvelipujotus-kirjasta.

1973

Kuvan liinaan olen harjoitellut erilaisia kirjontapistoja. Myös käsityöpussin muistan ommelleeni käsin. Käsityöpussi onkin yksi yleisimmistä koulukäsitöistä.

1974

Barbien keksi Ruth Handler. Hän huomasi tyttärensä Barbaran leikkivän mieluiten nukeilla, jotka muistuttivat aikuisia. Minä tykkäsin tehdä vaatteita barbielleni.

1975 1970-luvun muodin mukaisia kietaisuhameita kutsuimme humpulahameiksi. Kietaisuhameet ommeltiin kotona.
1976

Tämän kaulaliinan neuloin 12-vuotiaana. Muistan, että kaulaliinan piti olla mahdollisimman pitkä niin, että hapsut melkein viilsivät maata. Suunnittelin värit vihreään talvitakkiini sopivaksi. Tein samoista langoista myös pipon, joka ei enää ole tallessa. Tämä kaulaliina on niitä harvoja neuletöitä, joka on kulkenut mukana pitkin matkaa. Edelleenkin kaulaliina pääsee lämmittämään paukkupakkasilla.

1977

Ponchot olivat muotia 1970-luvulla.

1978
Tumppuja vuosien varrelta
1979

Tein 7. luokan käsityönä asun rippijuhlaani: samettiliivi ja hame sekä kirjontaa liivin selkämykseen.

 

1980

Luokkapaita lukiovuosilta.

1981

Itse virkattu pitsijakku

1982

Lukion wanhojenpäiväpuku

1983 Lukion penkkariasu
1984

Kirjotun liinan on tehnyt mummini (s. 1910, k. 1984) todennäköisesti 1920-luvun lopussa. Liina on jo sen verran kulunut, ettei sitä enää voi käyttää pöytäliinana. Tein liinan keskelle sukukuvakollaasin siirtokuvien avulla ja nostin sen seinälle.

1985

Tein itselleni kesämekon, kun lähdin Lontooseen au-pairiksi.

1986

Opiskeluajan käsityö: villahuopa Pohjois-Karjalan väreissä.

1986

Opiskeluajan käsityö: Pellavapyyhe "heijastuksia järvellä"

1987

Valmistin itselleni Tuuterin kansallispuvun ja äidilleni Jääsken puvun.

1988 Liperin kirkon vihkiryijy
1989

Neulepusero "kalliolle kukkulalle"

1989

Kastepuku

1990

Reppukatti, Onnellinen katti, Himskatti...

1991 Soluemalikoristelua Kiinassa
1991 Nukkekurssin satoa
1992 Steiner-nukkeperhe
1992

Tilkkunukkeja yms. pyöreistä tilkuista 

1993 Opiskelin syyslukukauden Pohjois-Englannissa ja tutustuin mm. kelttiläisiin kuvioihin.
1994 "Elämän tarkoitus on 42"
1995

Nimipäiväpusero kangasliiduilla

1995

Huovutustyö "lakkasuo"

1996 Stressisammakoita
1996 Feresi sukulaistytölle
1997 Ketjusilmukoita rautalangasta vääntäen ...muisto ensimmäisestä työvuodesta käsityötieteen lehtorina
1997 Työkaveri piti kivan kurssin sovitusnuken valmistamisesta Savonlinnan OKL:lla. Nuken runko on muotoiltu vartaloa kiinteästi muotoilevan poolopaidan päälle liimapaperisuikaleista. Nukke on pehmustettu vanulevyllä ja päällystetty resorilla.
1998 Superman-asu kummipojalle
1998 Yhdessä neulomista
1998 Tilkkutyön inspiraationa toimi kukkakankaista pitävä mummini ja elämänpuuaihe.
1998

Virkkasin vihreistä ja sinisistä langantähteistä isoäidinneliöitä. Lopulta niistä syntyi villatakki.

 

1999 Stressin poistovälineet
1999

Lisäys ja kavennus, lisäys ja kavennus, lisäys ja kavennus, lisäys ja kavennus... Verkkoneulos

1999 Huppari toiveiden mukaan
1999 Kukkamekko tilkuista
1999

Punontaa tuulten riepottelemista risuista

2000

Solmuvärjäystä

2000 Kloriittikokeiluja
2000 Marmorointikokeiluja
2000 Lumi- ja villapalloja (hupussa)
2000 Kudoin mummin itse kasvattamista ja kehräämistä pellavalangoista liinan.
2000

Helmikudontaa syyslomalla

2001 Kirjontatyö "yesterday"
2002 Eurojen aika alkoi. Ideoita pennien käyttöön
2002

Neulakintaat mummin kinnasneulalla

2002

Ommeltu kahvikassi - Finnish Coffee Bags

2002

Virkattu mininalle-työohje

Teddykarhu on jo 100-vuotias

2002

Virkkaa kukkia

2002

Tee kangasruusu

2002 Vanhat farkut uusiokäyttöön
2002 Aurinkopitsiä Kanarian saarilta
2003

Keskeneräinen rautalankakudin, toista esitarkastuslausuntoa odotellessa...

2003 Sydämellistä ystävänpäivää!
2003 Kasviväripainantaa
2003 Kontaktivärjäystä kasviväreillä
2003

Uusiopaperin valmistamista

2003 Larppiasu
2003

Kesäprinsessalle liivimekko ja tossut

2003

Makrame-rannenauha

2003 Käsitteellisestä ajattelusta käsin käsittämiseen. Näyttely tutkimuksesta käsityön keinoin
2003

Väitöstilaisuus

2003 Kiitos väitöspäivääni muistaneille
2003 Unicef-nuket Hiipi, Hipsu ja Hippi syntyivät UNICEFin nukkekampanjassa "adoptoitaviksi". UNICEFin nukkekampanjaan voi osallistua tekemällä nuken, "maailman lapsen". Valmis nukke annetaan "adoptoitavaksi" eli joku toinen voi ostaa sen 20 eurolla. Tällä summalla UNICEF voi hankkia rokotukset yhdelle lapselle kuutta tappavaa tautia vastaan (jäykkäkouristus, polio, hinkuyskä, tuberkuloosi, tuhkarokko ja kurkkumätä). 
2003 Sydämellistä joulua!
2004

Rahapussit

2004

Egyptiläisiä kuvakudoksia

2004

Tipu-ideoita

2004 Jugend-terveiset Riiasta
2004 Terveiset Lontoosta
2004

Japanilaisten kangassandaalien ohje

2004 Retkeilyvaatteita Karhunkierrokselle
2004 Kastejuhla tiedossa...
2004 Nappijuttuja
2004

Pipoja pipoja

2004

"Ruutuhuivien" pohja on ruutuvirkkausta.
Toisen ruutuihin on pujoteltu mohairlankoja ja toiseen Novitan Teddy-lankaa.

2004 Risto Virkkaaja
2005 Terveisiä Arabian aavikolta ja keitaalta
2005

Vapaalankahuovutus

2005 Amandan essi
2005 Käspaikka anopille
2005 Nappikukkatervehdys
2005 Pitsiterveiset Martinpäivän käsityömarkkinoilta
2005 Kravattien uusiokäyttöä
2005 Joulukorttien kukat on valmistettu neulahuovuttamalla punaista pellavakuitua pellavahuovalle
2006 Terveiset Brasilian kiertomatkalta
2006 Huopahattu tammikuun paukkupakkasiin
2006 Tässä syntyy kuitupaperia huovutukseen
2006 Mitähän näistä turkooseista syntyy... 
2006

Tarjala-linnunpönttö on otettu käyttöön

2006

Virkkaa kevätesikko tai muu lempikukkasi

2006 Hello from New York!
2006 Maataidetta ja ornamentteja opettajavaihdossa, Belgiassa
2006 Terveisiä Belgiasta, Bruggen pitsimuseosta
2006 Kässäterveiset Tampereen käsityömessuilta
2006 Paperista kangasta -kokeiluja oranssipinta
2006

Korkkitontut

2007 Hello from The Smiling Coast!

Batikkikuvia Gambiasta
2007 Paperista koreja
2007 Ryijykassi
2007 Pääsiäisaskartelua
2007

Grüsse aus Salzburg

2007

TOH-hattumallisto

2007 Kesäkässää Kaivopolulla
2007 Tuunausta ja kierrätystä
2007 Joulukortteja karkkipapereista ja napeista
2008 Sawadi kap! Sawadi kaa! Terveiset Thaimaasta!

Ks. kuvasarja: Miten syntyy thai-silkkikangas

2008 Wanhojentanssipuku lukiolaisten Wanhojenpäivää varten
2008 Lumiukko-asu päiväkodin naamiaisiin
2008

Tein neulakintaat Huopanen-langasta. Vanutin kintaat käsissä muokkaamalla ja koristelin ketjuvirkkauksella.

2008 Kuvaterveiset Tunisiasta

Tunisialaisen maton kutominen

2008 Terveisiä Latviasta
2008 Kuvaterveiset Japanista
2008 Elämäntilkkutäkkejä
2008

Turkkilaisia käsitöitä

2008

Patalaput ovat kuin kukkia, niinpä lahjoitimme 50 patalappua 50 vuotta täyttävälle proffalle.

2008 Kirppisraanuille ja vilteille uutta käyttöä
2008 Mosaiikinpaloja Andaluusiasta
2008 4-vuotiaan toive: "Pinkki kaulaliina, valkoisia raitoja ja kukkahapsut. Kaulaliinan pitää yltää kaulan ympäri ja sen pitää olla leveä."
2008 Huoneentaulut kertovat
2008 Vuorotteluvapaa
Vuorotteluvapaan kolmas viikko menossa. Alan vähitellen tajuta, ettei enää ole kiire. Luen Jaana Venkulan mainion kirjan "Tekemisen taito" ja innostun siivoamaan lankavarastoni sekä neulomaan "tekemisen ilon puseron" punaisista langantähteistä. Siniset, vihreät, oranssit, keltaiset ja oranssit kasat jäävät odottamaan vuoroaan. Mietin käsityön tekemisen merkitystä...  Jaana Venkulaa siteeraten tekemisen taito "on elämän elävyyttä ilmaiseva peruskoreografia, vaivannäön kautta hyvää oloa tuottava tanssi, henkisen kasvun ja jatkuvan ilon lähde". 
2008 Malesialainen batiikki

2008 Neulegraffititontun jouluterveiset
2009 Polska Stroje ludowe - Puolalaisia kansanpukuja
2009 Sammakkokuteita huovuttamassa
2009 Vuorotteluvapaaryijy

Tässä pieni pätkä seinän pituisesta paneeliryijystä,
joka syntyi punasävyisistä langantähteistä vuorotteluvapaan kunniaksi.

2009 Pääsiäisaskartelua
2009 Urheiluvaatemuotia
2009 Romanialaisia kansanpukuja
2009 Kesäkello
2009

Kesäkässää farkkutilkuista, vinonauhanpätkistä ja napeista

2009 Tuunatut huopakengät
2009 Pukuterveiset Mustanmeren rannalta, Bulgariasta
2009 Käsitööd Narvassa

Viron Narvan linnan sisäpihalta löytyi ihastuttava käsityöbutiikki, jossa turisti sai opastusta nypläykseen.

2009

5-vuotiaan joululahjatoive: Belle-prinsessapuku

2009 Jouluterveiset kuvankäsittelyn merkeissä
2010 Terveisiä cuna-intiaaneilta ja embera-intiaaneilta
2010 Italian terveiset:

Freskojen pukuhistoriaa renesanssiajalta

2010 Kuvatilkkuja Italiasta
2010

Opettajavaihtoni aiheena Saksassa, Flensburgissa, oli kierrätys ja punonta. Otin mukaan mm. esimerkin kahvikassista.
Linkki aikaisempaan kahvikassijuttuun: Presidenttikassi

2010 Tanskan kansallismuseosta poimittua...
2010 TOH-hattu mallisto täydentyi Leenan hatulla!
2010 Kurkistus muinaisten egyptiläisten pukeutumiseen, ja hieman nykypäiväänkin
2010

5 v suunnitteli oman keppihevosen ja valmisti sen käyttämällä pohjana vanhaa sukkaa. Täti avusti hieman.

2010

Pukuperinnettää kroatiasta

2010 Hyvää joulua!
2010 Tuunattu ja signeerattu tuoli
2011 Terveiset Lanzarotelta
2011 6-vuotiaan toiveiden mukaan virkattu nukke
2011 Virkattu "munamies"
2011 Kanzashi-kangaskukkia taittelemalla
2011 Kangaskukkia
2011 Pukuterveiset Makedoniasta
2011 Kudontaa Kyproksella
2011 Muinaispuku on vihdoinkin valmis!
2011 Sukka vaihteeksi toisella tavalla:

Sukat kärjestä aloittaen

2012

Kuvia Mombasasta

2012 Päivä Tukholmassa

- kohteena Nordiska Museet.
2012 Kesäperhosia kierrätysmateriaaleista
2012

Tekstiilikaulakorut

2012 Terveiset maailman toiselta puolelta Etelä-Australiasta
2012

Käsityön maailmanympärimatka-pakettimatkan tehtävät

2013 Miten paljon yhteen käsityöhön voikaan ladata muistoja ja tunteita! Kuvan tyyny on tehty edesmenneen isäni paidasta. Taskussa on isän kangasnenäliina. Äiti kirjoi taskuun sanan "ikävä".
2013 Vetoketjuille uusiokäyttöä
2013

Huopakorun inspiraationa lämmin ja kaunis syyskuun sunnuntai.

Maailma muuttuu, niin myös tallentamisen muodot...
Poimin edelleenkin talteen "kuvatilkkuja" matkan varrelta, mutta nyt ne tallentuvat lähinnä Facebookiin...

© 2021 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!