Ryijy-sana tulee muinaisskandidaavisista sanoista 'ry' tai 'ru', jotka tarkoittavat 'takkuinen' ja 'karkea'. Ryijy kuuluu nukkakudonnaisiin.

Ryijyn kaksi päävalmistustapaa ovat
1) kutoen kangaspuissa tai kehyksessä tai itsetehdyissä kehyksissä
2) ommellen pohjakankaalle.
Nukkapintaa saadaan aikaiseksi myös muillakin tekniikoilla. Teollinen muoto ryijytekniikasta on tuftaus, jossa kehikkoon pingotettu kangas nukitetaan koneellisesti ja viimeistellään nurjalta liimalla tai liimakankaalla.

Yksipuoleinen peiteryijy

Ryijyn historia pohjolassa ulottuu viikinkiajalle. Viikingit käyttivät ryijyä paitsi viittana myös venepeitteenä ja paari- eli hautausvaatteena. Veneryijyt olivat koristelemattomia, kun sen sijaan hautausryijyt koristeltiin ristein.

Ryijy on saapunut Suomeen ristiretkien aikaisen ruotsalaisen asutuksen mukana. Ryijyt korvasivat osittain eläinten taljat. Niitä käytettiin lämmikkeenä veneessä, reessä ja vuoteessa peitteenä, joten nukka oli alaspäin eli käyttäjään päin. 1500-luvun suomalaisten ryijyjen tiedetään olleen yksivärisiä ja melko pitkänukkaisia. Värit olivat lampaanvillasta saatavia värejä (valkoista, mustaa ja harmaata) ja kasveista saatavia värejä. Ryijyt olivat useimmiten kokonaan villaa. 1600-luvulla alettiin loimena käyttää pellavaa, hamppua tai puuvillaa.

Kaksipuoleinen peiteryijy

Aluksi ryijyn nukkapuoli oli käyttäjään päin, sitten myös peitteen päällyspuolta alettiin koristella värjätyllä nukalla, jolloin ryijystä tuli kaksipuoleinen. 1600-luvun ryijyt olivat yleisesti nukitettu molemmilta puolilta. Kuvioita alkoi tulla ensin ryijyn reunoille kehyksenä ja erilaisina ruutuina. Suosittuja olivat myös suoraruutuiset ja vinoneliökuvioiset ryijyt. Risti on ollut myös suosittu kuvio. Sen tarkoituksena oli suojella käyttäjää.

Koristeryijy

Kun täkit 1700-luvulla tulivat säätyläiskotien käyttöön, siirtyi ryijy juhlapeitteeksi (morsiusryijyt ja rekiryijyt) ja koristeryijyksi seinälle ja lattiallekin (vihkiryijyt).  Koristeryijylle on tyypillistä nukkapuolen runsas kuviointi, sillä nukkapuolta käytettiin ryijyn oikeana puolena. Ryijyn nukka myös lyheni (2-3 cm). Geometristen kuvioaiheiden rinnalle omaksuttiin kirjontatöistä erilaisia puuaiheita. Ihmishahmoja käytettiin puukuvioiden juurella. Varsinkin morsiusryijyihin lisättiin myös nimikirjaimia ja vuosilukuja. Köynnös- ja kukka-aiheita omaksuttiin Suomeen saksalaisista mallikirjoista. Ryijyissä käytetyt kuviot ja toteutustavat vaihtelivat jonkin verran alueittain. Tunnettuja paikallisia ryijytyyppejä ovat mm.
- Kannuksenpyörä- ja sydänryijyt (Itä-Häme)
- Ristiryijyt (Etelä-Häme)
- Puuaiheiset ryijyt (Keski-Suomi)
- Tulppaaniryijyt (Satakunta)
- Puoliryijyt (Pohjois-Suomi)

Taideryijy

Suomalaisen ryijyn uusi tuleminen alkoi Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn suunnitteleman jugend-tyylisen Liekki-ryijyn myötä. Liekki-ryijy oli kiinnitetty yläreunastaan seinään. Ryijyn alaosa peitti seinässä kiinni olevan penkin. Ryijystä tuli taidetekstiili. Taiteilijat alkoivat suunnitella ryijyjen malleja. Tunnettuja 1900-luvun suomalaisia ryijysuunnittelijoita ovat mm. Impi Sotavalta (ns. valööriryijyt), Eva Brummer (ns. reliefiryijyt), Kirsti Ilvessalo, Uhra Simberg-Ehrström ja Ritva Puotila.

Ryijyharrastus

Vuonna 1918 Helsingissä järjestetty suuri ryijynäyttely herätti osaltaan kiinnostuksen historiallisiin ryijyihin. Innostusta lisäsi myös kansatieteilijä U.T. Sireliuksen vuonna 1924 ilmestynyt ryijykirja. Maallikoiden mielenkiinto ryijyihin ja niiden tekemiseen kasvoi huippuunsa 1930-luvulla ja uudestaan 1950-luvulla. Vanhat perintöryijyt nostettiin aittojen kätköistä seinille tai uusien malleiksi. Suomen Käsityön Ystävät, Neovius, Vuorelma, Ryijypalevelu sekä monet pienemmät yrittäjät myös tarjosivat toteutettavaksi monenlaisia ryijysuunnitelmia. Jotkut ryijymalleista kiehtoivat vuodesta toiseen. Eräs näistä on A.W. Raition vuonna 1938 Neoviukselle suunnittelema "Maamiehen ryijy", jossa kuvataan kyntöä, kylvöä ja niittoa.

Yhteys itämaisiin mattoihin

On epäilty, onko ryijy skandinaavien omaa tuotantoa vai mahdollisesti muualta tullutta kulttuuriperintöä. Ryijynukan solmiamistapoja on useita, mutta yleisimmin käytetty ryijysolmu on gordion- eli smyrnasolmu, jota käytetään myös itämaisissa matoissa. Mutta toisaalta pohjoismaiden ja itämaiden tuotteet eroavat toisistaan varsin oleellisissa kohdissa. Pohjoismaiset ryijyt olivat aluksi ennen kaikkea vuodepeitteitä ja tästä syystä harva- ja pitkänukkaisia sekä pohjakankaaltaan ohuiksi ja taipuisiksi kudottuja; itämaiset matot sitä vastoin olivat varsinaisesti permannonpeitteitä ja tästä syystä taaja- ja tiheänukkaisia sekä pohjakankaaltaankin paksuja ja tukevia. Pohjoismaiset ryijyt olivat keskiajalla useimmiten yksivärisiä ja koristeettomia, itämaiset matot olivat puolestaan koristeellisia.

suomiryijy

Lauri, 1. lk.

 


Lähteitä ja lisätietoa

- Aydemir, J. 2004: Ryijy. Teoksessa J. Aydemir & H. Opas & U. Ralli & A. Sneck & P. Toivanen (toim.) Käden taidot. Helsinki: Weilin+Göös, 65-78.
- Peltonen, J. (toim.) 1991: The Finnish Ryijy. Helsinki: Taideteollisuusmuseo.
- Berg. L. 2003: The Finnish Ryijy.
- HANDISCOLA-project 2003: Ryijy.
- Hännikäinen, T. 1996: Ryijykirja.
- Louhio, A. 1970: Taideryijyjä. Helsinki.
- Nieminen, T. 1984: Ryijynukka.
- Saaristoryijy. http://www.wakkanet.fi/loisto/docshtml/siivonen_saaristoryijyt.html
- Salo-Mattila, K. 2004: Käsityöryijyn uusi tuleminen. Teoksessa Eilispäivän Suomi. Jälleenrakennuksesta yltäkylläisyyteen. Helsinki: Valitut palat.
- Sirelius, U. 1988: Suomen ryijyt. Tekstiilihistoriallinen tutkimus. Helsinki: Kansallistuote Oy.
- Spoof, S. 2004: Tiltun kapiot. Iittiläinen käsityöperinne. SKS.
- Toikka-Karvonen, A. 1971: Ryijy. Helsinki: Otava.
- Vuorela, T. 1976: Suomen kansankulttuurin kartasto. Osa 1: Aineellinen kulttuuri. Suomen kirjallisuuden seura.

Tarja Kröger 1/2005

Tekijänoikeudet Käsityö Verkossa Ry © 2020: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »