Esiliina kertoo ekologisuudesta

Ekologisesti terve tuote valmistuu, kuluu, kiertää ja häviää luonnollisesti (Pirkko Anttila 1993, 20). Esiliina on monella tapaa ekologinen. Sitä käyttämällä on säästetty pyykissä sekä pesuainetta että pyykinpesuun käytettyä aikaa. Kaksipuoleiseksi ommellussa esiliinassa pyykinpesusta on selvitty vielä vähemmällä.

Esiliinojen valmistamiseen on usein käytetty myös vanhoja materiaaleja. Miesten paitojen selkäkappaleet riittivät hyvin pikkutytön esiliinaan, työtakista, leningistä tai vanhasta pöytäliinasta on saanut muokattua esiliinan aikuisellekin naiselle.

Kuvan esiliina on tehty nisupussin kankaasta 1950-luvun alussa. Jauhoja myytiin ennen valkoisissa puuvillapusseissa, jonka täytyi olla erittäin napakkaa kangasta. Sotien jälkeen pula-aikana on kaikki mahdollinen materiaali ja kangas käytetty hyväksi, niin myös jauhopussin kangas.Röyhelön sisäreunoissa kulkee koristerivi, josta sinen nauha on valmisnauhaa, ja punainen sekä keltainen raita on ommeltu varsipistoin.

Essu on kiinnitetty takaa itsetehdyillä lankanapeilla, joissa on tukena joko luu- tai puurengas.

Esiliina on ollut ahkerassa käytössä, joten isohko alue oikean taskun päällä on parsittu.

Teksti pohjautuu Savonlinnan maakuntamuseossa järjestettyyn Esiliina kertoo –näyttelyn aineistoon.

Tarja Kröger 5/2005, päivitetty 7/2016.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!