Oman suvun tekstiilit

Tälle sivulle on koottu kuvagalleria 7-luokkalaisten valmistamista tekstiili-käsitöistä, jotka on toteutettu kevään 2006 aikana Klassikon koulussa.
Suunnitelmien lähtökohtana on käytetty oman suvun kulttuuri- ja käsityöperinnettä.

Kurssisuunnitelma: Oman suvun tekstiilit.pdf »

Oppilaat tutustuivat ensin verkossa Lepolan kotimuseon tekstiileihin.
Punomon linkki: Lepola »
Verkosta etsittiin kuvia ja tietoa omaan kulttuuri-perintöön liittyvistä käsitöistä ja tekniikoista suunnittelutyön pohjaksi. Omiin sukujuuriin oppilaat saivat tietoa mm. kyselemällä vanhemmilta ja muilta sukulaisilta.

 

Camilla
Tein mustan sukupaidan, koska halusin tehdä paidan ja kun piti tehdä omaan sukuun liittyvä työ niin tein sukupaidan. Sukupaidan etupuolella oleva lokin kuva sai ideansa siitä, että äitini puoleinen suku on kotoisin saaristosta.

Saaristossa on paljon lokkeja, joten siitä tuli lokki-idea. :)


Takapuolella olevan Velkuan vaakunan idea tuli lapsuuden kodistani Velkuasta, jossa asuu monia sukulaisiani.

Lokin kuvan hain internetistä ja toteutin sen kankaanpainannalla.
Velkuan vaakunan hain myös internetistä. Vaakunan tein myös kankaanpainannalla. Velkua-tekstin taakse tein kirjontakoneella.

 

Melissa
Sukuamme on ollut monessa paikassa Suomea, myös Suomen ulkopuolella. Tein tyynyn, koska se vaikutti hyvältä tavalta kertoa omasta suvusta.

Tyyny kuvastaa monia eri paikkakuntia, joissa sukuamme on ollut. Tyynyn väritys on yksinkertainen ja melko väritän, jotta se muistuttaisi enemmän vanhempaa aikaa, myös sitä aikaa kun vielä isovanhempien vanhemmat olivat nuoria. Tyynyyn on kirjottu ketjupistoilla kukka, joka on perinteinen kirjontatyyli.
Kukassa olevat terälehdet kuvaavat eri paikkakuntia, joita on esim. Turku, Kemi, Karjala, Koski TL, Janakkala

 

Rosa
Valkoinen silkkihuivi ei liity mitenkään sukuuni. Tein sen vain, koska halusin huivin!


Toisessa päässä on aika monta hahmoa ja se kuvastaa minun suurta sukua (ainakin äidin puolelta). Hahmot siinä ovat vihreitä, koska se kuvastaa taas minun sukunimeäni. Sitten kuvio vasemmassa yläkulmassa on torvi ja tähti. Se on äidin isän suvun vaakunasta. He ovat vapaaherroja.
Vaakuna on monimutkainen, joten otin vain sen, mikä sen kilvessä oli. Toisessa päässä on siivet ja se tarkoittaa ilmaa. Piirsin siivet siihen siksi, koska horoskooppi-merkkini on kaksoset ja kaksoset ovat ilmatyyppi.

 

Yasmin
Tein tyynyn, koska ne ovat aina lämpimiä ja halattavia kuten myös perheeni. Siinä on kaksi kuviota, joista toinen on apila. Se on apila sen vuoksi, että sukujuuristani löytyy irlantilaista verta ja Irlannin kansallistunnus on apila. Vaikka itse olen vain puoliksi britti niin isoäitini on irlantilainen.
Toinen kuvio tyynyssä on perheeni vaakuna. Siinä on sukunimeni ja hirvi, joka on jonkinlainen opas. Tuo sukuvaakuna on yli kuusisataa vuotta vanha ja se on skotlantilainen. Isoisäni on skotlantilainen ja sen takia päätin valita tuon vaakunan. Yksinkertaistin vaakunaa hieman, koska siinä oli liian vaikeita mutkia ym. ja otin siitä vain olennaisimmat kohdat.

 

Ani
Miettiessäni työni aihetta minulla oli hieman vaikeuksia. Sukuni tulee eri puolilta Suomea, ja äitini isoäiti on Karjalasta, joten päätin tehdä Karjala-aiheisen kylpypyyhkeen. Etsin netistä kuvan ja otin siitä mallia virvittäinompelutyähäni. Lopulta tein kaksi samanlaista kuviota ja kiinnitin ne pyyhkeen päihin. Laitoin kuviot pyyhkeeseen, koska tarvitsin sellaisen ja esim. taulusta ei olisi niin paljon hyötyä. Kuvio on vanhanaikainen, ja vaikka pyyhe ei ole, ne sopivat hyvin yhteen.

 

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!