Tunisialaisen maton kutominen


Tunisialaisen maton kutomisessa käytetään pystypuita.
Nukkalangat ovat villaa, loimi ja välikude ovat puuvillaa.
Mattoja kudotaan myös silkistä.


Kutoja istuu pystypuiden edessä ja
nukkalangat roikkuvat kutojan edessä.


Nukkasolmu solmu solmitaan kahden loimilangan ympärille.
Solmu on samanlainen kuin ryijysolmu.


Kun solmu on solmittu, katkaistaan nukkalanka sopivan pituiseksi.


Nukat solmitaan tiheään, joten kutojien sormet joutuvat koville.
Matto on sitä kalliimpi mitä tiheämmässä solmut ovat.
Tavallisin solmutiheys on 40 000 solmua / mä.
Silkkimattojen tiheys voi olla jopa 250 000 solmua / mä.


Nukkalankojen päät aukaistaan saksenkärjillä.
Youtubesta löytyy video maton kutomisesta:
Tunisian Carpet Factory »


Nukkarivien väliin kudotaan yksi tai kaksi välikerrosta puuvillalangalla.
Välikude isketään haarukan tai kamman tapaisella työvälineellä tiiviiksi.


Tämän maton nukkalangat on kasvivärein värjättyjä.
Kuvan matto on kuvioinniltaan perinteinen:
geometrisiä kuvioita sinisellä ja/tai punaisella taustalla sekä
keskellä värjäämättömästä villasta tehty allouchas.
Yhden maton kutomiseen menee useita kuukausia, jopa vuosi.

 

 

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!