Käsityönopetuksen historiaa

TYTTÖ- JA POIKAKOULUT

Koulukäsityöt heijastavat kunkin ajan yhteiskuntaa. 1800-luvulla vallitsi säätyjako.
Jo 1840-l käsityö kuului valtion tyttökoulujen opetusohjelmaan. Varhaiset tyttökoulut oli tarkoitettu ”sivistyneiden vanhempien tyttärille sellaisten tietojen saamiseksi ja sellaisten käsitöiden harjoittamiseksi, joiden katsottiin kuuluvan huoliteltuun naiskasvatukseen”. Tytöille opetettiin käsitöitä jopa 12 tuntia viikossa, kun samaan aikaan säätyläispojille ei käsitöitä opetettu lainkaan. Poikalyseoihin käsityöt eivät kuuluneet. Sitä pidettiin tarpeettomana, koska poikalyseoissa opiskelu johti tieteelliseen sivistykseen, pappis- tai virkamiesuralle. Muiden paitsi klassillisten poikalyseoiden keskikouluissa käsityöstä tuli pakollinen aine sodan aikana 1941.

KANSAKOULU

Kansakoulut perustettiin vuoden 1866 kansakouluasetuksen jälkeen sivistämään rahvasta. Vain niillä kulttuureilla, joilla oli oma kansallinen sivistyselämä, oli mahdollisuus säilyttää asemansa muiden kansakuntien joukossa. Käsityötä pidettiin nimenomaan rahvaan lapsen sivistämisen keinona. Se oli ainoita ns. teknistä sivistystä kehittäviä oppiaineita.
Kansakoulun perustajan Uno Cygnaeuksen ansioksi luetaan se, että käsityöstä tuli oppiaine. Cygnaeus halusi kasvattaa lapsia ”työn kautta työhön” ja arvostamaan työn tekoa. Käsityössä abstraktinen tietäminen muuttui käytännölliseksi taitamiseksi. Koulukäsitöiden tuli olla puhtaita ja kädenjäljen virheetöntä ja säännöllistä, sillä vain hyvin tehty oli oppilaalle siunaukseksi. Alun perin käsityö oli pakollinen oppiaine maalaiskouluissa, mutta ei kaupunkikouluissa.
Käsityö oli jakautunut sukupuolen mukaan. Tytöille opetettiin kotiin ja kodinhoitoon liittyviä taitoja, esim. puku- ja liinavaateompelua, liina- ja pitovaatteiden leikkaamista, kehräämistä, kangaspuilla kutomista, sukankudontaa, palmikoimista ja virkkaamista. Poikia opetettiin käyttämään puusepän, sorvarin ja sepän työkaluja tavoitteena, että he oppisivat valmistamaan tavalliset talonpoikaiskodissa tarvittavat huonekalut, talouskapineet, pelto-, niitty- ja ajokalut, laittamaan yksinkertaisia koneita ja mekaanisia työkaluja sekä tekemään yksinkertaisimpia suutarin ja satulasepän töitä. Moitteita esitettiin yleisesti siitä, että käsityöt olivat liian hienoja, eivätkä vastanneet kansan tarpeita.

Vuoden 1968 peruskoululain myötä ei enää puhuttu tyttöjen ja poikien käsityöstä vaan tekstiilityöstä ja teknisestä työstä, joista oppilaat saivat valita mielensä mukaan.


Lähde: Lyhyt oppimäärä koulukäsityöhön. Suomen käsityön museon julkaisuja 21. Jyväskylä 2003. (Artikkelit ovat Marjo-Riitta Simpasen, Päivi Marjasen, Vuokko Isakssonin ja Raija Mannisen)

© 2021 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!