Kaavat

  • Leikkaa  päällikankaasta 13 x 30 cm kokoinen kappale ja leikkaa samankokoinen kappale myös vuorikankaasta.
  • Merkitse lyijykynällä tai taikatussilla kappaleisiin taitekohdat nurjalle siten, että kappale jakaantuu kolmeen osaan (8 cm, 11 cm ja 11 cm).
  • Voit kirjoa taskun kanteen (8 cm:n alueelle) ja taskun taakse eli keskiosaan (11 cm alueelle)
  • Suunnittele kirjontakuvio ja mieti, millä pistoilla kuvion kirjot.
  • Kirjo kuviot.

 
Työohje 

1. Vaihe

  • Aseta päällikappale ja vuorikappale oikeat puolet vastakkain.
  • Neulaa kappaleet yhteen siltä lyhyeltä sivulta, jossa ei ole kirjontaa.
  • Ompele 1 cm päästä reunasta.

 
2. Vaihe

  • Silitä sauma auki.
  • Käännä työ oikein päin ja silitä reuna siten, että vuori ei näy oikealle. Tämä reuna on levyketaskun läpän alle tuleva taskunsuu.

 
3. Vaihe

  • Neulaa kappaleet yhteen oikealta puolelta kahdella nuppineulalla. Aseta nuppineulat taitteelle, joka on taskunsuun alapuolella siten, että neulan terät osoittavat ulospäin. Kyseinen taitekohta on taskun pohja.

 
4. Vaihe

  • Taita työ pohjataitteen mukaisesti siten, että taskunsuu jää päälli- ja vuorikappaleen väliin.
  • Neulaa molemmat sivut. Katso, että kaikki reunat ovat tasan ja kiinnittyvät.
  • Ompele sivut 1 cm etäisyydellä reunasta.

 
5. Vaihe

  • Poista nuppineulat työn sisältä ja käännä työ oikein päin.
  • Silitä työ sekä silitä läpän reunan saumanvarat läpän sisälle. Katso, että reunasta tulee suora.

 
6. Vaihe

  • Tee nappisilmu kirjontalangoista.
  • Ompele läpän reuna käsin piilopistoin ja kiinnitä samalla nappisilmu keskelle läpän reunaa.
  • Ompele nappi.

 
Katso myös penaalin valmistus.

 
Savonlinnan OKL: Sirja Salmijärvi 2003

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!