Joseph Marie Jacquard (1752 Lyon – 1834 Oullins, Ranska) oli ranskalainen keksijä. Hänen tärkein keksintönsä oli jacquardin kutomakone, eli automaattiset kangaspuut, jonka toimintaa ohjasivat reikäkortit erilaisten kuviokudosten tuottamiseksi.

Kutomakone oli ensimmäisiä ohjelmoitavia laitteita ja ensimmäisiä laitteita jossa käytettiin reikäkortteja. Jacquard-kutomakone onkin vaikuttanut merkittävästi tietokoneohjelmoinnin ja tietokoneiden kehitykseen yleensäkin.

Kuviollisten kankaiden kudontakone

Jacquardin kotikaupunki Lyon oli tunnettu silkinkutojista. Kuvioitu silkkikangas on kallimpaa, mutta vaikeampi tehdä. Kudekuvioita saadaan aikaan nostamalla loimilankoja tietyssä järjestyksessä. Tätä varten tarvittiin kangaspuihin toinen, vetäjäksi kutsuttu työntekijä, joka nosti loimilankoja kuvion mukaisessa järjestyksessä. Vetäjinä oli yleisesti lapsia. Virheen riski oli suuri, joten oli tarvetta kehittää parempi vaihtoehto.

Vuonna 1800 Joseph lähti koittamaan onneaan keksintöjen parissa, hän kehitti poljettavat kangaspuut. Vuonna 1801 Jacquard esitteli ensimmäisen yrityksensä kuviokankasta tuottavasta kutomakoneesta teollisessa näyttelyssä Pariisissa. Samassa näyttelyssä oli Jaques de Vaucansonin (1709-1782) puoli vuosisataa aikaisemmin kehittämä kutomakone. Vaucanson oli käyttänyt koneessaan Jean Falconin 1728 keksimää reikäkorttia. Jacquard kehitti Vaucansonin koneen avulla omansa lopulliseen muotoonsa. Napoleon I rahoitti ja rohkaisi Jacguardia, koska halusi horjuttaa Englannin johtavaa asemaa tekstiiliteollisuudessa.

Vuonna 1804 hän kulutti paljon aikaa ”Jaquard”-kangaspuiden parissa tavoitteenaan kutomakone, joka tekisi kuvioitua silkkiä automaattisesti. Vuonna 1805 Napoleon tutustui valmiiseen kutomakoneeseen. Kutomakone julistettiin kansalliseksi omaisuudeksi 1806 ja Jacquard sai itselleen 3000 frangin eläkkeen ja 50 frangin provision jokaisesta koneesta.

Jacquardin keksintö aiheutti voimakasta vastarintaa silkinkutojien keskuudessa. He ymmärrettävästi pelkäsivät elinkeinonsa puolesta, mutta automaattikoneen hyvät puolet takasivat sen laajan käyttöönoton ja vuoteen 1812 mennessä 11 000 Jacquard-kutomakonetta oli käytössä ympäri Ranskaa.


Video: Turkka Sinervo. Kuvauspaikka Tampereen teknillinen yliopisto, tekstiililaboratorio.
Tekstilähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Marie_Jacquard

© 2020 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!