Neuleissa tavallisin langan vaihtaminen uuteen on se, että sekä vanhan että uuden langan päät jätetään neulottaessa työn nurjalle ja ne päätetään työtä viimeistellessä neulalla työn nurjalle piiloon. Solmuja tulee aina vältää, sillä ne pulpahtavat helposti näkyville työn oikealle puolelle.

Langan loppuessa voi lankaa myös jatkaa eli vanha ja uusi lanka liitetään toisiinsa eri tavoin, esimerkiksi näin:

  1. pujota langat neulalla sisäkkäin (kuvassa ylin lanka)
  2. letitä lankojen päät yhteen (kuvassa keltainen lanka)
  3. avaa langan säikeitä ja työnnä langanpäät sisäkkäin (kuvassa alin lanka) ja jos lanka on huopuvaa, huovuta langanpäitä yhteen kosteiden kämmenien välissä pyörittämällä (täysvillalanka).

Kuva: Martta Mäenpää

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!