Nypläys saapuu Suomeen

Euroopasta pitsinnypläyksen oletetaan rantautuneen Suomeen Virosta tai Ruotsista 1500-luvun puolivälin jälkeen, jolloin tänne saapui runsaasti ulkomaalaisia. Tärkeimpien kauppasatamien, kuten Rauman  kautta tuli maahan uutta ammattitaitoa ja uusia muotitavaroita. Ensimmäinen kirjallinen tieto pitsin tuomisesta Suomeen on Viipurista 1590-luvulta. (Linnove 1963,12.)

Pitsit omaksuttiin Suomessa nopeasti, niin että ne 1600-luvulta lähtien kuuluivat säätyläisnaisten pukuihin ja vuosisadan kuluessa tulivat myös talonpoikaisväestön käyttöön. Rannikon kauppakaupungeista nypläystaito levisi sisämaahan vanhoja kauppareittejä pitkin. Suomen nypläysseudut ovatkin sijoittuneet juuri rannikon vanhojen kauppapaikkojen läheisyyteen ja niistä johtavien maanteiden varsille. Myös nypläystaidon uskotaan kulkeutuneen talonpoikaisväestölle säätyläisten kautta. Nypläystaidon voidaan olettaa olleen yleistä koko maassa. Dokumenttien perusteella voidaan sanoa nypläystä harjoitetun viimeistään 1630-1650-luvuilla, jolloin Ruotsi-Suomeen tiedetään tuotetun nypläysvälineitä. Vaikkei kirjallista eikä muistitietoa nypläyksen harjoittamisesta löydy moneltakaan niistä paikkakunnista, joilla tiedetään pitsejä käytetyn, voidaan silti perunkirjojen pitsimäärien perusteella olettaa pitsiä myös valmistetun. Taidon tasoa ei pidä kuitenkaan yliarvioida, sillä tiedetään naisten yleisesti ostaneen hienoimmat pitsit esimerkiksi parhaimpiin päähineisiinsä taitavammilta nyplääjiltä tai pitsikauppiailta. (Linnove 1947,58,197; 1963,13.)

Erilaisten ylellisyystavaroiden käyttöä kansan keskuudessa pyrittiin hallituksen toimesta rajoittamaan 1600-luvulla. Sääntely ulottui vuonna 1644 siihen, että hallitus kielsi myös pitsien eli pellavarihmanyytinkien käytön. Koska ulkomaalaisten pitsien tuontia rajoitettiin, oli naisten tyydyttävä omatekemiin ja kotimaisiin pitseihin, mikä lienee osaltaan lisännyt nypläystoimintaa.  Huolimatta pitsien käyttökiellosta, talonpoikaisnaisten pitsitetyt päähineet yleistyivät 1600-luvulta, niin että 1700-luvulla tanut, lakit ja tykkimyssyt esiintyivät miltei kaikissa naisten perunkirjoissa. Nyplättyjä pitsejä käytettiin Suomessa ennen kaikkea juuri päähineisiin, mutta myös pyyheliinojen, tyynynpäällisten, lakanoiden ja nenäliinojen somistukseksi. Pitsien käyttäminen pääasiassa päähineiden koristukseksi, johti siihen että muodin muututtua 1800-luvun alussa nyplääminen monin paikoin tyrehtyi tai jäi vähäiseksi. Nypläystaidon hiipumista on varmasti ollut edesauttamassa myös se, että 1818 keksitty konetylli alkoi kilpailla käsintehtyjen tykkipitsien kanssa. (Linnove 1947,207; 1963,13-14;Sirelius 1928, 33, 45.)


Heinämaan kylä

Heinämaan kylä, vanhalta nimeltään Hyyttäri, sijaitsee Kaakkois-Hämeessä Orimattilan kaupungissa, noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Pohjoisreunaltaan Heinämaa rajoittuu Nastolan kuntaan. Vanhin asutus Heinämaalle muodostui noin 1500-luvun puolivälissä. Verokirjoissa kylä rekisteröidään ensimmäisen kerran vuonna 1551. Hyyttäri-nimi tunnetaan vuodesta 1557 lähtien. Maanviljelys on aina ollut heinämaalaisille tärkeä elinkeino. Kylän keskuksen, Keskikylän, ympäröiville neljälle mäelle muodostui ajanoloon mäkitupalaisasutusta. Näiden mäkitupalaisten ansio tuli pääasiassa erilaisista käsityöammateista. 1600-luvulla kylä tuli tunnetuksi taitavista puutyöntekijöistään ja seuraavalla vuosisadalla taitavista pitsinkutojistaan. Ammattimainen puutyötaito ehtyi 1960-luvulla, jatkuen kuitenkin aktiivisena harrastustoimintana. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 14.; Penttilä 1987, 37 ä 38.)


Nypläys saapuu Heinämaalle

Perimätiedon perusteella pitsinnypläystaito on ollut Kaakkois-Hämeessä ja Uudellamaalla varsin yleinen taito. Nypläystä on alueella harjoitettu noin 250 vuoden ajan. Näin ollen Heinämaan kylän pitsinnypläystaito ei aikaisemmin lienekään ollut irrallinen ilmiö, vaan se on jäänne laajemman alueen yhteisestä harrastuksesta. Nypläystaito on ilmeisesti saanut alkunsa alueen lukuisista kartanoista, joista se on sittemmin levinnyt talonpoikaisnaisten keskuuteen, esimerkiksi viereisessä Hollolan kunnassa sijainneella kuninkaankartanolla lienee ollut suuri vaikutus alueen nypläystoimintaan, sillä sieltä on tallennettu muun muassa maamme ensimmäinen pitsimäinen kudos.  (Linnove 1947, 195, 207; Linnove 1963, 52.)

Heinämaalla käytetyn nypläysalustan perusteella nypläyksen voidaan päätellä levinneen kylään lännestä päin. Heinämaalta on aikojen saatossa tallennettu erilaisia tarinoita pitsinnypläyksen saapumisesta kylään. Kuitenkin Heinämaan pitsin alkuvaiheet ovat yhtä lailla hämärän peitossa kuin monissa muissakin paikoissa. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998,14.)

Ensimmäiset varmemmat viitteet Heinämaan pitsinnypläyksestä ovat 1790-luvun ja 1800-luvun alusta. Kuitenkin voidaan muistitiedon perusteella olettaa pitsiä nyplätyn jo 1700-luvun puolivälistä saakka. Orimattilan perunkirjoissa on mainintoja pitseistä vasta 1790-luvulta. Lisäksi tämän alueen perunkirjoissa pitsejä mainitaan verrattain vähän tuolta ajalta. Seuraavalta vuosisadalta on sen sijaan säilynytkin erilaisia pitsisiä somisteita, muun muassa lakanoista ja pöytäliinoista. 1840- ja 1860-luvun puolivälistä tunnetaan Heinämaalla pitsiä nyplänneitä henkilöitä jo nimeltä. (Linnove 1947, 200, 210.)

pitsi


Heinämaalainen pitsinnypläys eli pitsinkudonta

Koska pitsinnypläys on ollut yleistä koko Suomessa, ei pitsinnypläys taitona nykyäänkään ole harvinaista. Omaleimaiseksi Heinämaan pitsinnypläystä ei teekään itse taito, vaan se että pitsiä on katkeamattomana perinteenä nyplätty usean vuosisadan ajan. Pitkäaikainen perinne tulee esiin nypläykseen käytetyssä välineistössä, valmiissa tuotteissa, sekä nypläystä koskevassa sanastossa.

Pitsin nypläys eli pitsin kutominen: Pitsin nypläämisestä käytetään eri alueilla eri nimityksiä. Länsi-Suomessa käytetään termiä nyplätä pitsiä. Raumalla ja Heinämaalla on käytössä myös termi kutoa pitsiä, joka on käytössä myös eteläisessä naapurissamme Virossa. Itä-Suomessa puhutaan edellisten lisäksi myös paapeloimisesta tai nyytingin tekemisestä.  (Linnove 1947, 17 ä18.)

Pitsien nimet: Heinämaalla, kuten Raumallakin pitseille ja niissä esiintyville kuvioaiheille on annettu niitä kuvaavia nimiä. Pitsien nimet kertovat yleensä pitsien kuvioista tai kuvioiden esikuvista. Esimerkiksi neliönmuotoista tai soikeaa kuvioaihetta kutsutaan Heinämaalla pamppalaksi. Neljäpamppalai ja Kuuspamppalaist pitsien nimistä puolestaan voi päätellä, että niiden kuviot rakentuvat pamppaloista. (Linnove 1947, 416; Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 194-195.)

Nypläystyyny: Kymijoen länsipuolella Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella sekä Uudellamaalla ja Kaakkois-Hämeessä, siis myös Raumalla ja Heinämaalla on käytetty nypläysalustana tyynyä. Tyynyn valmistukseen on eri puolilla Suomea käytetty erilaisia materiaaleja. Tyynyn runkona on perinteisesti käytetty kaikkialla puuta. Päällysteenä perinteisesti valmistetussa  heinämaalaisessa tyynyssä on lakattu lampaannahka. Nykyisin lampaannahkaa on tullut korvaamaan myös halvempi tekonahka. Raumalaisessa tyynyssä puolestaan päällyksen materiaalina toimii tiheä kangas. Tyyny on molemmilla seuduilla täytetty kuperaksi, jotta nypylät pysyvät  järjestyksessä työn edetessä. Perinteisissä tyynyissä Heinämaalla käytetään sahanpurua tai karhunsammalta, Raumalla heinää tai rohdinta. Tyynyn keskellä takana on nelikulmainen aukko, johon kiinnitetään mallia varten varattu rulla. Jotta rulla pysyisi paikallaan, on sen toiseen reunaan työnnetty kiilamainen tappi. Vaihtoehtoisesti rullaa voi pitää paikallaan ratas ja haka. (Heikkonen 1978, 13.; Linnove 1947, 324 ä 328.)
 
ptyyny

Lanka: Heinämaalla nypläyslankana on käytetty ja käytetään edelleen pääasiassa pellavalankaa. Varhaisimpina aikoina lanka oli käsinkehrättyä, 2-säikeistä pellavalankaa, joka oli löyhäkierteisempää kuin nykyisin. Myöhemmin siirryttiin koneellisesti kehrättyihin lankoihin. Pellavan lisäksi nypläyksessä on käytetty myös puuvilla- ja puuvillasekoite-, villa-, viskoosisekoite- ja silkkilankoja. Lankoja on käytetty niin luonnonvärisinä kuin värjättyinäkin. Usein varsinkin käsinkehrättyjen pellavalankojen, samoin kuin puuvillaisten lankojen käyttämiseen on liittynyt ongelmia, lanka on ollut liian löyhäkierteistä, jolloin pitsi ei pysy ryhdikkäänä, eikä pinnaltaan kauniina. (Linnove 1947, 315 ä 316.; Heikkonen 1978,42)

Heinämaalaiset pitsit toteutetaan paksummasta langasta kuin Raumalla. Heinämaalla lanka on useimmiten paksuudeltaan numeroa 30, vain joitakin, kuten kansallispukujen pitsejä, nyplätään ohuemmasta langasta. Raumalaiset pitsit nyplätään yleisesti ohuemmasta, yleensä valkaistusta langasta.(Heikkonen 1978, 42)

pitsimalli

Nypylä eli nappula: Nypylä on pieni puukappale, jonka ympärille nyplääjä kerii langan. Nypylän toinen pää on ohuempi ja lanka kierretään kappaleen tähän päätyyn. Toinen pää on paksumpi, siitä nyplääjä pitää kiinni työskennellessään. Paksumpi pää toimii työn aikana myös langan painona. Heinämaalla käytössä on sana nappula ja Raumalla puolestaan nypylä. Heinämaalaiset nappulat ovat malliltaan lyhyempiä ja paksumpia kuin Raumalaiset nypylät. Nypylöitä on sorvattu muun muassa koivusta sekä omena- ja päärynäpuista. Nypylät valmistetaan nykyään lähes yksinomaan sorvaamalla. Aikaisemmin niitä tehtiin myös käsin veistämällä. Nypläykseen tarvitaan yleensä parillinen määrä nypylöitä. (Heikkonen 1978, 38.; Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 205.; Linnove 1947, 330 ä 333.; Nypläyksen opas 1966, 4.)


Kirjallisuutta aiheesta

Heikkonen, R. 1978. Orimattilan Heinämaan pitsinnypläys. Lahden museo- ja taidelautakunta. Tutkimuksia 12. Lahti; Lahden kaupunki.

Hosiaisluoma-Karppinen, A. 1998. Heinämaan pitsiprinsessat. Orimattila; Heinämaan Pitsin Kutojat ry.

Lindfors, E. 1989. Pitsinnypläyksen salaisuus. Alkeisoppikirja. Helsinki; Pitsipuoti Skriini.

Linnove, A. 1947. Suomalaisen pitsinnypläyksen kehitysvaiheita. 1500-luvulta 1850-luvulle. Helsinki; WSOY.

Linnove, A. 1963. Suomalaiset nyplätyt pitsit. Tietolipas 29. Helsinki; Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Nevalinna, L; Antikainen, I; Polso, E. 1982. Heinämaan käsityöläiskylä. Lahti; Lahden museolautakunta selvityksiä ja kannanottoja XX.

Penttilä, A. 1987. Orimattila saa asukkaansa. Teoksessa Hämäläinen, E. Narva, A. ja Penttilä, A. Orimattilan historia 1. Orimattila; Orimattilan kunta.

Sirelius, U. T. 1928. Kansankirjonta ja -pitsit.  Helsinki; Otava.

Syrjä, V. 1976. Orimattilan Historia 2. Lahti; Esan kirjapaino.


Linkkejä

Pitsinyplääjiä Suomessa:
Suomen pitsinnyplääjät:
http://www.suomenpitsinnyplaajat.fi
Rauman museo:
http://www.rmlace.net/
Rauman kaupungin Pitsiviikosta kertova sivu:
http://www.rauma.fi/koe-kaupunki/kulttuuri/tapahtumat/pitsiviikko
Espoon pitsinnypläys ry:
http://www.espoonpitsinnyplays.fi

Pitsinnyplääjiä maailmalla:
Maailman pitsijärjestä Oidfa:
http://www.oidfa.com/

Tekniikasta kertovia linkkejä:
Nyplää hopealangasta:
https://punomo.fi/teeitse/nyplaa-hopealangasta-koru/
Virikekuvia pitsinnypläykseen:
https://punomo.fi/teeitse/virikekuvia-pitsinnyplaykseen/


Heinämaan Pitsin Kutojat ry

Aika ennen yhdistystä

Heinämaalta on perinteisesti myyty pitsiä oman kylän ulkopuolelle. Alkuaikoina pitsinkutojat kävivät myymässä pitsejä kävellen lähipitäjiin ja -kaupunkeihin Porvooseen ja Loviisaan. Myöhemmin pitsinkauppa laajeni laajemmalle alueelle aina Helsinkiin, Turkuun, Kuopioon, Vaasaan ja jopa Pietariin saakka. Alkuaikoina jokainen pitsinkutoja myi itse pitsejään, sittemmin pitsinkutojat antoivat pitsinsä ylösostajalle myytäväksi. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 34.)

Laajalle levinneiden myyntimatkojen seurauksena Heinämaan pitsit tulivat 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä tunnetuiksi koko maassa, mistä johtuen pitsien laatuun ja mallivalikoimaan alettiin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Tunnettavuuden lisääntymisen myötä myös monet käsityötuotteita myyvät liikkeet ottivat valikoimiinsa Heinämaan pitsejä, mikä vähensi vaivalloista pitsinkaupalla kulkemista. Heinämaan pitsinkutojille koitti kiireinen aika, sillä heiltä tilattiin pitsiä enemmän kuin he pystyivät toimittamaan. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 38; Syrjä 1976, 143.)

Ensimmäinen maailmansota aiheutti heinämaalaisille pitsinnyplääjille ongelmia lankojen huonon saatavuuden vuoksi. Heinämaan pitsien saavuttamasta arvostuksesta johtuen niiden saatavuus haluttiin kuitenkin taata. Niinpä eräät helsinkiläiset liikkeet lähettivät heinämaalaisille nyplääjille lankoja, joista nyplääjät nypläsivät pitsit ja lähettivät ne sitten takaisin liikkeisiin. (Syrjä 1976, 143.)

1930-luvun pula-aika toi nyplääjille monenlaisia ongelmia. Kiireistä aikaa oli riittänyt aina 1910-luvulta 1930-luvun alkuun saakka, jolloin pula-ajan alkaminen lopetti tilaukset lähes kokonaan. Tällöin kutojat lähtivät uudelleen pitsinkaupalle. Kauppamatkat pitenivät aikaisemmista aina Tornioon asti. Lisäksi 1930-luvulla pitsinnyplääjille huolta aiheutti heikkolaatuinen lanka. Tästä ongelmasta keskusteltiin 1936 kylän koululla pidetyssä pitsinnyplääjien juhlassa. Keskusteluissa oli esillä jo tuolloin yhdistyksen perustaminen, jolle pitsinnyplääjät eivät kuitenkaan vielä lämmenneet. Sen sijaan perustettiin toimikunta, jonka tarkoituksena oli yhteisten asioiden hoitaminen, menekin edistäminen ja lankaongelman ratkaiseminen. 1938 pidetyssä tilaisuudessa ehdotettiin jälleen yhdistyksen perustamista, siten että yhdistys olisi toiminut Uudenmaan kotiteollisuusyhdistyksen haarajärjestönä. Edelleenkään nyplääjät eivät innostuneet ajatuksesta. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 64,159-161)

Toisen maailmansodan aikaan ja vielä sen jälkeenkin koettu lankapula muistutti nyplääjiä yhteistoiminnan tärkeydestä. Sukupolvien vaihtuessa 1950-luvulla huomattiin lisäksi, että aikaisempien vuosikymmenien pitsikauppiaat olivat väsyneet tekemään raskaita pitsinmyyntimatkoja, eikä uusia innokkaita kauppiaita löytynyt heidän tilalleen. Yhteistyön merkitys myös markkinoinnin tehostamiseksi ymmärrettiin viimeistään tällöin. Pitsien menekin kasvettua sotien jälkeen niille alkoi ilmaantua jäljittelijöitä, joita myytiin aitoina Heinämaan pitseinä. Vuonna 1959 päädyttiin siihen, että yhdistyksen perustaminen oli nypläyksen kannalta aivan välttämätöntä, kuten myös oman tavaramerkin hankkiminen. Heinämaan Pitsin Kutojat ry:n perustamiskokous pidettiin 8.2.1959. (Hosiaisluoma-Karppinen 1998, 161; Heinämaan Pitsin Kutojien arkisto 1972.)

Heinämaan Pitsinkutojat ry - yhdistyksen oma sivusto


Ursula Finni & Sanna Kaukanen 2005

© 2020 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!