«« PITSISIVUSTO


PITSITEKNIIKAT

Aurinkopitsi
Fransut
Frivolité eli sukkulapitsi
Haarukkapitsi
Konepitsi
Makramee
Neulottu pitsi
Nyplätty pitsi
Ommeltu pitsi
Verkkopitsi eli filét pitsi
Virkattu pitsi

Aurinkopitsi

Espanjassa syntyi länsimaisista pitseistä täydellisesti poikkeava ommeltu pitsi "sols", jota kutsutaan myös Brasilian- tai Teneriffa pitsiksi.

Langat järjestetään siinä säteittäin, joten keskelle kerääntyy paksu kohoama. Auringon säteiden tavoin asettuneet langat kiinnitetään toisiinsa parsin- ja solmupistoin. Lankajärjestelmästä johtuen pitsiä kutsutaan aurinkopitsiksi.

Espanjassa nunnat ompelivat pitsiä taiturimaisesti ja siitä kehittyi myöhemmin vähemmänarvoinen karkeahko aurinkopitsi.

IMG_0531_aurinkopitsi

IMG_0480_aurinkopitsi

Aurinkopitsi3


Fransut

Tietoa fransuista (toiselta nimeltään franssi) löytyy 1700-luvulta alkaen. Myöhemmin 1800-luvulla fransut ovat olleet jo yleisesti tunnettuja ja suosittuja Suomessa. Fransutekstiilit ovat olleet arvokäsitöitä, joita on käytetty kirkkojen ja kotien koriste- ja juhlatekstiileinä. Keski-Pohjanmaalla on fransuja tehty enemmän ja sielä on perehtydytty perusteellisemmin fransuihin ja kehitelty kauniita malleja. Fransujen suosio on vähentynyt ajan kuluessa mutta sen perinnettä pidetään yllä.

Ennen fransuja solmittiin puuvillalangasta, nykyisin käytetään 3-säikeistä pellavalankaa ns. fransulankaa. Fransujen teossa käytetään telinetta, jollaisena toimii esimerkiksi nurinpäin käännetyn tuolin jalat, johon kiinnitetään tukilanka kaksinkerroin tiukalle, johon aletaan solmia fransulankoja.

Fransujen solmimisessa käytetään kahta erilaista solmua ja niiden solmimissuunta on vasemmalta oikealle. Fransujen solmimisessa on tärkeää kiinnittää huomiota työn tasaiseen jälkeen. Solmujen harjoittelu on välttämätöntä, ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä. Fransuille on hyvin ominaista, että ne päättyvät tupsuihin, jotka on jaettu päätupsuihin ja välitupsuihin. Fransuja voi tehdä myös useammasta väristä, jolloin saadaan moniväristä fransupitsiä.

Fransuja käytetään eniten kodintekstiileinä suorareunaisissa kaitaliinoissa, pyöreissä liinoissa sekä välipitseinä vuodevaatteissa mutta myös lampunvarjostimissa, verhoissa sekä asusteissa.

 T_IMG_0494_fransu

Fransu5

IMG_0468_fransu

Fransu4


Frivolité eli sukkulapitsi eli käpyilty pitsi

Käpyillen tehdyt pitsit ovat siroja langan varaan solmittuja solmurivejä, joista muodostuu kaaria ja renkaita ja pitsipintaa. Käpypitsit valmistetaan "kävyllä", joka muistuttaa kalaverkon valmistamiseen käytettyä sukkulaa. Lankana käytetään tavallisesti virkkauslankaa. Käpyilyn eli frivoliteen tai sukkulapitsin alkuperää ei tunneta kovin tarkkaan. Ilmeisesti tekniikka on kehittynyt idässä alkunsa saaneesta solmeilusta. Kiinalainen solmeilu siirtyi kaupankäynnin myötä Eurooppaan ja näistä makrameesolmuista uskotaan frivoliteen kehittyneen. Italiassa tehtiin jo 1500-luvulla sukkulan avulla renkaita, jotka yhdistettiin toisiinsa ommellen tai solmimalla. Tätä pidetäänkin nykyfrivoliteen kantamuotona.

Frivoliteen suosio kasvoi ja 1600-luvulla Englannin hovinaiset tekivät paljon alkeellisia pitsimalleja. Rokokoo-ajalla solmeilun tekniikka kehittyi frivoliteeksi ja tuolta ajalta on myös frivoliteen nimi peräisin. Se tarkoittaa ranskaksi keimailua ja kevytmielisyyttä ja se kuvastaa hyvin tuon ajan ihanteita. Frivoliteepitsit olivat vielä 1800-luvulla aika kömpelöitä lankojen huonon laadun vuoksi, mutta jo 1900-lukua lähestyttäessä ohuiden lankojen kehitys ja käpyjen pieneneminen mahdollistivat pikkutarkkojen pitsien tekemisen. Suomen kouluissa on vielä 1920-luvulla valmistettu frivoliteepitsejä nenäliinoihin ja alusvaatteisiin, mutta kiinnostus tekniikkaan on hiipunut vähitellen.

 Frivolite2

frivoliteepitsi


Haarukkapitsi eli haarukkavirkkaus

Haarukkavirkkauksen alkuperästä ei ole tietoa, mutta on mahdollista, että se on muinaista alkuperää. Oletettavasti 1800-luvun puolenvälin tienoilta on säilynyt luusta tehtyjä haarukoita. I800-luvulta on säilynyt myös haarukkavirkattuja töitä. Haarukkavirkkauksen nimi tulee kaksihaaraiseksi taivutetusta puikosta eli haarukasta, jonka avulla pitsiä virkataan. Englanniksi haarukkavirkkaus on hairpin lace tai hairpin crochet. Ruotsiksi haarukkavirkkaus on gaffelvirkning, mutta siitä käytetään myös nimitystä hårnålsvirkning. Nimi hårnålsvirkning tulee alkuperäisestä työvälineestä hiusneulasta. Ensimmäiset virkkauskehykset haarukkavirkkauksessa ovat saattaneet olla juuri hiusneuloja.

Haarukkavirkkausta on perinteisesti käytetty pitsin virkkaamiseen tai pitsin reunojen virkkaamiseen. Haarukkavirkkaus työtapana oli aina kodin taidetta. 1900-luvulla se oli aika suosittua, jolloin haarukkavirkkausta käytettiin etenkin pienten lautasliinojen reunuksena. Haarukkavirkkaus sopii myös kaulaliinojen ja hartiahuiveihin, mutta sillä voidaan tehdä myös suoralinjaisia vaatteita, kuten liivejä ja puseroita.

Haarukkavirkkausta eli haarukkapitsiä virkataan virkkuukoukun ja 2-haaraisen työvälineen avulla, jota kutsutaan haarukaksi. Haarukoiden koot eli leveydet vaihtelevat 2,5-10 cm välillä. Leveän haarukan sivut tuetaan liikkuvalla väliosalla, jotta ne eivät virkatessa pääse painumaan toisiaan kohti. Haarukan voi taivuttaa myös itse sukkapuikosta. Haarukoita on ollut saatavana myös kolmihaaraisena. Kolmihaaraisella haarukalla on mahdollista virkata vuoroin pitkiä ja vuoroin lyhyitä silmuja.

Haarukkavirkattu pinta muodostuu haarukkavirkatuista ketjuista, jotka on liitetty yhteen joko erillisellä langalla tai pujottelemalla silmut toistensa läpi. Haarukkavirkattu nauha tai ketju muodostuu ketjun keskelle tulevasta virkatusta osasta sekä ketjun reunoille tulevista lenkeistä eli silmuista. Ketjun leveys riippuu haarukan leveydestä.

yhtestoista

pitsit_001

CIMG2325


Konepitsi

Konepitsit ovat nimensä mukaisesti koneellisesti valmistettuja pitsejä. Koneellinen pitsintuotanto alkoi kilpailla käsintehdyn pitsin kanssa 1800-luvun kuluessa. Leveillä pitsikoneilla pystyttiin ensimmäistä kertaa valmistamaan pitsikangasta, josta voitiin leikata kokonaisia pukuja. Koneellisesti valmistetuilla pitseillä oli pitkälle 1900-luvulle saakka epähieno maine. Kaikki eivät halunneet, että konepitsejä edes kutsuttiin pitseiksi. Teollinen pitsinvalmistus ei ainoastaan haastanut käsintehdyn pitsin asemaa vaan toimi myös piristävänä kilpailijana sille. Konepitsin myötä keksittiin aivan uudenlaisia pitsityyppejä kuten tyllipitsi.

Konepitsit jaetaan kolmeen ryhmään:

1) Alkuperäiset konepitsit, joita valmistetaan samaan tapaan kuin punoksia ja tyllejä eli nypläämällä punontakoneilla. Ne muistuttavat erehdyttävästi käsin nyplättyjä pitsejä.

2) Brodeeraamalla valmistetut konepitsit, jotka tikataan ohuelle melkein läpinäkyvälle pohjakankaalle. Kangas voidaan jättää täysilevyiseksi tai leikata pitsinauhoiksi.

3) Keinokuituiset neulomalla valmistetut raschel-pitsit, joka on suurin pitsiryhmä. Raschel-pitsejä edustavat esimerkiksi pitsiverhot.

 IMG_06~5

pitsit_005

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Makramee

Makramee on assyrialais-babylonilainen solmeilutyö, joka oli alkuaikoina pitsinohuista. Sitä käytettiin kuten palmikoitua ripsureunaa eli kudonnaisten alku- ja loppupään koristeluun. Työtapa on koristeellinen ja tämä antiikin aikoina paljon käytetty somiste on syntynyt yksinkertaisista, yksinomaan hyötytarkoituksiin käytetyistä solmuriveistä.

Monista käsitöistä poiketen solmeiluun ei välttämättä tarvita apuvälineitä. Solmeilulangat on kuitenkin saatava johonkin kiinni. Langaksi sopii ohut tai paksu lanka työstä riippuen. Tärkeää langassa on, että se on luja, jotta se kestää solmeilun aiheuttaman hankauksen. Makrameessa on paljon perussolmuja, joita yhdistelemällä saadaan aikaiseksi erilaisia monikuvioisia pintoja.

 CIMG2316

T_IMG_0483_makrame

Makramee


Neulottu pitsi

Pitsineule eli reikäneule, on nimensä mukaisesti reikäistä neuletta, jolla on saatu pitsimäinen ja koristeellinen vaikutelma.

Se on vanha tekniikka, jonka syntymisestä ei ole tarkkaa tietoa. Reikiä saadaan silmukoiden kavennuksien ja lisäyksien avulla, niin että silmukkamäärä jää aina ennalleen. Yleisin tapa lisätä silmukoita puikoille on ottaa langankierto puikolle, jolloin neuleeseen syntyy reikä. Kavennusmenetelmiä on useita erilaisia, joilla saadaan aikaan erilaista neulepintaa. Reikiä voi tehdä erikokoisia ja niistä voi syntyä kuviota tai ne voivat muodostaa tasaista reikäistä pintaa.

Pitsineule on helppo tapa kuvioida neulepintaa ja on mahdollista, että se on syntynyt aikoinaan aitopitsien halvaksi jäljitelmäksi. Pitsineuletta voi käyttää kaikissa neuletöissä, kuten pipoissa, villasukissa, huiveissa, neuleissa sekä pyöreissä pitsiliinoissa.

IMG_0481_neulottu_pitsi

T_IMG_~5

Neulottu


Nyplätty pitsi

Nyplätyt pitsit ovat syntyneet ja kehittyneet ommeltujen pitsien rinnalla, mutta sitä ei voida sanoa varmasti, missä maassa pitsinnypläystä ensiksi harjoitettiin. Alankomaita pidetään kuitenkin pistinnypläyksen kotimaana korkealle kehittyneen tekotavan ja mallinsommittelujen omintakeisuuden perusteella. Koptilaisia punontapitsejä eli puikkonauhapitsejä on säilynyt 700-luvulta lähtien egyptiläisissä haudoissa. Ne ovat erehdyttävästi nyplätyn pitsin kaltaisia ja todennäköisesti niiden varhaisempia edeltäjiä. Nypläystekniikan alkujuuret on siis etsittävä itämailta. Pohjoismaihin nypläystaito kulkeutui Alankomaiden kautta 1600-luvulla. Raumalaiset ovat todennäköisesti saaneet nypläystaitonsa Tukholmasta, ellei se ole tullut suoraan Flanderista Amsterdamin kautta, jonne Raumalta oli suora kauppayhteys omien laivojen välittämänä. Raumalta nypläystekniikka levisi ensin rannikkopitäjiin ja vähitellen sisäosiin.

Nyplätty pitsi on useimmissa kielissä saanut nimensä työvälineistä, joilla sitä tehdään. Nyplätyt pitsit saavuttivat nopeasti suosiota ja niitä käytettiin ommeltujen pitsien rinnalla. Ne seurasivat myös tyylillisesti ommeltuja pitsejä tekniikan rajoissa. Nyplätyt pitsit olivat aluksi värillisiä ja ne tehtiin pellava-, silkki- ja metallilangoista. Tekotavan ollessa uusi ja sen viedessä paljon aikaa olivat pitsit kalliita. Nyplääjät otettiinkin alussa koteihin, joissa he viipyivät pitkänaikaa ja saivat niissä elantonsa. Vähitellen alkoivat tulla käyttöön valkeat pellavalangat, jolloin alkoi myös nypläyksen varsinainen kehitys. Nypläystaidon yleistyttyä pitsejä oli mahdollisuus ostaa myös valmiina.

IMFF91~1

CIMG2314

T_IMG_~5


Ommeltu pitsi

Ommeltu pitsi on varhaisin pitsitekniikka ja sitä on pidetty "pitsien aatelisena". Ommeltu pitsi on todennäköisimmin kehittynyt revinnäiskirjonnasta. Lähin edeltäjä lienee ristikkopohjainen revinnäinen, jossa kankaan langat ryhmittäin poistettiin sekä loimi- että kudelankojen suuntaan. Näin syntyneen ristikkopohjan langat vahvistettiin myöhempää koristelua varten. Poistettujen ryhmälankojen luvun kasvettua aloitettiin pingottamaan kaikki tueksi tarvittavat langat suoraan pergamentille. Langat harsittiin pienin poikittaisin pistoin kiinni pergamenttitukeen, jolloin niiden varaan voitiin ommella uusia tukilankoja muodostamaan kuvioita ja kuvioryhmiä. Työn valmistuttua tuki irrotettiin ja lopputuloksena oli vapaasti ilmassa ommeltu pitsi.

Euroopassa ensimmäisiä paikkoja jossa ommeltua pitsiä valmistettiin, oli Regusan luostari Sisiliassa. Ommeltujen pitsien tekeminen oli hidasta ja se vaati aikaa ja suurta tottumusta. Tästä syystä aloitettiin luostarikouluissa totuttaa jo kolmen vuoden ikäisiä tyttöjä ommeltujen pitsin tekemiseen. Pitsit ommeltiin usein niin hiuksenhienoista langoista, etteivät ne kestäneet katkeamatta tavallisen huoneen kuivuutta. Tällöin työ oli suoritettava kosteassa kellarissa.

IMG_0507_bruggelainen_pitsi_(neulapitsi_kansiosta)

T_IMG_0488_neulapitsi_(ommeltu_pitsi)

IM543D~1

brasialainen_neulapitsiliina


Verkkopitsi eli filét pitsi

Verkkopitsi eli filét pitsi juontaa alkunsa tavallisesta kalaverkosta. Egyptiläiset, babylonialaiset ja assyrialaiset kohokuvat osoittavat, että verkkoa on noina aikoina yleisesti käytetty jonkinlaisena päähineenä. Kreikkalaisten ja roomalaisten ylimysten vaatteita koristeltiin myös metallilankaisilla verkoilla. Länsimaissa alttariliinat olivat usein verkkopitsein koristetut. Suomessa on verkkopitsejä käytetty kirkollisissa tekstiileissä jo 1600-luvun alussa.

Verkkopitseihin voidaan käyttää aivan samaa solmua kuin mitä kalastajat käyttävät verkkoa kutoessaan. Ajan kuluessa verkon kudonnan solmun tekotapa on kuitenkin muuttunut. Pienisilmäisessä verkossa on hankalaa viedä verkkoneulaa kahdesti pienen verkkosilmän läpi, kuten kalaverkon teossa. Muotonsa perusteella verkot ryhmitellään kahteen päätyyppiin eli kulmikkaisiin verkkoihin ja ympyräverkkoihin. Kulmikkaat verkot jaetaan vielä vino- ja suorasilmäisiin verkkoihin. Kaikki tyyppeihin kuuluvien pitsien verkonsilmä tehdään samalla tavalla, mutta niillä on erilaiset aloittamistavat.

 Verkkopitsi1

IMG_0478_verkkopitsi

Verkkopit


Virkattu pitsi

Perimätiedon mukaan virkkaustyö on saanut alkunsa luostareissa, joissa virkkaus keksittiin niille, joiden taidot eivät riittäneet aitopitsin tai muiden vaativien töiden tekemiseen. Pitsin virkkaus on sittemmin vähitellen levinnyt Keski-Euroopan luostareista kansan keskuuteen työn helppuden ja vähien materiaalien ja tarvittavien välineiden yksinkertaisuuden vuoksi.

Suomessa vanhoja taidokkaita virkattuja pitsejä on säilynyt häviävän vähän ehkä siitä syystä, että Rauman nunnaluostarissa harrastettiin pitsinnypläystä ja Naantalin nunnaluostarissa suosittiin sukkien neulomista. Pitsinvirkkaustaito on kuitenkin ollut suosittua kansan keskuudessa ja taito on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Pitsiä käytettiin koristeeksi ensin alusvaatteisiin ja myöhemmin vuodevaatteisiin. 1800-luvun lopulla pitsejä käytettiin yleisesti kodinsisustuksessa, pöytäliinoina, päiväpeitteinä, lampunvarjostimina, keinutuolien pehmikkeinä, tyynynpäällisinä ja sohvatuolien "antimakasseina", eli koristeina.

 IMG_0611_virkattu_pitsiliina

IMG_0612_virkattu_pitsiliina

IMG_0613_virkattu_pitsiliina

IMG_0614_virkattu_pitsiliina


Kirjallisuutta
Aspfors, B. 1992. Fransut eli franssit. Kaunista käsityöperinnettä. KP-PAINO: Keuruu.
Fagerlin, U. Hulterström, B. Malmberg, K. Nypläyskirja. Kauppiaitten kustannus Oy.
Fisch, A. 1996. Textile techniques in metal. Hong Kong: Lark Books.
Haapakoski, K. 1988. Solmimme fransuja. Otava: Keuruu.
Hellevuo, P. & Niemi, T. & Aho, K. 1976. Tekstiiliopas 1 lankatyöt. Porvoo: WSOY.
Immonen, A-M; Metsänen, M; Ranta-Kiiski, S. 2006. Joka tyypin virkkauskirja. Karisto Oy: Hämeenlinna.
Johansson, S. 1980. Nypläys. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset.
Kauneimmat käsityöt 2 (suom.) Maija Nieminen. Helsinki: WSOY.
Koskennurmi-Sivonen, R. & Mikkilä, K. 1984. Peruskoulun neulekirja. Porvoo: WSOY.
Lind, V., Forlag, H & S. 1983. Perinneneuleita. Jyväskylä: Gummerus.
Lindholm, I. 1947. Pitsikirja. Aitopitsit ja verkkopitsit. Helsinki: Valistus.
Olki, M. 1976. Mary Oljen kauneimmat käsityöt. WSOY: Porvoo.
Ralli, U; Junnila-Savolainen, R. ja Mäkinen , E. 2006. Teoksessa Käden taidot - toinen osa kirjasarjasta. Weilin+Göös Oy.
Saramäki, R. 2010. Pitsikirja. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy
Stanfield, L. 2001. Kauneimmat neulemallit. Kiina: Gummerus.
Suuri käsityökirja. 1961. Lahti, R. (toim.). Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Suuri ompelu- ja käsityökirja. 1966. Vasama, M. & Saarto, M. & Tarpila, H. & Ahtimo, M. (toim.). Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy.
Virtamaa, A. (toim.)  1981. Kaunein pitsini. Gummerus: Jyväskylä.


«« PITSISIVUSTO

Sivuston tekijät:
Tiina Hurskainen

Maria Kiviluoto
Pauliina Punnonen
Katja Vilhunen

Päivitetty
7/2013. T.K.
5/2016 P.S.

Tekijänoikeudet Punomo Networks Oy © 2020: Ammattikäyttöön tarvitset lisenssin »