OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Malli on Aino Inkeri Ollilan sommittelema karjalaisten perinnemallien pohjalta.
Olen saanut sen tädiltäni, joka oli Ollilan opiskelija 40-luvulla. Keskustelin hänen kanssaan mallin tekijän oikeuksista, ja hän sanoi ettei kansanperinteeseen perustuvalla mallilla ole tekijänoikeuksia, niin että ole hyvä.

Jos haluat lisää vastaavia karjalaisia ornamenttejä, niin niitä löytyy Stenijn ja Ollilan julkaisemasta kirjasta Karjalan kirjonta, jonka toinen painos on julkaistu 1951 (WSOY).

Piirrä malli kankaalle kankaan ja mallin keskiviivan avulla siirtelemällä mallipapereita lomittain. Muista kääntää toisen päädyn piirros tulemaan nurinpäin, jotta kukkakuvion sisällä oleva kiekkura säilyttään suuntansa. Tietysti paremman tuloksen saa, jos etukäteen piirtää yhtenäisen mallin oikein päin olevine päätyineen. Pienet heitot mallin jäljentämisessä eivät haittaa, kunhan suunta on oikea.

Käytä jäljentämiseen vanhanaikaista kalkkeeripaperia, jota saa hyvin varustetuista käsityökaupoista. Jäljentämisen jälkeen silitä malli, jotta se säilyy ja ei sottaa.

Valitse lanka kankaan mukaan. Tavallinen helmilanka on osoittautunut oivaksi ja virkkuukoukku siihen on minulla ollut nro 11. Vaikeinta alussa on löytää lanka kankaan nurjalta puolelta, aika pian siihen kumminkin tottuu.
Pidä lankaa etu sormen päällä, kämmenpuolella, tiukalla ja noukkaa se siitä päältä tai vasemmalta ulkolaidalta. Työnnä koukku kohtisuoraan kankaan läpi syvälle, sillä silloin tulee suurempi reikä vetää se langan kanssa esille. Tee pieniä ketjusilmukoita, koska etenkin käänteissä malli helposti muuttuu, jos silmukat ovat pitkiä. Käytä pientä ompelukehystä, minulla läpimitta oli 14 cm, sillä se pyörii herkästi käsissä.

kaitaliina-keskikuvio

kaitaliina-paatykuvio

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!