POHJOISTA KÄSITYÖKIELTÄ

KOOSTE KÄSITÖISTÄ SKANDINAVIASSA - PERINNETTÄ JA NYKYPÄIVÄÄ


NORJALAINEN VILLAPAITA

”Lusekofta” on Norjan tunnetuimpia perinneneuleita. Se on kotoisin Setesdalista, läheltä Osloa. Alunperin paita oli miesten vaate. Villapaidan nimi tulee valkoisella langalla mustalle pohjalle neulotuista silmukoista. Vanhimmat villapaidat ovat värjäämättömästä langasta neulottuja mustavalkoisia. Paidan helmaosassa on vain pilkkuja. Geometriset raidat ja tähtikuviot neulottiin miehustaan ja hihoihin. Kuvioita ei tehty paidan helmaosaan koska miehet pukivat paidan helman housujen sisään.

Setesdalin paidan erityispiirteenä on villakankaiset kaitaleet etukappaleen halkion reunoilla, pääntien ympärillä ja hihansuissa. Toisinaan musta kangas kirjottiin villalangoilla. Halkio kiinnitettiin koristeellisin hakasin. Myöhemmin kirjonnan tilalla alettiin käyttää värikkäitä nauhoja.

Fana-paita
Bergenin läheltä on kotoisin lampaanmusta-valkoinen, myöhemmin sini - tai punavalkoinen paita. Sen helmaa kiertää shakkilautakuvio, miehustaa ja hihoja koristavat raidat ja pilkkukuviot ja valkoiset tähtikuviot. Fana-paidasta tehtiin myös villatakkimalli leikkaamalla se edestä halki. Nappeina saatettiin käyttää vanhoja kolikoita.

Marius–paita
Marius-paita sai 1950-luvulla nimensä tunnetun slalom-hiihtäjän mukaan. Paita on malliltaan vanha setesdalilainen, mutta väreinä Norjan lipun sininen, punainen ja valkoinen.

Norjalaiset villapaidat neulotaan suljettuna neuleena helmasta olkapäille. Kirjoneuloksen tekeminen ja mallin seuraaminen on helppoa, kun neulotaan vain oikeita silmukoita. Hihat neulotaan samalla tavoin ja kiinnitetään miehustaan leikatun kädentien päälle.

Perinteisillä malleilla neulotaan myös pipoja, lapasia ja sukkia.
Useimmat myynnissä olevat norjalaispaidat ovat nykyisin koneella kudottuja eikä valmistusmaakaan ole välttämättä Norja.

Norjalaisille villapaita on toisen maailmansodan aikaan ollut tärkeä henkisen vastarinnan tunnus. Vaikeina aikoina norjalaiset vaalivat itsetuntoaan pukeutumalla perinteisiin villapaitoihin.

norjalainen_edesta  norjalainen_edusta

norjalainen_halkiopaita  norjalainen_pellossa  norjalainen_pellossa2

norjalainen_pellossa3  norjalainen_sukka_lusekoftekt21  norjalainen-setedal

norjalainen_takaa

norjalainen-trondheim
Trondheimilainen malli.


Lisää aiheesta:

www.windfjord.com

 


Muokattu 6/2016

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!