RYIJYN PERINTEISET VALMISTUSTAVAT

  1. KANGASPUISSA KUTOMINEN JA SOLMIMINEN
  2. KÄSIN OMPELEMINEN

VALMISTUSTAPOJEN EROISTA - OMMELLEN VAI KUTOEN?

Kumpikin valmistustapa on yhtä hyvä ja arvokas!

Valmiista ryijystä ei eroa edes huomaa - ainakaan ihan helpolla. Asiantunteva silmä kyllä näkee, kumpaa työtapaa on käytetty, kun työtä tutkii tarkkaan ja erityisesti nurjalta puolelta.

VÄLINEET, KOKO, VALMISTAMISTILANNE

Valmistustavan valinta riippuu yleensä käytettävistä välineistä. Jos kangaspuita ei ole käytettävissä, valitaan tietenkin ompeleminen. Ja tietysti se on myös mieltymyskysymys ja tilannekysymys. Ryijyn ompeleminen onnistuu vaikka matkustaessa, mutta kutominen ei varmaankaan...

Suurikokoisen ryijyn käsitteleminen on helpompaa kangaspuissa kuin pelkästään omissa käsissä, kuten ommellessa on tilanne. Tästä johtuen kangaspuissa suurikokoisen ryijyn valmistaminen lienee myös ainakin jonkin verran joutuisampaa.

Pienen ryijyn voi kutoa myös pöytäkangaspuissa tai kudontakehyksessä taikka itse valmistetussa kehyksessä.

Voipa ison ryijyn toteuttaa myös osina. Esim. monissa kouluissa on tehty yhteisprojektina koululle oma iso ryijy. Jokainen osallistuja valmistaa oman ryijytilkkunsa - ompelemalla tai kutomalla - ja lopuksi tilkut yhdistetään isoksi tekstiiliksi.

RYIJYN RAKENNE: POHJAKANGAS JA NUKKARIVIT

Ryijyn rakenteen runkona on aina pohja- eli taustakangas, johon ryijynukka kiinnittyy. 

  • Kun ryijy kudotaan kangaspuissa, itse asiassa kudotaan taustakangasta ja kudonnan edetessä solmitaan rivi ryijynukkaa aina määrä välein.
  • Kun ryijy ommellaan, tarvitaan työhön sopiva pohjakangas, johon ryijynukka ommellaan riveittäin ja määrävälein.

PERINTEISET MATERIAALIT

Ryijyn perinteinen materiaali on villa. Niin nukkalanka kuin pohjakangaskin ovat olleet villaa. Se on ryijyn varhaisina vuosina, vuosisatoja sitten, ollut materiaali, jota oli saatavilla - lampaita kun kasvatettiin itse. Toisaalta villa on lämmintä, hyvin eristävää ja kosteutta hylkivää. Kun tähän lisätään vielä nukkarakenteen myötä tuleva lisäeristyskyky, ovat koossa ainekset, joista syistä ryijyjä on alunperin valmistettu, kun tarvittiin peittoja ja viittoja suojamaan kylmältä ja kostealta.

VOIKO RYIJYN VALMISTAA MUILLA TEKNIIKOILLA TAI MUISTA MATERIAALEISTA?

Vastaus on yksinkertainen: kyllä voi! Nykyryijy on useimmiten sisustuselementti, taidetekstiili, eivätkä sitä koske mitkään varsinaiset "säännöt". Jokainen ryijyn suunnittelija ja tekijä päättää itse omista ratkaisuistaan.

Jos kuitenkin valmistaa ryijyn perinteisen kansanomaisen tai jonkun taiteilijan suunnitteleman mallin mukaan, on syytä toteuttaa työ myös alkuperäisiä materiaalivalintoja noudattaen. 

Villa on edelleen tärkein ja eniten käytetty ryijymateriaali. Sen ohella nykyryijyissä voi käyttää mitä tahansa materiaaleja, joista nukkapintaa saa syntymään.

Perinteisten valmistekniikoiden ohella myös nukkapintaa voi tehdä monella eri tavalla. Onko silloin kyseessä varsinainen ryijy, sitä voitaneen pohtia, mutta varmaan kyseessä on ainakin ryijymuunnelma!

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!