Suomalaisilta kysytiin maalis–huhtikuussa 2019, mistä he ostavat vaatteensa. Suosituimpien liikkeiden mitalisijoille nousevat valintamyymälät eli niin sanotut marketit. Tämä käy ilmi Kyselytutkimuksen teetti Kaupan liitto TNS Kantarilla.

Vuonna 2018 ainakin joka viides suomalainen osti vaatteita tai kenkiä marketeista. Vuonna 2019 jo kolmasosa käy vaatetuksen ostoksilla Prismoissa ja neljäsosa Tokmanneissa ja K-Citymarketeissa.

Kaavio Kaupan liiton sivuilta

Seija Kojonkoski-Rännäli kirjoitti Kaupan liiton tutkimustuksen jälkeen blogissaan pohdiskeluistaan kuluttajien vaatehankintojen valintaperusteista ja siitä, miten peruskoulun käsityön opetuksessa onnistutaan saamaan perille materiaalituntemuksen ja työn laadun merkitystä.

-"Uskon, että myös vaatteiden pitkäikäisyys on ollut pohdinnan kohteena ja korjaamisestakin on ainakin puhuttu. Tekstiiliteollisuuden ja vaateteollisuuden tiedetään nykyään olevan eniten luontoa saastuttavia teollisuudenaloja. Onko näiden asioiden osuus käsityön opetuksessa kuitenkin jäänyt liian vähälle? Onko suomalainen koulukäsityö ajastaan jäljessä?"

-"Kun tuntijako ei salli syventyä hitaasti kehittyviin tekemisen taitoihin, olisiko syytä käyttää annettu aika laadun tuntemuksen kehittämiseen ja kuluttajataitoihin?"

Ks. Ihmettelen, Seija Kojonkoski-Rännäli

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!