Tahrojen poistaminen tekstiilileistä

YLEISTÄ TAHRANPOISTOSTA

  • kun tahraa tulee, poista se niin pian kuin mahdollista, sillä pitkään ollut tahra kiinnittyy aina vain lujemmin tekstiilin kuituihin
  • harkitse aina ensin, ennenkuin teet mitään tahralle! Jo pelkkä tarhaan koskeminen voi saada tahran leviämään tai kiinnittymään entistä pahemmin
  • aloita poistaminen niin että valitset ensin vaatteelle kaikkein hellin poistamistapa ja jos se ei tepsi kokeile seuraavaksi tehokkaampaa

KOKEILE ENSIN NÄITÄ

  • ravistaminen tai puhaltaminen, jos kyseessä on jonkin pölyävän aiheuttama kuiva tarha
  • kaapiminen esim. ruokailuveitsellä, muista edetä reunalta keskelle, ettet levitä tahraa
  • kuivettuneen tahran murentaminen sormissa hankaamalla
  • vaaleissa tekstiileissä voit kokeilla myös auringossa valkaisua

YLEISTÄ TAHRANPOISTOAINEISTA

Monet tahranpoistoaineet ovat tulenarkoja, huumaavia ja jopa myrkyllisiä. Siksi niiden kanssa on oltava erittäin varovainen ja ne on säilytettävä alkuperäispakkauksissaan poissa lasten ulottuvilta. Myös tuuletuksesta on huolehdittava.

Alla on lista yleisimmistä tahranpoistoaineista ja niiden ostopaikoista. Näiden lisäksi päivittäiskaupat myyvät erilaisia tahranpoistoaineita.
 
Liuotinpohjaiset tahranpoistoaineet:

  • Asetoni
    • liukenee veteen
    Ostopaikka: apteekki.
  • Denaturoitu sprii (Sinol)
    • liukenee veteen
    Ostopaikka: ruokakauppa, rautakauppa, maalikauppa.
  • Raskasbensiini (esimerkiksi mineraalitärpätti ja lakkabensiini)
    • veteen liukenematon
    Ostopaikka: muun muassa rautakauppa, maalikauppa.
  • Tärpätti
    • veteen liukenematon
    Ostopaikka: rautakauppa, maalikauppa.

Muita tahrojenpoistoon sopivia aineita:

  • Ammoniakki (10 %)
    • laimennetaan 1 tl 2 dl:aan kylmää vettä
    Ostopaikka: apteekki.
  • Etikka
    • laimennetaan 1:1 veteen
    • vahingoittaa asetaatti-, triasetaatti- ja polyakrylaattikuituja.
    Ostopaikka: ruokakauppa.
  • Oksaalihappo
    • sekoitetaan 1 tl 1 dl:aan haaleaa vettä
    Ostopaikka: apteekki.
  • Sitruunahappo
    • sekoitetaan 3 tl 2,5 dl:aan haaleaa vettä
    Ostopaikka: apteekki.
  • Pyykinvalkaisuaine (esimerkiksi Domestos, Klorin, Klorite)
    • ei villalle eikä silkille.
    Ostopaikka: ruokakauppa.
  • Sappisaippua
    • kastele vaate ja hankaa sappisaippuaa
    •harjaa hieman ja huuhtele.
    Ostopaikka: ruokakauppa.
TAHRAN AIHEUTTAJA POISTOMENETELMÄ
Aniliini- ja leimasinväri Kokeile tahraan denaturoitua spriitä.
Asfaltti Käsittele tahra haalealla saippuavedellä, jossa on hieman laimennettua ammoniakkia.
Pese lopuksi koneessa korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
TAI
Voit kokeilla myös liuotinainetta, esimerkiksi lakkabensiiniä.
Sulata tahra ensin lakkabensiinillä.
Käsittele tahrakohta nestemäisellä pyykinpesuaineella ja huuhtele.
Pese lopuksi koneessa korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
Aurinkovoide Esikäsittele ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Pese tekstiili lopuksi valkaisuainetta sisältävällä, entsyymipitoisella pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
TAI
Tee ruokasoodasta ja vedestä tahna: 3 osaa ruokasoodaa, 1 osa vettä.
Levitä tahralle, anna vaikuttaa hetki ja harjaa pois.
Pese lopuksi entsyymipitoisella pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
Banaani, aprikoosi, luumu, persikka Pese tuoreena kylmällä vedellä ja käsiastianpesuaineella.
Esikäsittele nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Pese tekstiili entsyymipitoisella valkopesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
Värjäämälle happo-emäskäsittely.
Valkaisu tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Cola-juomat Pese tuoreena kylmällä vedellä ja käsiastianpesuaineella.
Pese valkopesuaineella hoito-ohjeen mukaan. Voit esikäsitellä tekstiilin nestemäisellä pyykinpesuaineella.
Valkaisu tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Deodorantti ja hiki Esikäsittele nestemäisellä pyykinpesuaineella.
Pese entsyymipitoisella pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa. Hienhaju vaatii usein 60 asteen pesun.
Liota 1/2 tuntia etikkaliuoksessa (2 dl etikkaa, 10 l haaleaa vettä). Huuhtele. Pese koneessa hoito-ohjeen mukaan. Kokeile ensin, että tuote kestää käsittelyn.
Esikäsittele oksaalihappoliuoksella (1tl oksaalihappoa, 1 dl haaleaa vettä). Huuhtele. Pese koneessa hoito-ohjeen mukaan. Kokeile ensin johonkin huomaamattomaan kohtaan, että tuote kestää käsittelyn.
Home Liota tekstiiliä piimässä 1 vrk. Pese tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Valkaisu tekstiilin mukaan.
Huopakynä, liuotinpohjainen Kokeile tavallista hiuslakkkaa. Suihkauta tahraan tavallista hiuslakkaa, odota hetki ja huuhdokylmällä vedellä. Pese käsittelyn jälkeen tekstiili hoito-ohjeen mukaan.
Käsittele tuoreena tahranpoistoaineella tai denaturoidulla spriillä. Huuhtele vedellä.Voit hieroa päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta. Huuhtele käsittelykohta vedellä. Pese käsittelyn jälkeen tekstiilin hoito-ohjeen mukaan. Vanha tahra voi olla mahdoton poistaa.
Huopakynä, vesiliukoinen Pese tuoreena astianpesuaineella ja vedellä. Pese lopuksi tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Huulipuna Esikäsittele nestemäisellä pesuaineella. Pesu tekstiilin mukaan korkeimmassa mahdollisessa lämpötilassa.
Käytä tahranpoistoainetta. Pesu tekstiilin mukaan.
TAI
Käsittele tahra lakkabensiinillä ennen pesua ja huuhtele.
Hiero päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele käsittelykohta vedellä.
Pese hoito-ohjeen mukaan.
Kokeile ennen lakkabensiinin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.
Jäätelö Esikäsittele nestemäisellä pesuaineella.
Pese entsyymipitoisella pesuaineella hoito-ohjeen sallimassa korkeimmassa lämpötilassa.
Tahranpoistoaine Mahdollisen väritahran pesu valkopesuaineella ja tahrasuolla
Kaakao Esikäsittele nestemäisellä pesuaineella.
Pese entsyymipitoisella pesuaineella hoito-ohjeen sallimassa korkeimmassa lämpötilassa.
Tahranpoistoaine.
Mahdollisen väritahran pesu valkopesuaineella ja tahrasuolla
Kahvi Tuoreena kylmä vesi.
Pesu entsyymipitoisella valkopesuaineella. Voit esikäsitellä nestemäisellä pyykinpesuaineella ennen pesua.
Valkaisu tekstiilin mukaan.
Kahvi + kerma Tuoreena kylmä vesi.
Pesu hoito-ohjeen mukaan entsyymipitoisella valkopesuaineella. Voit esikäsitellä nestemäisellä pyykinpesuaineella ennen pesua.
Valkaisu tekstiilin mukaan.
Kastike, rasvainen Käytä tahranpoistoainetta.
Pesu tekstiilin mukaan.
Katu- ja tielika Kuivumisen jälkeen varovainen harjaus.
Pesu valkopesuaineella/pesu saippualla ”nyrkkipyykkinä”, jos tekstiili kestää hankausta.
Kengänkiilloke Käytä tahranpoistoainetta.
Pesu tekstiilin mukaan.
TAI
Käsittele tahra mineraalitärpätillä ennen pesua.
Hiero päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele käsittelykohta vedellä.
Pese hoito-ohjeen mukaan.
Kokeile ennen mineraalitärpätin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.
Tavallinen pesu valkaisuainepitoisella pyykinpesuaineella. Voit esikäsitellä tahraa nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella ensin.
Haalea saippuavesi, jossa on ammoniakkia. Pese valkopesuaineella. Kokeile ensin, että tekstiili kestää käsittelyn.
Kuulakärkikynä, tussi 1. Kokeile tavallista hiuslakkaa. Suihkauta lakkaa tahraan, pyyhi esim. froteepyyhkeellä, huuhtele haalealla vedellä. Pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.
2. Voit kokeilla myös tahranpostoainetta tai asetonia tai raskasbensiiniä. Huuhtele vedellä.Hiero vielä tahran päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta.Huuhtele käsittelykohta vedellä.Pesu käsittelyn jälkeen tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Tahra voi olla joskus mahdoton poistaa.
Kynsilakka Poista tahra kankaan ja tahran nurjalta puolelta öljyttömän asetonin (kynsilakanpoistoaine) avulla.
Tarkista ennen tahranpoistoa, ettei tekstiili sisällä asetaatti- tai triasetaattikuituja, sillä ne eivät kestä puhdistusta asetonilla.
Pese tekstiili lopuksi valkaisuaineellisella pyykinpesuaineella hoito-ohjeen mukaan.
Lennokki- ja muoviliima Kokeile tahraan asetonia.
Liima, kaksikomponentti Mahdoton poistaa.
Liima, vesiliukoinen sekä liisteri
Huuhtele tuore tahra haalealla vedellä ja pese pesuaineella hoito-ohjeen mukaan.
Voit kokeilla myös öljytöntä asetonia (kynsilakanpoistoainetta). Tarkista, tekstiili ei sisällä asetaatti- tai triasetaattikuituja, sillä ne eivät kestä puhdistusta asetonilla. Pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.
Likööri Haalea saippuavesi, jossa on ammoniakkia.
Pesu valkopesuaineella.
Linnun uloste Haalea vesi.
Etikkahappoliuos.
Maali, alkydimaali Tuoreen alkydimaalitahran voi poistaa maalipurkissa mainitulla liuottimella, esimerkiksi lakkabensiinillä. Tarkista ennen lakkabensiinin käyttöä, että tuote kestää käsittelyn.
Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele vedellä ennen pesua. Vanhana voi olla mahdoton poistaa.
Maali, vesiliukoinen Tuoreen maalitahran voi poistaa kylmällä vedellä.
Vanhana voi olla mahdotonta poistaa. Sappisaippua on joskus tehonnut.
Majoneesi, öljykastike Esikäsittely nestemäisellä pesuaineella. Pesu tekstiilin mukaan entsyymipitoisella pesuaineella.
Tahranpoistoaine ja pesu tekstiilin mukaan entsyymipitoisella pesuaineella.
Mikäli tahra ei lähde, kokeile varovasti lakkabensiiniä ja hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta, huuhtele vedellä ennen pesua.
Maustetahrat Esikäsittele tahrat nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Pese tekstiili lopuksi valkopesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
Meikkivoide Laita nestemäistä pyykinpesuainetta tahra-alueen päälle ja anna vaikuttaa hetki.
Pese sen jälkeen vaate valkaisuainepitoisella pyykinpesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa.
Muste Pese lämpimällä vedellä, käytä tahranpoistoainetta tai sappisaippuaa.
Denaturoitu sprii
Happo-emäskäsittely
Mustikka Pese tuoreena kuumalla vedellä ja käsiastianpesuaineella.
Pesu valkaisuainepitoisella pesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa.
Vanhat marjatahrat voit esikäsitellä ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella tai esim. James tahraihmeellä.
Jos tuotteen hoito-ohje sallii kloorivalkaisun, voit valkaista tekstiilin kloorivalkaisuaineella.
Noki Ravistelu, harjaus pehmeällä harjalla.
Pese nestemäisellä pyykinpesuaineella ”nyrkkipyykkinä”, jos tekstiili kestää hankausta.
Huuhtele tahrakohta vedellä ja pese tekstiili lopuksi pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa. Huomioi, että kaikki tekstiilit eivät kestä hankaamista!
Oksennus Huuhtele tahrat ensin haalealla vedellä.
Voit esikäsitellä tahraa nestemäisellä pyykinpesuaineella.
Pese sen jälkeen hoito-ohjeen mukaan.
Pihka Liuota pihkatahraa denaturoidulla spriillä, kuten Sinolilla ja huuhtele vedellä. Tarkista kuitenkin ensin johonkin huomaamattomaan kohtaan, että tuote kestää käsittelyn.
Pese vaate pyykinpesuaineella niin korkeassa lämpötilassa kuin pesuohje sallii.
Vinkki: käsistä saa pihkan pois voilla/margariinilla.
Polkupyörän öljy Käsittele tahra tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella.
Pese tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
TAI
Käsittele tahra raskasbensiinillä, esimerkiksi lakkabensiinillä.
Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta.
Huuhtele vedellä ennen pesua.
Pese tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.
Kokeile ennen lakkabensiinin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn
Porkkana Tuoreena käsiastianpesuainetta ja kuumaa vettä.
Kokeile sappisaippuaa.
Pese valkopesuaineella. Voit esikäsitellä tahran nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Valkaisu tekstiilin mukaan.
Porkkanatahra voi joskus haalistua auringonvalossa.
Punajuuri, punakaali Voit kokeilla tuoreeseen tahraan käsiastianpesuainetta ja kuumaa vettä.
Esikäsittele tahra tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella. Pesu valkopesuaineella korkeimmalla hoito-ohjeen sallimalla lämpötilalla.
Tuoreeseen tahraan voit kokeilla myös kivennäisvettä.
Punaviini Tuoreena astianpesuainetta ja huuhtelu lämpimällä vedellä.
Ripottele tuoreen tahran päälle suolaa, anna vaikuttaa. Suola imee tahran pois. Myös kivennäisvesi laimentaa tahraa.
Vanhana esikäsittele nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella ja sen jälkeen pesu valkopesuaineella. Kokeile myös James tahrasuihketta.
Valkaisu tekstiilin ja hoito-ohjeen mukaan.
Purukumi Jäähdytä jääpalalla tai pakastimessa.
Raaputa varovasti pois.
TAI
Käytä James tahrasuihketta ja pese tekstiili.
TAI
Käsittele esimerkiksi lakkabensiinillä ja nestemäisellä pyykinpesuaineella ja huuhtele.
Pese hoito-ohjeen mukaan lopuksi.
Ennen lakkabensiinin käyttöä kokeile huomaamattomaan paikkaan.
Puuteri Harjaa vaate, sekin saattaa riittää.
Laita nestemäistä pyykinpesuainetta tahra-alueen päälle ja anna vaikuttaa hetki.
Pese sen jälkeen vaate valkaisuainepitoisella pyykinpesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa.
Rasvat, öljyt, voi Rasvatahrat on hyvä esikäsitellä juuri ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Pese tekstiili lopuksi entsyymipitoisella pesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
TAI
Kokeile sappisaippuaa. Pese lämpimällä vedellä.
TAI
Käsittele tahra raskasbensiinillä esimerkiksi lakkabensiinillä
Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta
Huuhtele vedellä ennen pesua.
Pese tekstiilin mukaan.
Kokeile ennen lakkabensiinin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.
Ripsiväri Levitä nestemäistä pyykinpesuainetta tahrakohtaan ennen pesua.
Hiero kevyesti.
Huuhtele tahrakohta lämpimällä vedellä.
Pese lopuksi korkeimmassa hoito-ohjeen mukaisessa lämpötilassa.
Ruoho Pese entsyymipitoisella valkopesuaineella, voit esikäsitellä tahran nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
Jos tahra ei lähde pesussa pois, käsittele tahrakohta denaturoidulla spriillä esimerkiksi Sinolilla.
Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele vedellä.
Pese tekstiili vielä entsyymipitoisella valkopesuaineella. Kokeile ennen denaturoidun spriin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.
Jos kloorivalkaisu on sallittu, voit valkaista tuotteen.
Ruoste Ruostetahraa voi olla vaikea saada poistettua.
Hiero tahraan sitruunamehua ja suolaa.
Anna vaikuttaa noin tunnin ajan.
Huuhtele ja pese valkopesuaineella hoito-ohjeen mukaan.
TAI
Kokeile tahranpoistoainetta (Tabort).
TAI
Valmista lämmin oksaalihappoliuos: 1 tl oksaalihappoa ja 1 dl haaleaa vettä.
Käsittele tahrat liuoksella.
Anna vaikuttaa hetki ja huuhtele.
Pese hoito-ohjeen mukaan.
Kokeile ensin, että tuote kestää käsittelyn.
Sinappi Puhdista tuore tahra haalealla vedellä ja käsiastianpesuaineella.
Pese vanha tahra entsyymipitoisella pesuaineella hoito-ohjeen mukaisessa korkeimmassa lämpötilassa.
Steariini
Anna steariinin kuivua ja jähmettyä.
Raaputa kovettunut steariini pois.
Imeytä loput rasvasta silittämällä imukykyiseen paperiin tai kankaaseen.
TAI
Kokeile värillisiin tahroihin tahranpoistoainetta.
Pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.
Jos tahra ei lähde pois, kostuta tahra lakkabensiinillä
Hiero päälle saippuaa ja vettä ja huuhtele.
Pese pesuohjeen mukaan.
Suklaa Kokeile sappisaippuaa.
TAI
Esikäsittele nestemäisellä pesuaineella.
Pese entsyymipitoisella pesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
Tarrakuvien liima Ruokaöljy
Tahranpoistoaine
Denaturoitu sprii
Raskasbensiini
Tee Tuoreena kylmää vettä ja asianpesuainetta. Pese valkopesuaineella ja tahrasuolalla.
Vanhana apupesuaine. Pese valkopesuaineella ja tahrasuolalla.
Sitruunahappokäsittely.
Valkaisu tekstiilin mukaan.
Terva Kaavi tahra varovaisesti. Pehmitä kuivunut tahra ensin ruokaöljyllä.
Käytä haaleaa saippuavettä.
Tahranpoistoaine.
Tärpätti.
Vaateväri
(irtoväri uusista vaatteista)
Uusista tummista tekstiileistä, kuten farkuista saattaa irrota väriä, joka voi värjätä vaaleampia tekstiilejä. Vaatteen voi pestä ennen käyttöä, jotta ylimääräinen väri irtoaa.
Jos farkuista on lähtenyt väriä esimerkiksi kangassohvaan, kannattaa poistaa tahrat mahdollisimman nopeasti. Tahra voi lähteä pelkällä vedellä ja /tai miedolla puhdistusaineella.
Tekstiilipintaisille kalusteille on myös omia pesu- ja tahranpoistoaineita, esimerkiksi Sofcare.
Painele ja pyyhi kevyesti pesuaineella nihkeytetyllä liinalla tai vaahtomuovisienellä tahraa reunasta keskustaan päin.
Anna aineen vaikuttaa muutama minuutti.
Huuhtele aine pois haaleaan veteen kostutetulla liinalla 2-3 kertaan.
Vaikeat tahrat saattavat vaatia useamman käsittelyn ja ehkä hieman enemmän pesuainetta.
Huuhtele myös liinaa välillä puhtaassa vedessä.
Veri Veri tahra lähtee tuoreena kylmällä vedellä.
Vanhaa tahraa kannattaa esikäsitellä tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella. Pese lopuksi entsyymipitoisella pesuaineella.
Mikäli tahra ei lähde pois, kokeile lämmintä oksaalihappoliuosta: 1 tl oksaalihappoa ja 1 dl haaleaa vettä.
Käsittele tahrat liuoksella, anna vaikuttaa hetki ja huuhtele.
Pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.
Viini (muu kuin punaviini)
Haaleaa vettä ja astianpesuainetta. Pese entsyymipitoisella pesuaineella.
Sitruunahappoliuos tai oksaalihappoliuos.
Voikukka Hiero tuoreeseen tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta, hankaa ja huuhtele haalealla vedellä.
Toista käsittely tarpeen mukaan.
Pese tekstiili lopuksi valkaisuaineellisella pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.
TAI
Vanhaan tahraan voi kokeilla denaturoitua spriitä, kuten Sinolia.
Hiero tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele lopuksi haalealla vedellä ennen pesua.
Kokeile ennen denaturoidun spriin käyttöä johonkin huomaamattomaan kohtaan, että tuote kestää käsittelyn.
Jos kloorivalkaisu on sallittu, voit myös valkaista tekstiilin.
Väri (aiheuttaja tuntematon) Haalea vesi ja astianpesuaine.
Pesu valkopesuaineella ja tahrasuolalla.
Happo-emäskäsittely.
Denaturoitu sprii.
Tahranpoistoaineet.
Lähde: Marttaliitto martat.fi/neuvot_arkeen

 

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!