Kylämäen Emma ja taikavilla

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistys järjesti yhteistyössä Kuralan Kylämäen kanssa projektin nimeltä Villasukan tarina. Projektin tarkoituksena oli elvyttää ja siirtää perinteisiä käden taitoja lapsille ja nuorille.

Sen myötä syntyi myös kirja, Kylämäen Emma ja taikavilla. Se on virike- ja ohjekirja villasta ja huovutuksesta lapsille. Kirjan tekijät haluavat jakaa kokemuksensa kirjan välityksellä suuremmalle joukolle lapsia ja nuoria. Kirja neuvoo villan työstämisessä ja kertoo lampaista ja villasta.Kirjassa on valmiita ohjeita ja ideoita, joiden pohjalta voi huovuttaa oman mielikuvituksen mukaisia töitä. Kirja soveltuu käytettäväksi kodeissa, kerhoissa, päiväkodeissa ja kouluissa.

Kirjan julkaisija on Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry 1997.

Esimerkki kirjan ohjeista:

HUOPAELÄIMET
Huovutetuista palloista ja huopalevyistä voit valmistaa eläinhahmoja mielikuvituksesi mukaan.

Tarvikkeet:
*
Erivärisiä ja -kokoisia huopapalloja ja -levyjä
* Puuhelmiä
* Puutikkuja
* Villalankaa
* Silmäneula
* Liimaa

Työjärjestys:
*
Eläimen pään ja vartalon voit tehdä kahdesta pallosta.
* Korvat, tassut ja hännän voit leikata huopalevystä.
* Puuhelmet sopivat silmiksi.
* Kokoa eläin ompelemalla tai liimaamalla. Tukirakenteeksi käyvät tikut.

HAUSKOJA YHTEISIÄ HETKIÄ VILLAN PARISSA!

Linkki: Kuralan kylämäki »

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!