Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa, esimerkki sovellettavaksi

Netissäkin neulotaan

Surffausopas muutamille neulontasivustoille

OPPIAINE:                    KÄSITYÖ / tekstiilityö
Tehtävän nimi / aihe:       Neulontaan liittyvien nettisivujen esittely oppilaille
Sopivin luokka-aste:        7. lk
Tehtävän tekemiseen kuluva aika:  1 oppitunti

TAVOITE
Tavoitteena on ohjata oppilas löytämään tietoa internetistä, tutustuttaa muutamiin neulontasivustoihin. Ajatuksena on, että oppilaalle jää mielikuva siitä, miten nettiä voisi hyödyntää neulonnan osalta.
Tehtävän voi tehdä ennen varsinaisen oman neuletyön suunnittelua, jolloin samalla voi herätellä ideoita tulevaa suunnittelua varten. Tunnin voi käyttää myös esim. keskellä neulontajaksoa, eräänlaisena välipalana oman työn tekemisen välissä. Riippuen missä vaiheessa tehtävää tehdään, oppilaita voi ohjata etsimään ja katselemaan tiettyjä asioita (esim. sukkien suunnitteluvaiheessa erilaisia sukkia).

 

TUNTISUUNNITELMA
Tehtävän tekeminen sujuu parhaiten atk-luokassa, jossa jokainen oppilas pääsee omalle koneelle. Tehtävää voi tehdä myös pareittain.

1. Opettaja esittelee ensin Punomo (Käspaikka)-sivuston yleisesti ja sieltä erityisesti neulonta-osion. Tämän voi tehdä yhteisesti tykin avulla tai sitten kertoen ja jokainen katsoo omalta koneeltaan. Tämän jälkeen oppilaat ryhtyvät käymään muutamia nettisivuja läpi seuraavan ohjeen mukaisesti.

2. Oppilaalle:
Tutustu muutamiin neulontasivuihin tämän ohjeen mukaisesti.
Liiku sivustoilla oman kiinnostuksesi mukaan – kuten varmaan tiedät, voit löytää vaikka mitä mielenkiintoista!

https://punomo.fi/ »
Täältä löytyy siis kaikkea käsityöhön liittyvää. Paljon ohjeita ja ideoita.
Valitse kuitenkin tekniikat ja työtavat -osiosta neulonta.
Käy katsomassa ainakin asusteita ja vaatteita. Ja sieltä esim. pieni sukkashow sekä ratsastajan lapaset.

 

http://www.ullaneule.net/0117/index.html
Suomenkielinen verkkoneulelehti.
Klikkaa ainakin ohjeet ja katso muutamia itseäsi kiinnostavia neulemalleja. Liiku sivustolla jälleen oman mielenkiintosi mukaan.

 

http://www.kissyourshadow.com/stripe_maker.php
Raitakone avuksi raitojen suunnitteluun. Kokeile!

 

http://www.youtube.com
ja hakusana the last knit.
Neulomisestakin voi tulla pakkomielle. Katso video! (kesto noin 7 min.)
 
 
Kotitehtävä:
Käy kotona vielä tutustumassa Punomoon (Käspaikkaan) ja erityisesti sen neulontaosioon.
 
Sitten voit vielä ”googlettaa”.
Käytä hakusanoina esimerkiksi neulonta, neuleohje, knitting, knitwear (engl.), stickning (ruotsi).

 

 

© 2020 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!