HELPPO VAI VAIKEA, TYÖLÄS VAI VÄHÄTÖINEN?

Usein kysytään onko jokin neule helppo vai vaativa - vaikea - tehdä? Pitäisi kylläkin useimmiten kysyä onko jokin neule vähätöinen vai suuritöinen, sillä neule valmistuu silmukka silmukalta eikä toinen silmukka ole toista vaikeampi. Jos neulojan jokin nujertaa, se on todennäköisemmin suuri työmäärä kuin liian vaativa toteutus.

Vaativuusasteissakin on kyllä eroja, niin myös tekijöissä!

Pienistä töistä esimerkiksi sormikkaat ovat huomattavasti vaativammat valmistaa kuin lapaset. Lapaset taas ovat yksinkertaisemmat kuin neulesukat - tosin kantapäätä kammoksutaan ihan liikaa, sen kyllä tajuaa keskiverto henkilö ihan vaivatta. Ja edelleen neuletakki, johon tulee napitus, on vaativampi ja työläämpi kuin neulepusero. Neulepusero puolestaan on sekä työläämpi että vaativampi kuin neuleliivi tai -toppi.

Pieni neuletöiden vaativuus- ja työläysvertailu:

neuletuotteiden-vaativuusaste-vertailu

Omaa taitotasoa on syytä myös puntaroida

Vasta-alkajalle kaikki, oikeista työotteista lähtien, on uutta ja ehkä vaikeaa, vaivanloista mutta tekemällä oppii. Kun taito ja tieto karttuu, se mikä ennen oli vaikeaa muuttuukin osaamiseksi!

Oma tempperamentti ja 'kestävyyskunto' on myös otettava huomioon,
jotta voi olla varma maaliin asti jaksamisesta eli työn valmiiksi saamisesta. Suuritöiset työt eivät sovi kaikille!

Motivaatiolla on mahtava voima!

Neulomisessakin vaikeudet ja suuren työmäärän unohtaa ja selättää helpommin, jos palkinto on riittävän motivoiva: joskus se on itsensä ylittämisen tunne - minä osaa ja onnistun - joskus taas mielihyvä ajatuksesta antaa neule ainakaan lahjaksi rakkaalle ihmiselle. Tai saada jotain ihan itselle käyttöön. Onkin hyvä kysellä itseltään, "Mikä minua motivoi?"

kolmio_sukat
Kirjoneulesukat. Vaativuusaste nousee kun yksityiskohdat ja kuvioinnit lisääntyvät.
kalakannykkapussi
Pienikokoinen työ, yksinkertainen malli, ainaoikeinneulosta ja paksua lankaa. Siinä ainekset ns. 'helpolle työlle". Kuvan kalakännykkäpussi on yksi palkituista töistä 'Neule on irti 2003' kilpailussa, koululaisten sarjassa. - Hieno idea huomataan!
vauvan_paita
Vauvan ja pikkulasten vaatteiden neulominen on mukavaa ja sopii hyvin ei-niin-kokeneillekin neulojille. Vauvan tai pienen lapsen puserot ja takit valmistaa samassa ajassa kuin aikuisen sukkaparin ja samalla oppii neulevaatteen rakenteen. Rakenne ja työvaiheet ovat ihan samat, vaikka koko muuttuukin. Vauvan neulepaita. Pitsineule voi olla aloittelijalle hankalaa, mutta sen voi vaihtaa vaikka sileäksi. Samasta mallista saa monta versiota. Paidan suunnittelija ja neuloja: Pirjo Sinervo
saali
Suorakulmainen sileäneuloksella neulottu saali ei ole vaikea tehdä, mutta työmäärä on kyllä melkoinen. Kuva 'Neule on irti' näyttelystä, 2002
laukku-ja-boncho
Neulottu laukku ja boncho. Peruskoululaisen oma suunnitelma ja toteutus.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!