Sabluunapainannassa voidaan haluttu kuvio painaa kankaalle kalvokaavion tai kiinnitettävän kontaktimuovi- sabluunan avulla. Tällöin voidaan määritellä itse, mihin kohtaan painokuvio ja värien pääsy kankaalle asetetaan. Työskentely alkaa siitä, että oppilas suunnittelee haluamansa kuvion, jonka hän jäljentää kaaviomateriaalille. Tämän jälkeen hän leikkaa kuviostaan kankaalle jäljennettävät alueet pois. Painettaessa moniväristä kuviota leikataan kaavio jokaiselle värille erikseen.

Piirtoheitinkalvosta tehty sabluuna on monikäyttöinen ja uudelleen käytettävissä, mutta se vaatii enemmän käyttäjältään. Piirtoheitin kalvo on kevyttä ja se liikkuu käytettäessä helposti, joka vaatii tarkkuutta tekijältä, ettei väri pääse kankaan ja kalvon väliin. Liikkuvuutensa ansioista yksinkertaista sabluunaa on helppo siirtää. Painokuviota voi toistaa kankaalle useampaan kertaan. Piirtoheitinkalvokaaviolla painamista voidaan käyttää jo hieman varttuneempien kanssa työskenneltäessä.

Sabluunapainannassa, jossa kuvioista halutaan hyvin tarkkoja ja virheettömiä onkin hyvä käyttää kiinnitettävää kaaviota, esimerkiksi kontaktimuovia. Painanta tulos on hyvin tarkka ja tällä menetelmällä voi tehdä myös hyvin vaativiakin kuvioita. Kankaaseen kiinnitettävällä kaaviolla kuvion reunat säilyvät siisteinä. Kiinnitettävän kaavion painannassa voidaan huoletta levittää väriä sekä telalla että tuputtelemalla.

Kiinnitettävällä kaaviolla työskentely sopii hyvin aloittelijoille, jolloin kankaanpainamisen alkutaipaleella ei työskentelyyn synny turhia ongelmia. Kiinnitettävän kaavion käyttö voi olla aikaa sekä kärsivällisyyttä säästävää, sillä se pysyy työskennellessä paikoillaan. Kiinnitettävän painantakaavion haittapuolena on se, että sabluunan liimapinta kuluu jokaisen käytön jälkeen, kuvion toistettavuus voi olla vaikeaa ja käyttö luultavasti rajoittuu muutamaan kertaan.

mies


TARVIKKEET JA VALMISTAMINEN

Tarvitset:

  • Piirtoheitinkalvoa tai kontaktimuovia ja vedenkestävän kalvotussin
  • Sakset tai askarteluveitsen ja leikkuualustan pöydän suojaksi
  • Leimasintyynyn: vaahtomuovisieni kertakäyttölautasella
  • Kankaanpainantavärejä
  • Painettavaa kangasta tai paperia
  • Painopöydän: levitä pöydälle ohut huopa ja peitä se muovilla ja kankaalla.
  • Sanomalehtiä, vanhoja puhelinluetteloita, suojapapereita
  • Maalarinteippiä
  • Töpöttimen: pala superlonia, johon kierretään maalarinteippiä, tela, siveltimiä.

Valmistaminen

  • Suunnittele kuviosi paperille (helposti leikattava) ja jäljennä se kalvotussin avulla kalvolle tai kontaktimuoville.
  • Leikkaa kuvio irti saksilla tai askarteluveitsellä.
  • Sabluunasi on valmis!

  miessabluuna


PIIRTOHEITINKALVON KÄYTTÖ

  • Kiinnitä kalvo kankaaseen haluamaasi paikkaan maalarinteipillä.
  • Kasta töpötin painoväriin ja töpötä väriä sabluunalla olevaan kuvioon.
  • Ethän laita töpöttimeesi liikaa väriä, sillä se leviää kalvon reunoja pitkin helposti.
  • Anna kuivua hieman ja siirrä kalvoa, jos haluat voit tehdä toisen samanlaisen kuvion kankaalle eri värillä.
  • Voit tehdä kuvalle väriraamin peittämällä sabluunasta irroitetulla kuvion kappaleella kuivuneen kuvan.

tuputus1     tuputus2

asettelu     sabluunan_poistaminen


KONTAKTIMUOVIN KÄYTTÖ

  • Liimaa kontaktimuovi siihen paikkaan, mihin haluat valmiin kuvion.
  • Kasta töpötin painoväriin ja töpötä väriä kankaalle.
  • Anna kuivua hieman ja irrota kontaktimuovi.
  • Kun painoväri on kuivunut ja olet poistanut kontaktimuovin, voit täyttää värittömäksi jääneen kuvion painovärillä esimerkiksi pensselin avulla.

kontaktimuovi     sivellinmaalaus

Tekijät: Aija Huhtanen ja Pia Kortelainen

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!