"Kun löysin Punomossa tämän pitsikiviä virkkaamaan -idean, aloin muistella miten minulla on aina ollut tapana kerätä kiviä. Minulla on edelleen muutamia arvokkaita kiviä, joita ole siirtänyt paikasta toiseen muuttojen mukana. Suurimmat ovat jäämeren rannalta - hienoja pyöreiksi hioituneita kiviä. Enimmäkseen tallella on kuitenkin vain "taskukokoisia" kiviä. Jos olisin hoksannut, olisin varmasti jo virkannut joillekin niistä koristeelliset "pitsivaatteet"! PS

Virkattuja pitsikiviä! Tässä perusohje ja verkosta löydät lisää ideoita vaikka haulla "Crochet Covered Rocks" tai "Virkatut kivet"

Jos et ole aiemmin virkannut tai tekniikka on unohtunut, tutustu Punomossa Ritva Koskennurmi-Sivosen mainioon Virkkauksen perusteet -materiaaliin.

TARVIKKEET

  • kivi
  • puuvillalankaa - valitse ohuehko lanka ja saat koristeellisempaa jälkeä
  • virkkuukoukku - langanpaksuudelle sopiva
  • sakset
  • parsinneula

Ohje on kuvassa näkyvälle, vihreällä langalla virkatulle kivelle, jonka koko on n. (4 x 3 x 2) cm.
Muunna ohjetta kiven koon mukaan.
Ensimmäinen pylväsrivi on aina kolmella jaollinen.

ps = piilosilmukka
kjs = ketjusilmukka
p = pylväs
* * = toista

1. kerros:
virkkaa 9-10 kjs. Yhdistä renkaaksi piilosilmukalla (ps).

2. kerros:
Aloita pylväsrivit aina virkkaamalla 2 kjs, jotka toimittavat ensimmäisen pylvään virkaa.
Virkkaa 23 pylvästä = 24 pylvästä.

3. kerros:
muodostuu kolmen pylvään ryppäistä, joita virkataan joka kolmanteen ketjusilmukkaan
= virkkaa 2 kjs + 1 p samaan ketjusilmukkaan,
* 2 kjs, 3 p joka kolmanteen ketjusilmukkaan *,
kierroksen viimeisten ketjusilmukoiden jälkeen 1 p, 1 ps.

4. kerros:
pylväät virkataan edellisten pylväiden lomaan
= virkkaa 2 kjs, 1 p, * 3 kjs, 4 p *,
kierrosten viimeisten ketjusilmukoiden jälkeen 2 p, 1 ps

5. kerros:
logiikka on sama kuin neljännen: 2 kjs, 1 p, *3 kjs, 5 p*,
kierrosten viimeisten ketjusilmukoiden jälkeen 3 p, 1 ps.
Sovita virkkausta kiven päälle ja jatka tarvittaessa vielä yksi kerros *3 kjs, 6 p*

6. kerros:
1 p jokaiseen väliin. Virkkuun pitäisi tässä kohden hiukan kaventua

7. kerros:
1 p joka toiseen väliin.
Pue työ kiven päälle, katkaise lanka ja pujota se parsinneulalla piiloon.

Pdf-ohje: Pitsikiviohje.pdf »
Sama ohje, lyhyt versio: Pitsikivi_lyhytohje.pdf »
Tekijät: Miia Collanus ja Johanna Yli-Muilu 2015

Päivitetty 29.6.2023

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!