Työohjeista löytyy tutoriaalivideo sekä pdf-ohje.

Kanzashin historiasta

Kanzashit ovat hiuskoristeita, joita käytetään perinteisissä japanilaisissa kampauksissa. Monesti "kanzashilla" viitataan  kangastilkuista origamin tavoin taiteltuihin kukkiin, mutta kanzashi on vain yleinen termi tietyntyylisille hiuskoristeille ja vasta Tsumami kanzashi viittaa tuohon kankaiseen kukkaan.

Kanzashit alkoivat ilmaantua käyttöön Japanissa Jōmon -kaudella (10000 eaa – 300 eaa), jolloin yksinkertainen puinen tikku kiinnitettiin hiuksiin. Tällöin kanzashilla oli merkitystä enemmän hengellisenä, henkiolentoja tai muita mahtavia voimia sisältävänä pahaa karkottavana suojelusesineenä. Tämän ajan kanzashit olivat hiuskoristeiden ensimmäisiä versioita.

Kanzashien käyttö yleistyi Edo-kaudella (1600–1868) kun kampauksista tuli näyttävämpiä ja monimutkaisempia. Kampauksissa alettiin käyttää mitä erilaisimpia hiuskoruja, joista käytettiin nimeä kanzashi. Edo-kauden lopulla valmistustekniikat alkoivat olla yksityiskohtaisempia ja artesaanit alansa mestareita. Tällöin hiuskoruja saatettiin käyttää myös itsepuolustukseen. Edo-kaudella kehiteltiin mitä erilaisimpia hiuskoruja ja -ornamentteja, joista monet ovat vieläkin käytössä.

Nykyään tsumami kanzashit ovat erityisesti  maikojen, harjoittelija geishojen (geikojen), pitämiä hiuskoristeita. Kanzasheja käytetään yleisesti täydentämään asukokonaisuuden erilaisia juhlia ja tapahtumia varten. Tapana on, että kanzashi valitaan vuodenajan ja kuukauden mukaan. Esimerkiksi luumun kukkia helmikuussa, kirsikan kukkia huhtikuussa ja iris toukokuussa. Tsumami kanzashilla on myös erityinen merkitys uuden vuoden, täysi-ikäiseksi tulemisen, häiden ja shichi-go-san -juhlien vietossa.

Edo-kauden aikana oli käytössä viisi erityylistä kanzashia

  1. Hana-kanzashi juontaa juurensa sanoista "kukka" ja "kukkakeppi". Tämä kanzashi oli kaikista arvostetuin ja tsumami kanzashi kuului hana -kanzashi kategoriaan.
  2. Mimikaki-kanzashi on nimetty japanilaisen korvatikun mukaan, koska sillä oli hyvä rapsuttaa kutiavaa päätä monen tunnin hiustenlaiton jälkeen.
  3. Matsuba-kanzashi on nimetty putoavan männyn neulasen mukaan, koska hiustikun malli on sama kuin kuivuneella männyn neulasella.
  4. Tama-kanzashi on pääasiallisesti saman näköinen kuin mimikaki -kanzashi, mutta erona on se, että tama -kanzashin päässä on pallo koristeena. Tama -kanzashissa hiuspiikki voi olla joko yksi tai kaksipiikkinen. Tämän kanzashin pallo oli yleensä korallia, akaattia, kultaa, hopeaa, norsunluuta tai lasia.
  5. Hirauchi (tai "bira bira") -kanzashin nimi viittaa sen merkitykseen, eli "ohut ja litteä". Hirauchi -kanzashit tehtiin pääasiallisesti hopeasta ja niissä oli usein suvun tunnus kaiverrettuna.

Muita kanzasheja

Kogai (miekan mallinen), Kushi (hiuskampa, erittäin yleinen), Kanoko Dome (erittäin koristeellinen, maikojen käyttämä), Ōgi (metallinen, viuhkan mallinen, koristeena suvun vaakuna).


Kanzashi kukat hiuksiin valitaan vuodenajan ja kuukauden mukaan

Tammikuun
kanzashi eroaa aina vuosittain riippuen japanilaisen uuden vuoden teemasta. Shouchikubaissa yhdistyvät mänty, bambu ja luumun kukat ja se on hyvin suosittu.

Helmikuussa
kukkivat luumupuun kukat kauneimmillaan. Kukat ovat syvän vaalean punaisia tai punaisia. Kukat symbolisoivat kevään tuloa ja nuorten rakkautta.

Maaliskuussa
käytetään nahoran kukkia jotka ovat valkoisia ja keltaisia, kukkiin yhdistetään perhosia. Pionien, narsissien ja persikan kukkia käytetään myös kanzasheissa.

Huhtikuussa
persikan kukkien joukkoon laitetaan perhosia ja lyhtyjä symbolisoimaan kevättä. Kirsikankukkien katseleminen on japanilainen perinne.

Toukokuussa
käytetään violetteja Wisterian kukkia ja sinisiä iiriksen kukkia, joihin yhdistetään pieniä hopeisia perhosia.

Kesäkuussa
Japanissa on sadekausi. Silloin kanzashina käytetään pajua ja hortensiaa.

Heinäkuun
kanzashin aiheena ovat erilaiset viuhkat.

Elokuussa
käytetään violettia päivänsini kukkaa ja susuki ruohoa. Vanhemmat maikot käyttävät hopea-valkoista ja nuoremmat maikot vaaleanpunaista tai punaista.

Syyskuussa
Kanzasheissa käytetään violetteja japaninkellokukkia. Violetti on syksyn väri japanissa.

Lokakuu
Krysanteemit symboloivat keisarillista perhettä. Väreinä kukissa on valkoinen ja punainen. Väreillä symboloidaan korkeutta.

Marraskuu
Keltakäppyrälehti ja punainen vaahterapuun lehti. Vaahterapuunlehtien katselu on yhtä suosittua japanissa kuin kirsikan kukkien.

Joulukuussa
käytetään Riisikakku-kukkia ja riisikakkuja. Kanazashiin lisätään myös tyhjiä tunnistetauluja ja bambun lehtiä.


LINKIT

Ohjeita ja virikekuvia

Kirjat


Tätä oppimateriaalia saa käyttää vain opetustarkoitukseen.. Muussa tarkoituksessa sisältöjä ja kuvia ei saa kopioida, levittää tai muokata.Tekijät: Sari Hyvärinen, Pauliina Koivisto, Laura Penttinen UEF 2011

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!