KUTEETTOMIA NAUHOJA
- kierretty nyöri
- punos
- peukalonauha
- iskunauha
- viitelöity nauha
- neuletuppilo
- virkattu nauha
- makrameenauha
KUTEELLISIA NAUHOJA
- pirtanauha
- lautanauha
- helmikudontanauha
- kuderipsinauha
- niminauha
NAUHAKUVAUKSET 
Kierretty nyöri, naru
Engl. twisted cord/braid, twine, cordageKierrettyä nyöriä valmistetaan käsin niin, että langoille annetaan kierrettä, jotta ne yhdistyvät yhdeksi nyöriksi. Lankojen sijasta voidaan käyttää myös esim. kasveja. Rautakaudella on käytetty mm. pajunkuorta narun valmistamiseen.
Kierretty nyöri
Punos
Engl. braid, plaitPunoksia tehdään vaihtamalla lankojen paikkoja eri tavoin. Neljän langan punosta kutsutaan Suomessa ristinyöriksi. Ristinyörissä siirretään reunalangat vuorotellen kahden yli ja toisen langan alta takaisin. Sama voidaan tehdä myös vaihtamalla vuorotellen vastakkaisten lankojen paikkoja. Punoksia voidaan tehdä myös muilla lankamäärillä.

Maailmalla tunnettuja punoksia ovat mm. perulaiset ja andien linkonauhat (engl. Peruvian / Andean sling braiding).

Punosnauhoja voidaan valmistaa myös apuvälineillä. Tunnettu apuvälinettä hyödyntävä työtapa on japanilainen Marudai, jossa apuna käytetään reiällistä pyöreää kiekkoa. Kiekon reunassa voi olla lankoja varten lovia. Nauhaa valmistetaan siirtämällä tietyssä järjestyksessä lankojen paikkoja lovesta toiseen. Lankojen vaihdon välissä kierretään kiekkoa määrättyyn suuntaan. Marudain tapaista työvälinettä on käytetty myös Euroopassa punottaessa hiuksista koruja (engl. "hair work", ruotsiksi "härarbeten").


Ristinyöri eli
neljän langan punos


12 langan punos


Marudai-punos

Peukaloitu ristikkonauha, peukalonauha
Engl. finger woven sashPeukalointi eli sormeilu tarkoittaa sitä, että peukalon avulla poimitaan viriö, jonka läpi vuorossa oleva lanka tai langat kuljetetaan. Lankoja kuljetetaan vinosti reunasta toiseen tai reunoista keskukseen tai keskuksesta reunoihin. Peukaloitu nauha poikkeaa kudotusta kankaasta niin, ettei siinä ole erillistä kudetta. Peukaloidulle nauhalle on ominaista joustava rakenne. Sitä on Suomessa perinteisesti käytetty sukkanauhana eli poluksena.

Peukaloitu nauha kuulu rakenteeltaan ristikkonauhoihin. Ristikkonauhaa voidaan tehdä nypläysvälineillä ja muilla erikoistyävälineillä kuten esim. japanilaisella Takadai-työvälineellä.

Peukalonauha
Iskunauha
Eng. finger(loop) braidIskunauhaa valmistetaan lankalenkeillä, joita pidetään sormissa ja joidenka paikkaa vaihdetaan kädestä toiseen joko yksinkertaisesti siirtämällä tai vetämällä määrätyn silmukan lävitse. Jokaisen siirron jälkeen levitetään kädet kauas toisistaan eli isketään, jolloin langat iskeytyvät tiiviiksi sidokseksi. Suomessa iskunauhaa on tiettävästi valmistettu yleensä neljällä tai viidellä pohjukalla, mutta periaatteessa yksi ihminen voi tehdä sitä yhdeksälläkin pohjukalla. Useampi ihminen yhdessä voi tehdä iskunauhaa isommallakin pohjukkamäärällä. Iskunauhaa on käytetty Suomessa mm. hameiden helmanauhana.

Iskuhapsua tehdään kahdella pohjukalla. Iskuhapsua valmistetaan kiertämällä lankaa lastan ympärille iskulankojen välitse.


Iskunauha neljällä pohjukalla


Iskunauha kahdeksalla pohjukalla


Iskuhapsu

Viitelöity nauha, verkkonauha, seinävyö
Engl. sprangViitelöäity nauha syntyy kun tappien väliin pingotettuja loimilankoja poimitaan niin, että ne kiertyvät toistensa ympäri. Viitelöinti sanana viittaa viriön kuljettamiseen sormin nauhan päästä toiseen. Nauha valmistuu siis molemmista päistä yhtä aikaa. Viitelöinnissä ei tarvita kudelankaa. Viitelöidylle nauhalle on ominaista joustava, solmuton ja vinosilmäinen rakenne. Viitelöityjä nauhoja on käytetty Suomessa mm. sukkanauhoina.

Toispuolisesti viitelöity nauha


Kaksipuolisesti viitelöity nauha

Vuorottaisesti viitelöity nauha

Neuletuppilo, tuppilonyöri, lankarullanyöri
Engl. spool knitted, i-cord, knitted cord, knitted tubeTuppiloa voidaan neuloa sormin, puikoilla, lankarullan tms. nyörikoneen avulla tai neulekoneella. Puikoilla ja neulekoneella neulottaessa on yhteistä se, että neulotaan vain muutamaa silmukkaa aina samasta suunnasta, jolloin ensimmäisen ja viimeisen silmukan väli häviää niin, että neuloksesta tulee tuppiloa.

Neuletuppilo
Haarukkanyöri
Engl. lucet braidHaarukkanyöriä valmistetaan neulomalla kahta silmukkaa haarukan piikeillä. Samanlaista nyöriä saadaan myös puikoilla, jolloin neulotaan kahta silmukkaa esim. aina oikealta vasemmalle työtä kääntämättä.

Haarukkanyöri
Virkattu nyöri/tuppilo/nauha
Engl. crocheted cordNyöriä voidaan virkata sormin eli sormeilla seuraavasti: Kaksi eriväristä lankaa solmitaan yhteen. Oikeanpuoleiseen lankaan tehdään silmukka ja vasemmanpuoleisesta langasta virkataan siihen silmukka. Vasen etusormi työnnetään silmukkaan ja koukataan toisen värinen lanka silmukaksi. Kiristetään oikean puoleisesta langasta. Sama toistetaan vuorotellen oikean ja vasemman käden etusormella ikään kuin virkattaisiin vuorotellen oikea- ja  vasenkätisesti.

Koukulla pyörövirkaten voidaan valmistaa tuppiloa.

Leveitä turkinvöitä on valmistettu kirjovirkkauksella. Kirjovirkatut vyöt kuvastavat nauhaperinteessä 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta muutosta. Tuolloin turkinvöihin alettiin vanhemman pirtanauhatekniikan sijaan soveltaa ajan käsityömuodin mukaista virkkaustekniikkaa.


Sormeiltu nyöri


Virkattu tuppilo


Kirjovirkattu nauha

Makrameenauha
Engl. macrame braidMakrameen perussolmuja ovat tasosolmu (tavallinen tasosolmu ja kaksoistasosolmu) sekä kohosolmu (kylkiluusolmu), joita käytetään myös nauhoissa.

Ystävännauha-solmeilu (engl. friendship bracelets) on levinnyt Etelä- ja Keski-Amerikasta (Chile, Peru, Guatemala, Brasilia) eri puolille maailmaa ja myös Suomeen 1980-luvulla. Ystävännauha tunnetaan myös nimellä sambanauha. Ystävännauha-solmeilun perussolmu on silmusolmu.

Munkinnyörissä käytetään kruunusolmua (engl. crown knot). Munkinnyöriä valmistetaan yleensä neljällä langalla mutta myös muita lankamääriä voidaan käyttää. Munkinnyöriä valmistetaan niin, että siirretään lankoja vuorotellen toistensa yli ja ali, kierros kerrallaan. Kierros päätetään kiristämällä lankoja tasaisesti eri suuntiin. nyöristä tulee pyöreää, jos punotaan aina samaan suuntaan. nyöristä tulee nelikulmaista, jos punotaan joka toisella kerroksella eri suuntaan. Nykypäivän ilmiä on muovinauhoista valmistetut punokset ja niistä valmistetut pikkumaskotit, joita kutsutaan nimeltä skuubiduu (engl. scoubi).


Makrameenauha kaksoistasosolmuilla

Ystävännauha


Munkinnyöri

Pirtanauha
Engl. rigid heddle wovenPirtanauha on loimiripsiä eli loimilangat peittävät kuteen. Pirtanauha kudotaan nauhapirtaa apuna käyttäen. Nauhapirrassa on kapeita puutikkuja pystyssä pienin välein ja puutikuissa on keskellä puolivälissä reikä. Loimilangat pistellään vuorotellen nauhapirran reikiin ja väleihin. Pirtaa vuoroin nostamalla ja laskemalla avautuu viriä, johon kude pujotetaan. Kudetta kiristetään niin, että loimilangat peittävät kuteen.

Suomessa on pirtanauhaa kudottu myös papelon ja irtoniisien avulla (vrt. engl. backstrap loom). Pirtanauhaa voidaan kutoa myös tavallisissa kangaspuissa tai erityisissä nauhapuissa, joita on olemassa maailmalla hyvin erilaisia (engl. inkle loom). Pirtanauhalle on eri kulttuureissa omat käsitteensä, esim. Irlannissa pirtanauhan kaltaista nauhaa kutsutaan nimellä crios ja Guatemalassa vastaavasti jakima.


Poikkiraitainen pirtanauha


Vironvyö eli kuviolangoista poimittu pirtanauha

Lautanauha
Engl. termejä: tablet woven, card wovenLautanauhaa kudotaan ohuilla (1-2 mm), kulmistaan rei'itetyillä laudoilla (noin 7 x 7 cm). Lautojen materiaalina on ennen käytetty mm. kiveä, puuta, luuta, sarvea ja nahkaa. Nykyisin laudat valmistetaan yleensä puusta, muovista tai pahvista. Laudat voivat olla 3-, 4-, 5-, 6- tai jopa 8-kulmaisia. Neliskulmaiset laudat ovat yleisimmin käytettyjä. Lautojen kulmat on pyäristetty ja ne on merkitty eri väreillä tai muilla tunnuksilla järjestyksen säilymiseksi. Kun lautoja käännetään neljänneskierros, syntyy loimilankojen väliin viriä kuteelle. Lautoja kierrettäessä laudan rei'istä tulevat langat kiertyvät keskenään kuten nyörissä. Kude sitoo nyörit yhteen.

Ristiretken ajan muinaissuomalaiset naiset kutoivat lautanauhoja mm. pukujen reunusteiksi. Niitä jäljitellään nykyisissä muinaispuvuissa. Lautanauhaa kudotaan Suomessa yleensä niin, että nauhan alkupää kiinnitetään vyötäisille ja nauhan loppupää kiinnitetään esim. pöydän jalkaan. Muualla päin maailmaa käytetään paljon myös lautanauhan kutomiseen erikseen suunniteltuja kutomislaitteita.


8 laudan lautanauha


19 laudan lautanauha

Helmikudontanauha
Engl. bead wovenHelmikudontanauhaa valmistetaan pujottelemalla helmiä työhän kutomisen yhteydessä. Helmikudontanauhaa kudotaan erilaisilla kudontakehyksillä. Helmikudontanauhat ovat erityisen tunnettuja Amerikan intiaanien käsityöperinteessä. Eri intiaaniheimoilla on omat perinteiset helmimateriaalit (esim. kivi, luu, pedonkynsi, simpukka, strutsinmunankuori), värit, kuviot ja tekniikat. Wampum (äännetään wompom) on Algonkin- ja irokeesiheimojen antama nimitys helminauhalle, jota käytettiin pääkoruna, vaatteiden, viittojen ja mokkasiinien reunoissa, vöinä.
Helmikudontanauha
KuderipsinauhaKuderipsinauhassa kude peittää loimilangat. Kuderipsinauhaa voidaan kutoa suoraan esim. narujen päälle tai sitten tappikudontatekniikkaa (engl. stick weaving) hyädyntäen.
Kuderipsinauha
NiminauhaNiminauhaa valmistetaan kiertämällä kudetta muovi- tai pahvisuikaleen ympäri, johon on pingotettu loimilangat. Kudelankaa pujotellaan niin, että muodostuu kirjaimia tai kuvioita.
Niminauha


Kuvionnauha

Nauhakirjallisuutta
- Kaukonen, T.-I. 1965. Suomen kansanomaiset nauhat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Forssa: Forssan kirjapaino.
- Käden Taidot -kirjasarja 2004
- Merisalo, V. 1985 (kolmas painos). Nauhoja. Porvoo: WSOY. (s.30-32, 90-92)
- Schvindt, T. 1992. Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tampere: Tamprint.
- Suomen kansallismuseon näyttely.
- Talaskivi, A. 1985. Punapaula. Nauhojen ja nyörien valmistaminen. Vantaa: Kunnallispaino.

2006

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!