Haarukkavirkkaus


Baskeri

kokopaasuoristettupieni

Virkkaa perusohjeen mukaan kuusi 60 mm:ä leveää haarukkapitsinauhaa.

Baskerissa on ensimmäisessä nauhassa 33 lenkkiä, toisessa 60, kolmannessa 90, neljännessä 120, viidennessä 102, kuudennessa 61. Nauhoista kannattaa virkata hieman ylipitkiä, koska niitä on yhteenliittäessä helpompi lyhentää kuin pidentää.

Päälaelle tuleva keskimmäinen nauha:
Virkkaa perusohjeen mukaan 60 mm:ä leveä haarukkapitsinauha, jossa on 25 lenkkiä.
Katkaise lanka ja pujota se tylpän neulan avulla kaikkien toisen reunan lenkkien läpi. Kiristä kasaan ja ompele langanpäällä pitsinauhan päät yhteen. Päättele.

lahikuva

Loput nauhat kiinnitetään yhteen vuorovirkkaamalla joko yksi tai kaksi lenkkiä yhteen. Nauhojen päät ommellaan yhteen mahdollsimman huomaamattomasti.

Kun päälaen nauhaa seuraavassa nauhassa on enemmän lenkkejä, virkataan päälaen nauhasta vuorovirkkauksella vuorotellen kaksi ja yksi lenkkiä ja pidemmästä toisesta nauhasta aina kaksi lenkkiä, näin työ suurenee.

Työtä jatketaan samalla periaatteella, baskerin reunaan tultaessa lenkkien määrä taas vähenee.

Lopuksi reunaan virkataan kerros kiinteitä silmukoita ja työ sileytetään.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!