KUITUKULUTTAJUUS

Vastuullisuus kuluttamisessa on jotain, minkä merkitys yhteiskunnassa kasvaa päivä päivältä. Kaikkea vastuuta ei tule sysätä kuluttajalle, vaan myös tuottajien on kannettava oma osansa.

Toivomme, että saisimme välitettyä käsitystä siitä, kuinka monimutkaisen prosessin käyttämiemme vaatteidemme tuotanto vaatii, ja ymmärrystä siitä, että kaikki vaatteet ommellaan jonkun ihmisen toimesta. Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa ympäristölle ja muille ihmisille koituvaan painolastiin.

Valitettavasti kestävän kehityksen näkökulmasta ei ole antaa yhtä oikeaa ratkaisua, on vain vaihtoehtoja, joista mikään ei ole paras. Mutta jo pelkästään sillä, että vaatekaupassa valintaa tehtäessä nämä asiat tulevat mieleen, on jo päästy askel eteenpäin. Muutos ei tapahdu ilman tietoisuutta.

Vanhoja farkkuja. Kuva Pixabay

PALAA MIKÄ KUITU? -ALOITUSSIVULLE

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!