KÄSITYÖKURKKAUS
Käsityön opetusmateriaalia varhaiskasvatukseen


Neulahuovutus on lähivuosina kasvattanut suosiotaan. Tällä sivulla valmistetaan avaimenperä neulahuovuttaen.

Neulahuovutuksessa tarvitaan villaa, huovutusalusta sekä huovutusneula. Huovutusalustana toimii parhaiten joko styroksi- tai superlonpala. Huovutusalustan tulee olla riittävä suurikokoinen, jotta huovuttaminen onnistuu vaivattomammin.

avain1

Työohjeet:

Tarvitset villaa, huovutusneulan, huovutusalustan ja muotin sekä koristeluun esimerkiksi nappeja. Esimerkkityössä on käytetty muottina piparkakkumuottia, joka toimii oikein mainiosti neulahuovutuksessa.

  1. Aseta muotti huovutusalustalle - riittävän kauas alustan reunoista.
  2. Laita villaa ohuina kerroksina muotin sisälle, noin kolmeen kerrokseen.
  3. Aloita huovuttaminen pistelemällä neulalla villaa eri kohtiin käyden läpi koko muotin alan moneen kertaan.
  4. Irrota välillä työ huovutusalustasta ja käännä se toisinpäin muotin sisällä.
  5. Lisää villaa ohuina kerroksina.
  6. Pistele niin kauan, kunnes olet saanut huovutettua haluamasi paksuisen työn. Huomioi ennen työn lopettamista, että villakuidut ovat sitoutuneet toisiinsa ja työ kestää koossa.
  7. Kiinnitä työhön lankalenkki, johon voit kiinnittää avaimenperärenkaan.
  8. Koristele avaimenperä haluamallasi tavalla.

avain2

© 2021 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!