Tähti neulotaan ulkoreunalta keskelle: ensin ensimmäinen puoli ja sitten toinen, samalla tavalla kumpikin. Jokaisen sakaran keskelle tehdään 3 s yhdistetty ylinostaen kavennus. Tähti neulotaan kokonaan oikein silmukoin.
Silmukkamäärää ja langanpaksuutta muuttamalla syntyy erikokoisia tähtiä. Pieniä tähtiä vaikka kuusenkoristeiksi, koruiksi, isompia yksittäiskoristeiksi tai tyynyiksi.

Tähden voi täyttää vanulla tai jättäälitteksi. Litteän tähden voi kovettaakin, jos haluaa.

TARVIKKEET

  • lankaa, laatu ja paksuus oman valinnan mukaan
  • 6 kpl sukkapuikkoja, paksuun langan ja oman käsialan mukaan (ison tähden voi neuloa pyöräpuikoilla)
  • täytevanua
  • parsin- tai kanavaneula

NEULOMINEN

Tähden ensimmäinen puoli

Luo jokaista sakaraa varten pariton määrä silmukoita.
Kuvan pienemmässä tähdessä on 5 x 15 s eli yhteensä 75 s ja isommassa 5 x 21 s eli yhteensä 105 s.
Luo silmukat mieluiten silmuillen, niin muodostuu ohut reuna, josta poimit aikanaan silmukat tähden toista puolta varten.
Voit tehdä myös aloituksen erillisen apulangan avulla, ks.  Silmukoiden luominen ketjusilmukoista

Jaa silmukat 5 sukkapuikolle.

Sulje työ renkaaksi ja aloita neulominen.
1. krs: neulo oikein, ilman kavennuksia
2. krs ja kaikki seuraavat kerrokset: neulo oikeaa, tee puikon kolmen keskimmäisen silmukan kohdalla (= sakaran keskikohta) yhdistetty kavennus näin:

- siirrä ensin 1. ja 2. silmukka yhtaikaa oikein neulomatta oikealle puikolle
- neulo 3. silmukka
- nosta lopuksi siirretyt silmukat neulotun silmukan yli

Jatka neulomista kunnes jokaisella puikolla on enää 1 silmukka.
Vedä loppusilmukat langalla yhteen ja päätä lanka nurjalle.

Tähden toinen puoli

Poimi jokaisesta sakarasta silmukat puikoille.
Poimi näin:

- Ota käyttöön se lanka, jolla työtä jatkat ja yksi puikko.
- Tartu työhön niin, että työn oikea puoli on itseesi päin.
- Vie puikko läpi reunasilmukasta ja vedä lanka silmukaksi.
Ks. ohje Silmukoiden poimiminen neuloksen reunasta

Neulo samoin kuin tähden ensimäinen puoli.

Täyttäminen ja viimeistely


Kun jäljellä on enää 1 s joka puikolla, nosta silmukat langalle ja täytä tähti. Voi venyttää aukkoa niin että pystyt lisäämään täytettä pienissä erissä. Täytä sakarat huolellisesti.
Sulje keskusta ja päätä lanka niin että vedät hännän lopuksi piiloon tähden sisään.
Sileytä höyryllä tai kastamalla. Ks. ohje Neuleen sileyttäminen

Virikkeeksi tähtiä monissa väreissä erilaisista langoista (kuva: loveknitting.com)


Katso toinen neulotun tähden ohje

Tallenna

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!