KÄSITÖITÄ SAAMELAISTEN KÄSITÖIDEN POHJALTA

NEULOTUT SÄÄRYSTIMET

Saamelaiset käyttävät perinteisesti kenkien varsien tiukentamiseen paulanauhoja, jotka kieputetaan kengän varren ja nilkan ympärille niin, ettei lunta pääse kenkään. Ei ihan yhtä varma, mutta helpompi ratkaisu samaan tarkoitukseen ovat säärystimet. Ne ovat siitä hyvä neulontatyö, ettei pohjataitoja tarvita, vaan kaikki neulonnan perusasiat voi opetella yksi toisensa jälkeen työn edetessä.


Säärystimet aloitetaan luomalla tarvittava määrä silmukoita kahdelle puikolle. Seitsemästä veljeksestä neulottaessa 52 s.


Neulo kuusi kerrosta edestakaisneuletta kahdella puikolla.


Opettele neulomaan nurja silmukka ja neulo sileää neuletta muutama kerros.


Kokeile vaihtaa väriä ja neulo raitoja. Jos haluat raitoihin parittomia määriä kerroksia, sulje työ. Silloin ei myöskään tarvitse neuloa nurjaa. Ennen kuin suljet neuleen, kavenna molemmista reunoista yhdet silmukat, jotta säärystimet pysyvät tasaleveinä.


Jatka raidoittamalla vartta mielesi mukaan.


Seuraavaksi voit kokeilla kirjoneuletta.

  • Nyörikujaa varten neulo koko kerros tekemällä vuorotelle yhteenneulomiskavennuksia ja langankiertoja. Tällä tavalla saat myös hiirenhammasreunan päärmeen taitokseen.
  • Opettele vielä päättelemään silmukat ja ompelemaan päärme ja sauma neuleen aloitusreunan halkioon.
  • Päättele langanpäät pujottamalla ne nurjan puolen silmukoihin.
  • Jos teit reikärivin nauhaa varten, valitse millaisen nyörin teet. Saamelaiset käyttävät paljon neljällä punottua pyöreätä nyöriä. Nyörin päihin sopivat pallo- tai sutitupsut.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!