MUSTEKALA

Työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

PÄÄ:
Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs).
Jatka kiinteillä silmukoilla (ks) edestakaisin, kunnes pään korkeus on n. 3 cm.

LONKEROT:
Virkkaa 10 kjs ja palaa takaisin kiinteillä silmukoilla. Kiinnitä lonkero mustekalan päähän piilosilmukalla tai kiinteällä silmukalla. Tee lonkeroita haluamasi määrä.

Päättele langanpäät ja kiinnitä magneetti tai rintaneula. Koristele kohovärein.


VIRKATTU PÄÄKALLO

Työ aloitetaan pääkallon leuasta.

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs).
1., 2. ja 3. kerros (krs): Virkkaa kiinteitä silmukoilla (ks) edestakaisin. tee kääntymiseen 1 kjs.
Tee 2. kerroksen lopussa yksi ylimääräinen ketjusilmukka (kjs) eli yhteensä 2 kjs.
Tee 3. kerroksen lopussa yksi ylimääräinen kiinteä silmukka työn reunaan.

Virkkaa vielä 3 kerrosta kiinteitä silmukoita.
Neljännen ja viidennen kerroksen lopussa jätä ketjusilmukka tekemättä ennen käännöstä (= työ kapenee).

Päättele langanpäät ja kiinnitä magneetti tai rintaneula. Koristele kohovärein.


VIRKATTU PERHONEN

Työssä virkataan ensin perhosen vartalo ja tuntosarvet, sitten siivet.

VARTALO JA TUNTOSARVET:
Virkkaa 13 ketjusilmukkaa (kjs), käännä työ ja palaa takaisin 10 kiinteällä silmukalla. Jätä kolme viimeisintä ketjusilmukkaa yhdeksi tuntosarveksi. Päättele lanka. Tee yhdelle tuntosarvelle pari virkkaamalla 3 kjs.
Päättele lanka.

SIIVET:
Aloita siivet vartalon 4. silmukan kohdalta (päästä laskettuna). Virkkaa 10 ketjusilmukkaa ja kiinnitä ne aloituskohtaan piilosilmukalla.
Virkkaa toinen siipi samalla tavalla, mutta tee siitä hieman pidempi eli n. 15 kjs.

Päättele langanpäät ja kiinnitä magneetti tai rintaneula. Koristele kohovärein.


VIRKATTU KUKKA

Virkkaaminen aloitetaan kukan keskeltä ja sen jälkeen virkataan terälehdet.

KUKAN KESKUS:   
Virkkaa 5-6 ketjusilmukkaa ja yhdistä  ne  renkaaksi piilosilmukalla.

TERÄLEHDET:
Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja palaa takaisin kiinteillä silmukoilla. Toista tätä vaihetta niin monta kertaa, että saat tarvittavan määrän terälehtiä.

Päättele langanpäät ja kiinnitä magneetti tai rintaneula. Koristele kohovärein.


VIRKATTU SORMINUKKE

Työ tehdään virkatusta levystä, joka lopuksi ommellaan sorminuken muotoon.

VARTALO:

Virkkaa 12 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla niin kauan, kunnes työ on sormesi pituinen. Muista tehdä ketjusilmukka jokaisen kerroksen lopussa, jotta työ ei kapenisi.

OMPELU:
Taita virkattu levy kaksinkerroin (oikeat puolet vastakkain) ja neulaa pitkä sivu sekä toinen lyhyistä sivuista. Ompele sivut kiinni virkkauslangalla. Päättele lanka ompelemalla muutama sentti taaksepäin ja katkaise lanka. Käännä työ oikein päin.

KORVAT/KÄDET:
Työnnä virkkuukoukku siitä kohdasta työn läpi, johon haluat korvat/kädet. Virkkaa ensin ketjusilmukoita haluamasi määrä ja palaa takaisin kiinteillä silmukoilla. Jos haluat korvasta/kädestä paksumman, niin virkkaa useampi kerros kiinteitä silmukoita. Kiinnitä korva/käsi vartaloon piilosilmukalla ja tarvittaessa ompele kiinni.

Päättele langanpäät ja koristele ompelein, napein tai kohovärein.


VIRKATTU PUSSUKKA

Työ tehdään virkatusta levystä, joka lopuksi ommellaan pussukaksi.
Levyn pituuden tulee olla kaksi ja puoli kertaa niin pitkä kuin valmis pussukka on korkea (= etu- ja takakappale + läppä).

PUSSIOSA:
Virkkaa 10-12 ketjusilmukkaa (kjs).
Jatka kiinteillä silmukoilla niin kauan, kunnes työ on kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin valmis pussukka.
Muista tehdä ketjusilmukka jokaisen kerroksen lopussa, jotta työ ei kapenisi.

OMPELU:
Taita virkattu levy kaksinkerroin (oikeat puolet vastakkain) siten, että
noin 1/3 osa levystä jää taittamatta läppää varten. Neulaa sivut ja ompele ne
kiinni virkkauslangalla. Päättele lanka ompelemalla muutama sentti taaksepäin ja katkaise lanka. Käännä työ oikein päin.

LENKKI JA NAPPI:
Työnnä koukku läpän keskikohdasta läpi ja virkkaa ketjusilmukoita sen verran, että nappi mahtuu lenkin läpi (n. 5-7 kjs). Kiinnitä lenkki läppään piilosilmukalla. Päättele lanka ja ompele nappi.

HIHNA:
Jos haluat pussukkaasi hihnan, työnnä koukku sivusaumasta läpi ja
virkkaa ketjusilmukoita tarvittava määrä. Kiinnitä hihna vastakkaiseen
sivusaumaan. Paksumman hihnan saat, jos palaat ketjusilmukoiden jälkeen
takaisin kiinteillä silmukoilla. Päättele langanpäät.


VIRKATTU KÄNNYKKÄKOTELO

Tö tehdään virkatusta levystä, joka lopuksi ommellaan kotelon muotoon.

Mittaa aluksi kännykkäsi koko = pituus, leveys, paksuus. Läpälliseen malliin
tulee kaksi sivusaumaa, ilman läpää olevaan yksi sivusauma.

LÄPÄLLINEN MALLI:
Virkkaa ketjusilmukoita (kjs) kännykän leveyden + paksuuden verran. Jatka kiinteillä silmukoilla niin kauan, kunnes työ on kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin valmis kotelo (mittaa pitkittäin kännykän ympäri).
Muista tehdä ketjusilmukka jokaisen kerroksen lopussa, jotta työ ei kapenisi.

OMPELU:
Taita virkattu levy kaksinkerroin (oikeat puolet vastakkain) siten, että noin 1/3 osa levystä jää taittamatta läppää varten. Neulaa sivut ja ompele ne kiinni virkkauslangalla. Päättele lanka ompelemalla muutama sentti taaksepäin ja katkaise lanka. Käännä työ oikein päin.

LENKKI JA NAPPI:
Työnnä koukku läpän keskikohdasta läpi ja virkkaa ketjusilmukoita sen verran, että nappi mahtuu lenkin läpi (n. 5-7 kjs). Kiinnitä lenkki läppään piilosilmukalla. Päättele lanka ja ompele nappi.

KOTELO ILMAN LÄPPÄÄ:
Virkkaa ketjusilmukoita (kjs) kaksi kertaa kännykän leveyden + kaksi kertaa leveyden verran. Jatka kiinteillä silmukoilla niin kauan,  kunnes työ mahtuu kännykän ympäri (mittaa poikittain kännykän ympäri).
Muista tehdä jokaisen kerroksen lopussa kääntymiseen ketjusilmukka, jotta työ ei kapene.

OMPELU:
Taita virkattu levy kaksinkerroin (oikeat puolet vastakkain) ja neulaa
pitkä sivu sekä toinen lyhyistä sivuista. Ompele sivut kiinni virkkauslangalla.
Päättele lanka ompelemalla muutama sentti taaksepäin ja katkaise lanka.
Käännä työ oikein päin.

HIHNA:
Jos haluat koteloosi hihnan, työnnä koukku sivusaumasta läpi ja
virkkaa ketjusilmukoita tarvittava määrä. Kiinnitä hihna vastakkaiseen
sivusaumaan. Paksumman hihnan saat, jos palaat ketjusilmukoiden jälkeen
takaisin kiinteillä silmukoilla. Päättele langanpäät.


OPI VIRKKAAMAAN Virkkauksen perusasiat

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!