Jarrusukkien kuminystyräpinta


Jarrusukkien kuminystyräpinta

TEKSTIILIOPETTAJIEN POSTITUSLISTALTA KOONNUT: HM

UK, Helsinki
Taas minulta kysyttiin jotain, johon en osannut vastata: Saako jostain ainetta, jolla saisi neuletossujen pohjaan liukuesteeksi kuminystyräpinnan? Kysyjä on kokeillut jopa kohoväriä, joka kyllä toimi, mutta tulee kalliiksi. Tehdasvalmisteisiin liukuestesukkiin ilmeisesti käytetään jotain nestemäistä ainetta, joka kovettuessaan muodostaa nystyräpinnan - sellainen olisi haussa kotikutoisiinkin.

KK, Espoo
Minä olen kokeillut tällaista: Ompelin pykäpistoin iäkkään, huonojalkainen sukulaistätini neuletossujen pohjaan "tahmanypyllisistä" halvoista työhanskoista leikkaamani palaset. Hyvin ovat tietääkseni sekä kestäneet että estäneet liukastumista.

EM, Helsinki
Minulla on kotona lasipurkissa valkoista nestemäistä ainetta, jota purkin antanut kutsui lateksiksi. Se toimii hyvin kaikenlaisten tahmapintojen aikaansaamiseksi. Se, mistä tällaista ainetta voi hankkia, on itsellenikin arvoitus. Ehkä sitä voi kysellä rautakaupoista?! Mutta lateksia kumminkin!

SS, Nilsiä
Kannattaisi kokeilla vanhan kansan joka paikan korjausainetta maitoliimaa, uskon sen olevan koostumukseltaan lähes samanlaista, kuin "lateksi", jota saa Miia Kirkkomäeltä. Kannattaisi ainakin kokeilla. Itse en ole vielä kokeillut, mutta täytyy yrittää ennättää kokeilemaan, jotta saisin sinulle varmistuksen.
Tiedossa saattaisi olla toinenkin aine, en ole ennättänyt kokeilla. Se on kankaanpainantaan liittyvä aine. Yritän testata ainetta lähipäivinä. Aion kokeilla sitä huovutettuun pintaan. Toivon sen saavan aikaan "liukuesteen" ja suojaavan pinnan. Ilmoitan tuloksista, aineen nimen ja saantipaikan, mikäli toimii.

KA, Pori
Pahanhajuisella maitoliimalla nypytin nopeasti sarjatyönä pikku-Vennyn sukanpohjat. Nypyt kellastuivat rumasti, mutta jokainen nyppy pysyi 40 asteen pesussa.

JS, Loimaa
Olen kokeillut askartelutarvikeliikkeestä ostettua erityisesti liukuestesukkien tekoon tarkoitettua ainetta (T P). Sitä myytiin pienissä puserrustuubeissa/pulloissa jonka kärjellä oli mukava
piirtää. Värejä oli useita. Aine kuivatettiin hiustenkuivaajalla, jolloin se samalla turposi. Aluksi innostuin asiasta, koska tulos näytti ja tuntui hyvältä. Merkitsin parikymmentä sukkaparia. Pesuissa aine halkeili ja kovettui muovimaiseksi, lähinnä liukasteeksi ei jarruksi. Kokeilkaa aina ainetta ensin ennenkuin teette useampia. Joskus aineita kehitetään, joten sama voi toimia uutena versiona.

 

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.