Etusivu » Teknisen työn tekniikat » Elektroniikka, TVT, ICT » TVT käsityössä » Dokumentointi » Miten dokumentoit käsityön eri vaiheita ja kuvaat tuotteita

Miten dokumentoit käsityön eri vaiheita ja kuvaat tuotteita

Visuaalisuus on usein iso osa jokaista käsityönä tuotetun tuotteen suunnitelmaa, valmistuksen dokumentointia ja myös valmiin tuotteen esittelyä. Kuvilla ja videoilla on siis merkitystä, ja niiden olisikin tärkeää olla mahdollisimman hyviä kuvia – tarkkoja sekä valoitukseltaan ja värisävyltään oikeita. Nykyään ei kuitenkaan tarvitse omistaa kallista kameraa tai harrastaa valokuvaamista saadakseen kuvista riittävän hyviä. Älypuhelimien kännykkäkamerat ovat usein jo niin hyviä ja tarkkoja, että ne riittävät hyvin peruskuvien ottamiseen, kun muistaa muutaman pienen kikan.

VALO

Tasainen, kirkas valo on oleellinen hyvän kuvan ottamiseksi. Tuotteen valmistusta dokumentoitaessa tuotteesta olisi hyvä ottaa kuva aina samassa valossa, samalla taustalla ja samassa asennossa, jotta edistymistä on helpompi seurata.

Tasaisena valon lähteenä voi toimia esimerkiksi yölamppu, pöytälamppu tai työpöydän lamppu. Kylmä valo on yleensä kuvaamiseen parempi kuin lämmin, eli kellertävä valo: se saa kuvan kohteen helposti kellertämään voimakkaasti. Tämän voi kuvanmuokkausta harrastaessaan korjata kuvanmuokkauksessa. Mikäli kuvia ottaa puhelimella, on se todennäköisesti automaattisesti pyrkinyt ottamaan parhaan mahdollisen sävyn kuvaan. Kuvaa voi halutessaan muokata hyvin helposti puhelimessakin. Ennen kuvaamista on hyvä aina varmistaa, ettei linssi ole likainen – erityisesti puhelimen linssi on usein täynnä sormen jälkiä, ja kuvista tulee tällöin sameita. Linssille kaikista paras olisi putsata se mikrokuituliinalla, mutta hätävarana toimii vaikka talouspaperi tai neuleen hiha.

Kuva villasukista, jotka on otettu sisällä kattolampun valossa. Kuva on kellertävä.
Kuvan väritasapaino on korjattu tietokoneella muokkaamalla.

TUOTTEEN ASETTELU

Tuotteen asettelu kuvaa varten on tärkeää, jotta tuote tulee oikealla tavalla näkyviin. Kaikkein yksinkertaisin ja varmin tapa on laittaa tuote jotakin tasaista, yksiväristä taustaa vasten ja ottaa kuva. Tällöin kuvassa ei ole tuotteen lisäksi mitään muuta. Itse suosin ylhäältä päin otettua kuvaa, sillä usein valo tulee ikkunasta luonnonvalona tai ylhäältä jostakin lampusta. Pöytäpinnat ja tasaiset kankaat ovat usein hyviä ja tasaisia taustoja. Kuvaankin usein sohvalla olevaa tuotetta. Valmiin tuotteen voi asetella myös eläväisemmin ikään kuin käyttötilanteeseen.

Valmis tuotesetti rauhallista taustaa vasten kuvattuna.
Tuote kuvattuna sille sopivassa arjen tilanteessa.

YKSITYISKOHDAT JA LÄHIKUVAUS

Harrastelijakameralla kuvia ottaessa kamerasta saattaa löytyä lähikuvaukseen oma asetus. Tätä kannattaa käyttää yksityiskohtien kuvaamiseen. Puhelimella pääsee kohtalaisen lähelle kuvaamaan, mutta pienten tai hyvin yksityiskohtaisten töiden kanssa saattaa joutua turvautumaan muuhun apuun. Puhelimillekin on kuitenkin saatavissa erilaisia linssejä – myös esimerkiksi niin sanottu macrolinssi, jolla pääsee tarkentamaan hyvin pieniinkin yksityiskohtiin.

Tässä kuvassa on yksityiskohta kuvattuna alun nilkkasukista.
Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.