Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Neulonta » Neulonnan materiaalit, työvälineet » Neulepuikot, puikkojen koko ja muut neulonnan työvälineet

Neulepuikot, puikkojen koko ja muut neulonnan työvälineet

NEULEPUIKOT - ERITYYPPISIÄ PUIKKOJA ERILAISISSA NEULEISSA
puikot pitkat_puikot
Neuletyö pitkillä puikoilla.
Matildan, 10 v, ensimmäinen oikea neuletyö:
kaulaliina
NUPILLISET PUIKOT
Nupillisia puikkoja eli pitkiä puikkoja käytetään tasoneuloksen eli kahdella puikolla edestakaisin tehtävän
neuloksen neulomiseen. Tällaisia töitä ovat esim. neulepaidan kappaleet, kaulahuivit.

Nupilliset puikot ovat pitkät ja suorat ja niitä on eri paksuisia ja pituuksissakin on eroja.
Ohuemmat puikot valmistetaan metallista, paksummat muovista.
Myös eri puulajeista ja bambusta valmistetaan nupillisia puikkoja.
Puikon päässä oleva nuppi estää silmukoita putoamasta pois puikolta.
Puikkokoko millimetreinä on yleensä merkitty nuppiin.

SUKKAPUIKOT ELI KAKSIPÄISET PUIKOT
Sukkapuikot ovat kummastakin päästä teräviä puikkoja, joten niillä voi neuloa kumpaan suuntaan hyvänsä.
Sukkapuikoilla on hyvä neuloa suljettuna neuloksena pieniä neuleita: lapasia, sukkia ja pipoja.
Myös pienillä silmukkamäärillä tehtäviä kapeita, tasomaisia kappaleita neulottaessa sukkapuikot ovat hyvät.

PYÖRÖPUIKOT
Pyöröpuikot ovat hyödylliset etenkin suuria, suljettuna neuloksena neulottavia töitä tehtäessä,
mutta myös isoja, tasomaisia kappaleita neulottaessa.
Kappaleen paino jakaantuu tasaisesti puikoille ja niitä yhdistävälle siimalle sekä neulojan syliin.
Työtä pystyy myös neulomaan ahtaissakin oloissa, vaikkapa käsinojallisessa lepotuolissa...

NELIKULMAISET PUIKOT
Neulepuikkojen poikkileikkaus on totutusti ollut aina pyöreä.
Myynnissä on kuitenkin myös nelikulmaisia puikkoja.
Näiden kerrotaan olevan ergonomisemmat eli käsiä ja sormia vähemmän rasittavat kuin pyöreät puikot. Nelikulmaiset puikot saattavat olla hyvä valinta myös, jos nivelissä tai käsissä on ongelmia.
nelikulmaiset-puikot
sukkapuikot
Sukkapuikot eli kaksipäiset puikot
puikkomitta
Puikkokoon voi mitata reiällisellä mittalevyllä.
Kuvan mittalevyssä on reikiä ½ mm:n välein.
PUIKKOKOKO JA NUMEROINTI

Puikon numero kertoo puikon paksuuden eli halkaisijan millimetreinä, esim. 4½ = 4,5 mm.

Puikkojen erilaisten kokomerkintöjen vastaavuus
Eurooppa (mm) USA Iso-Britannia,
Kanada
2.00 0 14
2.25 1 13
2.50
2.75 2 12
3.00 11
3.25 3 10
3.50 4
3.75 5 9
4.00 6 8
4.25
4.50 7 7
5.00 8 6
5.50 9 5
6.00 10 4
6.50 10 1/2 3
7.00 2
7.50 1
8.00 11 0
9.00 13 00
10.00 15 000
12.00 17
16.00 19
19.00 35
25.00 50
pyoropuikoilla2
Neulepuseron voi neuloa ilman sivusaumoja pyöröpuikoilla.
Etenkin sileänä neulottavassa kirjoneulostyössä
se on järkevää, sillä silloin työtä tehdään koko
ajan oikealta puolelta oikein silmukoin,
jolloin värin vaihdon kannalta hankalampia
nurin neulottavia kerroksia ei tule ollenkaan.

jalokivipuikot
Jalokivinupit!?
Puikot lahjaksi neulojaystavälle...
Kaikenmoisia puikkoja löytyy maailmalta...

SUKKAPUIKKOKOKOJEN VERTAILUTESTI:
Sukkapuikoissa ei usein ole ollenkaan kokomerkintää ja voi olla hankalaa selvittää sormituntumalla ovatko
puikot keskenään samankokoisia.
Tee näin:
pistä sukkapuikolla paperiin reikä ja kokeile siihen toisia sukkapuikkoja.
Saat varmasti selville ovatko puikot keskenään samanpaksuisia.
Oikea puikkokoko:
Valitse puikot langan paksuuden ja oman käsialasi mukaan.
Ja tietysti myös sen mukaan haluatko tiiviimpää vaiko harvempaa neulosta.
Nyrkkisääntö: mitä paksumpi lanka sen paksummat puikot.

Lankavyötteestä löytyy yleensä merkintä sopivaksi arvioidusta puikkokoosta.
Jos käsialasi on tiukka valitse paksummat eli numeroltaan suuremmat puikot.
Jos käsialasi on löyhä, valitse ohuemmat eli pienempinumeroiset puikot.

vyote-kera
PUIKKOJEN VALMISTUSMATERIAALIT
Neulepuikkoja valmistetaan useista materiaaleista:
- metalleista (erilaisista, usein alumiinipitoisista seoksista)
- muovista
- bambusta, ebenpuusta, ruusupuusta...

Metallipuikoissa on usein nikkeliä. Nikkeliallergia on yleisin kosketusallergia, jonka aiheuttamat
pysyvät iho-ongelmat paljastuvat salakavalasti vasta ehkä vuosien altistuksen seurauksena.
Suosi muita materiaaleja niin vältyt riskiltä!

Mitä merkitystä puikkojen materiaalilla on neulojalle ja sujuvalle neulomiselle?
Mitä hyviä ja mitä huonoja ominaisuuksia eri materiaaleista valmistetuista puikoista voit mainita,
kun vertailet niitä keskenään?

NEULOJAN APUVÄLINEITÄ

Nämä eivät kaikki ihan välttämättömiä, mutta monet tuovat työhön lisää mukavuutta ja hauskuutta.

• MUISTIINPANO- JA PIIRTÄMISVÄLINEET
• LASKIN
• SAKSET
• MITTANAUHA
• MITTALEVY
mittalevy

• NUPPINEULAT
- erikoispitkillä nuppineuloilla on helppo kiinnittää paksuja neulekappaleita toisiinsa,
mutta ihan tavallisillakin pärjää

• KANAVANEULA
- tylppäkärkisellä kanavaneulalla on hyvä päättää langanpäät
ja ommella kappaleita yhteen

• SILMUKKAMERKIT
silmukkamerkit

• HAKANEULAT
hakaneula
Kuvan hakaneula on tehty erityisesti silmukoita varten.
Esim. lapasen PEUKALONKOHDAN odottamaan jätettävät
silmukat voi laittaa hakaneulalle.
Tavallinen hakaneula on myös ihan hyvä.
Myös pätkä lankaa toimii "silmukkavarikkona"!

TIETOKONE JA -OHJELMAT
-
neuleiden suunnitteluun

Lisää SUUNNITTELUVÄLINEISTÄ

• APUPUIKOT
apupuikot
Apupuikot ovat lyhyitä puikkoja,
joille voi siirtää silmukoita odottamaan.
Keskeltä taivutetulla apupuikolla silmukat
pysyvät hyvin.
Apupuikko on tarpeen esim. PALMIKKOA
neulottaessa, mutta apupuikkona voi
käyttää aivan hyvin myös tavallisia
sukkapuikkoja - ja jopa hammastikkuja!

• KERROSLASKIN
kerroslaskin
Kerroslaskin kiinnitetään puikon päähän ja
joka kerroksen jälkeen lisätään itse uusi lukema.
- Saman asian voi tehdä tietysti vaikkapa
merkintänä paperille...
Joka tapauksessa lukema on oikein vain,
jos sen muistaa itse merkitä!
Varmempaa kuin laskimen käyttö on laskea
kerrokset suoraan tehdystä työstä -
se ei ole ollenkaan vaikeaa.
Apuna voi käyttää nuppineuloja tai
hakaneuloja (tai erityisiä silmukkaan
kiinnitettäviä merkkilenkkejä) ja merkitä niillä
esim. joka kymmenennen kerroksen.

• LANKAKELAT
pikkulankakelat
KIRJONEULOKSISSA ja INTARSIATÖISSÄ
voi jokaiselle työssä käytettävälle lankavärille
varata oman kelan, johon lankaa keritään.
Pikkukeloilla langat eivät sotkeennu toisiinsa
niin helposti
kuin isolla kerillä.

• PUIKON PÄÄN SULKIJAT
puikonpaanpitimet
Neuletyötä laukussa kuljetettaessa tms.
silmukat eivät pääse karkaamaan puikolta,
jos puikkojen päissä on sulkijat.
Puikon pään sulkija on hyvä apu myös jos
neuloo sukkapuikoilla "vähän liian leveää työtä"
eli jos silmukat eivät meinaa mahtua ja
pysyä puikoilla.
Kumilenkeistä voi tehdä hyvät sulkijat!

 kerijat
Vyyhdin pitäminen on mukavaa puuhaa,
mutta tarkkana ja oikeassa rytmissä
kerijän kanssa kyllä täytyy olla,
ettei vaan koko vyyhdistä tule "siimasoppaa"!

keria

Käsinneulojan "vyyhtitelineenä" voi olla
ystävän kädet tai vaikkapa - tuolin selkänoja!

• KERIMISLAITE JA VYYHTITELINE
kerimislaite
Jos käytät neulekonetta,
kerimislaite on välttämätön,
jotta saat kerän,
jonka sisältä lanka juoksee kunnolla.
Käsinneulojalle se ei ole kovin tarpeellinen,
käsin keritty kerä käy yhtä hyvin!

vyyhtiteline
Vyyhteinä myytävä lanka pitää aina ensin keriä.
Vyyhtiteline ei ole ollenkaan välttämätön
käsinneulojalle, toisin kuin koneneulojalle.

KONENEULONNAN TYÖVÄLINEISTÄ

Neulekone
Neuleita valmistetaan koneellisesti neulekoneilla, joissa silmukat muodostuvat läppäneulojen avulla. Koti- ja käsiteolliseen käyttöön tarkoitetut neulekoneet voivat olla joko käsi- tai moottorikäyttöisiä.

Neulekone voidaan kytkeä myös tietokoneeseen. Silloin malli voidaan suunnitellaan tietokoneella (CAD, engl. Computer Aided Design) ja toteutetaan myös sen ohjauksessa (CAM, engl. Computer Aided Manufactory).

Neuleteollisuus
Neuleteollisuudessa neulekoneet ovat ohjelmoitavia, suuria, nopeita ja pitkälle automatisoituja CAD-CAM laitteistoja. Eri tuotteiden neulomiseen on omat erikoiskoneensa, esim. sukkakone tai sukkahousukone.

neulekone
Neulekone
Teksti, kuvat, julkaisu Pirjo Sinervo
Päivittty 9/2013 & 4/2016
Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.