Soikean peilin tarina


Koristeveistäjä, puuseppä Matti Jakonen:

Idea syntyy

"Eräs mies kysyi minulta, tekisinkö kehykset hänen vaimonsa muotokuvaan, mutta asiassa ei sitten edetty sen kummemmin. Mielessäni alkoi kuitenkin kypsyä ajatus peilistä, johon tulisi soikea kehys...

Aloin tutkia ja mittailla aiemmin tekemiäni peilejä. Ja selailin valokuvia rokokoo-aiheesta. Pohdin kuviointia. Vähitellen vahvistui käsitys siitä, millainen olisi oma mallini. Päätin, että siihen tulee lehtiryhmiin upotettuja ruusuja. Ruusujen valmistustekniikkaa olen kehitellyt ja hionut pitkään ja olenkin siihen tyytyväinen.

Tekeminen alkaa

Varsinainen työskentely alkoi kooon määrittelystä. Mielessäni oli ensin silmämääräinen koko, jonka sitten piirsin paperille. Lopulliseksi kooksi tuli 1030 x 730 mm.

Ovaalin valmiin muodon piirsin ensin yhtenä neljänneksenä.
Kaaren muodon piirtämisessä viivaimena oli ohut taipuisa rima.
Muut neljännekset sain piirretyksi samanlaisiksi kuin ensimmäinen taittelemalla paperia, kuten kuvasta näkyy.

Arvioini on, että työtunteja kehyksen kanssa, siihen mennessä kun se oli valmis maalattavaksi, tuli noin 130."

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.