Valotusseulapainanta


Valotusseula soveltuu pienten ja hyvin yksityiskohtaisten kuvioiden kuten ääriviivojen painantaan. Hyvät ohjeet valotusseulan valmistukseen »

Valotusseulan tekemisessä ei ollut ongelmia. Käytin läpinäkyvää valotusemulsiota. Valotusaika oli kolme minuuttia. Unohdin käyttää valotuksessa lasilevyä, mutta se ei onneksi vaikuttanut lopputulokseen.


Valotusseulapainanta tapahtuu kuten mikä tahansa seulapainanta:Seula asetetaan haluttuun kohtaan kankaalle, väriä laitetaan seulan toiseen päähän, vedetään lastalla pari kertaa ja nostetaan seula varovasti ylös.


Se, että kaikki kuviot olivat samalla seulalla aiheutti jonkun verran työtä ja kuluttu paperia itse painannassa, sillä muut kuvathan piti aina peittää painettaessa yhtä ja väriä vaihdettaessa seulaa piti välillä pestä ja antaa kuivua.Ei se hirveän suuri ongelma ollut, mutta jos nyt tekisin saman uudelleen, jaottelisin kuvat väreittäin ainakin 2–3 eri seulalle. Muuten kyllä valotusseulapainanta oli helppoa, varmaa ja siistiä.


Materiaalit ja välineet

Kangas

Materiaalina käytin luonnonvalkoista 100% puuvillakangasta, joka soveltuukin kaikkein parhaiten kankaanpainantaan. Väri ei nimittäin välttämättä tartu tekokuituja sisältävälle kankaalle tai väri saattaa esimerkiksi levitä. Minun käyttämäni puuvillakankaan pinnassa oli jonkinlainen käsittely, joten värit eivät tarttuneet ja imeytyneet siihen niin tummina, kuten halusinkin tapahtuvan. Uusi kangas kannattaa pestä ja silittää huolellisesti ennen painamista.

Värit

Väreinä käytin Emo-tuotannon väripigmenttejä, joita sekoitettiin painopastaan. Erilaisista perusväreistä voidaan sekoittaa mitä tahansa, haluttua värisävyä. Sekoitteluun ja kokeiluun meni oma aikansa, mutta lopulta haluamani oikeat värisävyt löytyivät.

Pigmenttipainoväri koostuu siis väripigmentistä ja painopastasta, jossa on mm. paksunnos- ja kiinnitysaineita. Pigmenttivärejä on saatavissa sekä kuulto- että peittopigmentteinä. Pigmenttivärien valonkesto on hyvä ja niinpä ne soveltuvat erityisen hyvin verhojen värjäykseen. Värien hankauksen- ja pesunkesto puolestaan eivät ole kovin hyviä.
 
Painovärien kiinnitys

Painoväri kiinnitetään silittämällä nurjalta kahdella pisteellä huolellisesti kaikki painetut alueet: kaksi noin 10 sekunnin painallusta / alue. Pesu painamisen jälkeen aikaisintaan parin viikon kuluttua.
 
Painoalusta

Painoalustan tulee olla tasainen ja yhtenäinen pinta. Käytettävä pöytä pitää pehmustaa esimerkiksi ohuella huovalla tai superlonilla ja lopuksi peittää vaikkapa puuvillaisella suojakankaalla.
 
Kaaviopainantaan tarvitaan lisäksi:piirtoheitin- tai muuta kalvoa
piirtoheitintussi kuvion piirtämiseen
kirurginveitsi
sakset
esimerkiksi vaahtomuovista valmistettu töpötin tai sieni
seulaa käytettäessä seula ja raakeli eli lasta
 
Valotusseulapainantaan tarvitaan lisäksi:seula ja raakeli
valotusemulsio
rasvanpoistoaine
valotusemulsion poistoaine
valotuspaikka ja lamppu
painesuihku kuvioiden avaamiseen
 
HUOM! Painotyötä aloitettaessa on syytä tarkistaa, että seula ja lasta ovat puhtaita ja kuivia. Painamisen tulee tapahtua ripeässä tahdissa yhtäjaksoisesti, sillä seula menee helposti tukkoon. Jos seulaa pitää "lepuuttaa" painamisen aikana, on se syytä asettaa esim. kahden tuolin varaan "ilmaan".


« Kevät-kesäverhot olohuoneeseeni kankaanpainantatekniikoilla


Painanta- ja värjäystekniikat 1 & 2 -kurssityö keväällä 1999
Virtuaaliportfolio tuotettu keväällä 2000

Päivitetty 05/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.