Virkkaa Pulmapeli!

Näpräyslelut ovat muotia. Virkattu pulmapeli antaa sormille tekemistä. Sormilla näprääminen puolestaan saattaa auttaa keskittymään ja kuuntelemaan. Tässä on myös ehdotuksia helppoihin virkkaustöihin koulun käsityötunnille. Lisäksi jaan tarinan, joka avulla kiinteän silmukan liikerata jää helposti muistiin.

virkattu pulmapeli

Tarkoitus on saada naru palloineen irti virkatusta kaitaleesta. Helpommassa versiossa on vain kaksi reikää, vaativammassa kolme. Pulmapelin reiät ovat niin pieniä, ettei nappi mahdu niistä läpi. 
Ratkaisuperiaate on molemmissa pulmatehtävissä  kuitenkin sama.

Narun päähän voi solmia yhtä hyvin napin tilalle ison puuhelmen. Tai huovuttaa itse pallon, jolloin näpräyslelusta tulee täysin äänetön.

Pulmapelin virkkaus:

  1. Virkkaa 29 ketjusilmukkaa.
  2. Virkkaa 2 kerrosta kiinteitä silmukoita.
  3. Virkkaa reikärivi: 5 ks, *virkkaa 3 kjs, virkkaa 5 ks*. Toista vielä *-* 2 kertaa.
    Tarkista, että virkkaat reiät riittävän pieniksi, eikä puuhelmi pääse niistä läpi.
  4. Virkkaa 2 kerrosta kiinteitä silmukoita.

Sovella ohjetta ja tee helpompi versio kahdella reiällä.

Pujota nyöriin tai matonkuteeseen nappi tai puuhelmi ja solmi kiinni.

virkattu pulmapeli

Tämän sivun alkuperäisversio on Kangaskorjaamolla-blogissa


Linkkejä

Päivitetty 08/2024
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.