Etusivu » Työohjeet ja -ideat » Lelut- ja harrastusvälineet » Pehmoesineet » Bremenin soittoniekat - käsitöitä esikoululaisille

Bremenin soittoniekat - käsitöitä esikoululaisille


Näiden sivujen tarkoituksena on antaa vinkkejä esikouluikäisten käsityönopetukseen lapsiryhmien ohjaajille. Sivuilla esitellään tarkemmin yhdenlainen esikouluikäisille soveltuva käsityöprojekti sekä annetaan joitakin vinkkejä sen toteuttamiseen eri tavoilla. Sivuilla esitellään satu, jonka pohjalta on tehty viisi erilaista hahmoa askarteluhuovasta ommellen pykäpistoin. Hahmoista on tulostettavat kaavat ja työohjeet, joiden avulla ne voidaan valmistaa melko vähistäkin materiaaleista.

Satusivulla on kokonaisuudessaan Grimmin veljesten satu Bremenin kaupunginsoittajista. Satua voi käyttää vaikkapa johdatteluna työn tekoon tai merkityksenantajana töille esimerkiksi sadusta tehdyn näytelmän tai nukketeatterin muodossa. Neljä kaltoin kohdeltua eläintä päättävät karata omistajiltaan ja ryhtyä Bremenin kaupunginsoittajiksi. Matkalla seurue näkee talon, johon rosvojoukko on linnoittautunut ja päättää vallata sen...
Lue koko satu

pino


Materiaalit

Hahmojen valmistamisessa tarvittavat materiaalit:

  • Askarteluhuopaa
    • Aasi ja kissa: harmaa
    • Kukko ja koira: ruskea
    • Rosvo: musta (vartaloon), ihonvärinen (kasvoihin) ja vihreä (liiviin)
  • Puuvillalankaa, esimerkiksi helmilanka
  • Neula
  • Vanua
  • Nappeja (silmiksi)
  • Villalankaa (esimerkiksi tummanharmaata tai mustaa) aasin harjaan ja häntään
  • Piipunrassia (mustaa) rosvon viiksiin
  • Liimaa (silmien, aasin harjan ja hännän sekä rosvon viiksien ja liivin kiinnittämiseen)

materiaali


Kaavat ja vinkit mallien valmistamiseen

Klikkaa kuvia suuremmiksi!

Tulosta kaikki kaavat pdf-muodossa

kukko_iso

Kukko (kaava pdf-muodossa)

  • Kukon valmistusta voi helpottaa tyylittelemällä mallia yksinkertaisemmaksi.
  • Heltta, jalka, pyrstö jne. voidaan kaikki muokata erillisiksi osiksi ja esim. liimata tai muuten kiinnittää vasta lopussa työn helpottamiseksi.
  • Eriyttämisen keinona voi käyttää mallia yksityiskohtaistamalla: lisää kukolle siipi, töyhtöjä pyrstöön, useampia värejä vartaloon jne.

kissa_iso

Kissa (kaava pdf-muodossa)

  • Jätä täyttöaukko hännän läheisyyteen, näin sen täyttäminen helpottuu.
  • Voit lisätä kissalle raitoja liimaamalla sen pintaan huopasuikaleita.
  • Kiinnitä silmät, viikset ja nenä liimaamalla tai ompelemalla.

koira_iso

Koira (kaava pdf-muodossa)

  • Koiran korvat ovat askarteluhuopaa ja ne on kiinnitetty päälaelle ompelemalla pykäpistoin samalla kun päälaki on ommeltu umpeen.
  • Korvat voi kiinnittää myös erikseen ja juuri siihen kohtaan johon ne haluaa, esim. liimaamalla.
  • Nenä on ommeltu puuvillalangalla tihein pistoin sauman yli. Nenäksi voi laittaa myös esimerkiksi palan huopaa, helmen tai napin.
  • Koiran muuten yksiväriseen turkkiin saa helposti läiskiä liimaamalla tai ompelemalla askarteluhuopaa valmiin työn päälle tai kirjomalla esimerkiksi laakapistoin erivärisellä langalla.
  • Koiran hännän voi leikata kaavasta irti ja tehdä koiralleen aivan uudenlaisen hännän: nyöriä kiertämällä, palmikoimalla, ryijysolmuilla tai tupsuilla.

aasi_iso

Aasi (kaava pdf-muodossa)

  • Aasin harja tehdään joko ryijysolmuin tai liimaten.
  • Ryijysolmuin tehtynä harjan langat (n. 6 cm pitkiä, 10-15 kpl) kiinnitetään yksitellen aasin kaulaan (ohje löytyy työohjeista) ja harjan tasoittaminen voidaan tehdä saksilla.
  • Liimatessa taitetut harjan langat kiinnitetään aasin kaulaan liimaamalla.
  • Aasin häntä voidaan joko liimata tai letittää.
  • Letittäessä leikataan langasta 6 kpl 30 cm pitkiä lankoja, jotka kiinnitetään ryijysolmulla aasin kaulaan ja letitetään se jälkeen, loppuun solmu.

rosvo_pieni   rosvo_iso

Rosvo (kaava pdf-muodossa)

  • Helpomman rosvon saa tehtyä ompelemalla kaksi takakappaletta yhteen.
  • Rosvo on ilmeikkäämpi, jos sillä on kasvot vaaleasta huovasta ja vartalo värillisestä huovasta.
  • Rosvon pää ja etukappale asetetaan 1 cm saumavaran verran päällekkäin, etukappale jää päällimmäiseksi, sauman voi ommella etupistoin tai liimata.
  • Nappisilmät ja muut kasvonpiirteet voi ommella tai liimata.
  • Viikset voi toteuttaa piipunrassista tai askartelupunoksesta.
  • Parran voi leikata ja liimata askarteluhuovasta.
  • Parransängen, huulet ja muita kasvonpiirteitä voi tehdä myös tussilla.
  • Hiukset voi ommella kiinni ryijysolmulla tai liimata.
  • Rosvolle voi lisäksi liimata tai ommella vaatteita:
    • Leikkaa liivi kaavan mukaan ja sovita se rosvon päälle.
    • Liimaa liivi rosvon selkään kiinni siten, että liivin takaosa yltää hieman olkapäille.
    • Liimaa liivi etupuolelta rosvon olkapäille.
    • Voit jättää liivin etuhelman liimaamatta kiinni vartaloon, jolloin liivistä tulee liikkuvamman näköinen.

Työohjeet

Yleiset ohjeet mallien valmistamiseen

Tulosta työohje ja vinkit pdf-muodossa

1) Aseta kaava huopa-arkille ja piirrä hahmo kaavan mukaan.

ohje1

2) Leikkaa hahmon osat irti huopa-arkista.

ohje2

3) Aseta etukappale ja takakappale vastakkain.

ohje3

4) Ompele etukappale ja takakappale toisiinsa kiinni pykäpistoin. Jätä aukko täyttämistä varten.

ohje4

5) Ompele täyttöaukko kiinni pykäpistoin ja päättele ommel.

ohje5

6) Suunnittele hahmollesi sopiva ilme. Ompele tai liimaa nappisilmät. Harjan/hiukset voit toteuttaa ryijysolmulla.

ohje6

Seuraavat ohjeet löytyvät Punomon -sivustolta

pykäpisto (ohje)
pykalapisto

ryijysolmu (ohje)
ryijysolmu


Vinkkejä opetukseen

Aasin, koiran, kissan ja kukon tarina jatkuu.

Lasten toteuttamien hahmojen tarinan ei suinkaan tarvitse päättyä valmiiksi saantiin, vaan niiden tarinaa voidaan yhdessä jatkaa:

  • Pohtikaa yhdessä sadun eläinten tilannetta ja sadun opetusta.
  • Pohtikaa valmistuksen aikana tai sen jälkeen, mitkä piirteet tekevät kustakin eläimestä omanlaisensa (esim. millaiset korvat on kissalla, millainen häntä aasilla?).
  • Suunnitelkaa ja toteuttakaa yhdessä näytelmä tai muu vastaava esitys hahmoja apuna käyttäen.
  • Esittäkää toteuttamanne esitys lasten vanhemmille.
  • Käyttäkää hahmoja leikin pohjana.

Linkit

Taustaa sadun takana
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bremenin_soittoniekat

Pehmoesineet ja -lelut Punomossa
https://punomo.fi/kategoria/valmistusohjeita-ja-ideoita/lelut-ja-harrastusvalineet/pehmoesineet

Käsityöaiheisten kuvakirjojen käyttö opetuksessa
https://punomo.fi/tutkimus-ja-teoriat/kasityoaiheisten-kuvakirjojen-kaytto-opetuksessa


Satu             Tulosta satu pdf-muodossa

Neljä soittoniekkaa

Eräällä miehellä oli aasi, joka oli jo monen pitkän vuoden ajan väsymättä jaksanut kantaa jyväsäkkejä myllyyn. Aasin voimat olivat kuitenkin ehtymässä, eikä se enää soveltunut työntekoon niin kuin ennen. Siksi isäntä aikoi lopettaa aasin, mutta huomattuaan millaiset tuulet nyt puhalsivat aasi lähti karkuun ja suuntasi kulkunsa kohti Bremenin kaupunkia. "Siellä", se ajatteli, "minä voin varmaan toimia kaupunginsoittajana."

Kun aasi oli kulkenut jonkin matkaa, se löysi ajokoiran makaamassa tiellä, huohottaen kuin olisi juossut itsensä väsyksiin. "Miksi huohotat, kaveri?" kysyi aasi. "Voi", vastasi koira, "koska olen vanha, käyn päivä päivältä vanhemmaksi, enkä enää voi metsästää, isäntäni halusi tappaa minut. Niinpä otin jalat alleni, mutta kuinka nyt ansaitsen leipäni?" "Kuule", sanoi aasi, "minä olen menossa Bremeniin ja aion ryhtyä kaupunginsoittajaksi. Tule minun mukaani ja liity musikantiksi. Minä soitan luuttua ja sinä voit lyödä patarumpua." Koira suostui ehdotukseen ja he jatkoivat matkaa.

Ennen pitkää heitä vastaan tuli kissa. Se istui tiellä ja näytti synkältä kuin kolme sadepäivää. "No, viiksiniekka, mikä nyt on hullusti?" kysyi aasi. "Kuinka kukaan voisi olla iloinen, jos oma henki on vaarassa?" vastasi kissa. "Koska olen tulossa vanhaksi, hampaani ovat kuluneet tyngiksi ja istun tulen ääressä ja kehrään mieluummin kuin pyydystäisin hiiriä, minun emäntäni halusi hukuttaa minut ja siksi juoksin karkuun. Mutta nyt ovat hyvät neuvot vähissä. Mihin nyt menen?" "Lähde kanssamme Bremeniin. Sinähän ymmärrät yösoitantojen päälle, voit liittyä kaupunginsoittajiin." Kissa piti ajatuksesta ja he lähtivät yhdessä jatkamaan matkaansa. Tämän jälkeen kolme karkulaista tulivat maatilalle, jossa kukko istui portin päällä ja kiekui koko voimallaan."Kieuntasi viiltää luihin ja ytimiin asti", sanoi aasi. "Mikä hätänä?" "Olen ennustanut kaunista säätä, koska tänään on pyykkien kuivatuspäivä", sanoi kukko. "Mutta sunnuntaina tulee vieraita, joten talon emäntä on käskenyt kokkia laittamaan minusta huomenna ruokaa. Tänä iltana minun kaulani aiotaan katkaista. Siksi kieun nyt täyttä kurkkua niin kauan kuin voin." "Voi punaheltta", sanoi aasi, "sinun olisi parempi tulla meidän mukaamme. Me olemme menossa Bremeniin. Kuolemaa parempaa löydät mistä tahansa. Sinulla on hyvä ääni ja jos me musisoimme yhdessä, sen pitää olla laadukasta!" Kukko hyväksyi tämän suunnitelman ja kaikki neljä lähtivät yhdessä matkaan.

He eivät kuitenkaan saavuttaneet Bremenin kaupunkia yhdessä päivässä ja illalla he tulivat metsään, jossa he aikoivat yöpyä. Aasi ja koira paneutuivat makuulle suuren puun juurelle, kissa ja kukko asettuivat puun oksille. Kukko lensi aivan puun latvaan, jossa oli turvallisinta. Ennen kuin kukko nukahti, se katseli ympärilleen kaikkiin neljään ilmansuuntaan ja oli näkevinään kaukaisuudessa pienen kipinän tuikkeen. Hän huusi tovereilleen, että lähistöllä täytyi olla talo, sillä hän näki valoa. Aasi sanoi, "jos niin on, meidän olisi parempi nousta ja jatkaa matkaa, sillä tämä ei ole kovin turvaisa paikka." Koira ajatteli, että muutamat lihaisat luut voisivat myös tehdä hänelle hyvää.

Niin he suuntasivat sitä paikkaa kohti, josta valo tuli ja pian he näkivät valon loistavan yhä kirkkaampana ja kasvavan suuremmaksi, kunnes he tulivat hyvin valaistulle rosvojen talolle. Koska aasi oli suurin, se meni ikkunan luo ja kurkisti sisään. "Mitä näet, harmaaturkki?" kysyi kukko. "Mitäkö näen?" vastasi aasi. "Näen pöydän täynnä hyvää syötävää ja juotavaa ja rosvot istumassa sen äärellä ja nauttimassa olostaan." "Siinäpä olisi jotakin meille", sanoi kukko. "Niin, niin. Voi, miten toivon, että olisimme siellä!" huokasi aasi.

Sitten eläimet pitivät neuvottelun siitä, kuinka heidän onnistuisi ajaa rosvot pakoon. Lopulta heillä oli valmis suunnitelma. Aasi asetti etujalkansa ikkunalautaa vasten, koira hyppäsi aasin selkään, kissa kiipesi koiran päälle ja viimeiseksi kukko lensi ylimmäiseksi kissan pään yläpuolelle.

Kun kaikki tämä oli tehty, he alkoivat yhteisestä merkistä esittää musiikkiaan: aasi kiljui, koira haukkui, kissa naukui ja kukko kiekui. Sitten he ryntäsivät sisään huoneeseen ikkunan läpi niin että ikkunalasit kilisivät! Tämän kamalan metelin vuoksi rosvot hyppäsivät pystyyn, luullen että kummitus oli tullut sisään ja pakenivat pelosta suunniltaan ulos metsään. Neljä ystävystä istuivat nyt pöydän ääreen hyvin tyytyväisinä siihen, mitä rosvoilta oli jäänyt jäljelle ja söivät kuin aikoisivat paastota kuukauden.

Niin pian kuin neljä soittoniekkaa olivat syöneet, he sammuttivat valon ja kukin etsi itselleen nukkumapaikan sen mukaan mikä kellekin oli luontaista. Aasi pani pitkäkseen ulos olkikasan päälle, koira asettui oven taakse, kissa tulisijan päälle lähelle lämpimiä hiiliä ja kukko lennähti kattoparrun päälle. Koska he olivat väsyneitä pitkästä kävelymatkastaan, he nukahtivat pian. Puolenyön jälkeen rosvot näkivät kaukaa, että valo ei enää palanut heidän talossaan, ja kaikki vaikutti hiljaiselta, päällikkö sanoi: "Meidän ei olisi pitänyt antaa sillä tavalla pelästyttää itseämme" ja määräsi yhden heistä menemään tutkimaan taloa.

Lähetetty rosvo näki kaiken olevan hiljaista ja meni sisään keittiöön sytyttääkseen kynttilän. Hän luuli kissan kiiluvia silmiä hehkuviksi hiiliksi ja työnsi tulitikun niihin sytyttääkseen sen. Mutta kissa ei ymmärtänyt leikkiä, vaan hyppäsi rosvon päälle sylkien ja raapien hänen kasvojaan. Rosvo pelästyi kamalasti ja juoksi takaovelle. Mutta koira, joka makasi siellä hyppäsi pystyyn ja puri häntä sääreen. Kun rosvo juoksi pihan poikki ja olkikasan ohi, aasi antoi hänelle terävän potkun takajaloillaan. Kukko, joka oli herännyt meluun, huusi virkeänä parrulta "Kukkokeikuu!" Silloin rosvo juoksi takaisin päällikön luo niin nopeasti kuin pystyi ja sanoi: "Voi, talossa on kauhea noita, joka sylki minun päälleni ja raapi minun kasvojani pitkillä kynsillään. Oven luona seisoo mies, joka puukotti minua jalkaan. Pihalla makaa musta hirviö, joka löi minua puisella nuijalla. Ylhäällä katolla istuu tuomari, joka huusi: 'Ottakaa se kelmi kiinni!'. Niin minä lähdin pakoon niin nopeasti kuin pystyin."

Tämän jälkeen rosvot eivät uskaltautuneet talolle uudelleen. Se sopi Bremenin neljälle musikantille niin hyvin, etteivät he enää viitsineet lähteä sieltä. Ja ken viimeksi on tämän sadun kertonut, sen suu on vielä lämmin.

Essi Keskiahon vapaasti suomentama teoksesta Grimm, Jacob and Wilhelm. 1884. Household Tales. Margaret Hunt, translator. London: George Bell.

Palaa sivun alkuun

© Anu Kalenius, Hanna-Mari Lapp, Essi Keskiaho, Hanna Roininen, Mari Asikainen, Savonlinnan OKL, 2007

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.