Huovutetut lapaset islanninvillasta


Huovutetut lapaset on helppo ja nopea tehdä. Tässä yksi ohje. Lankana on Istexin Lettlopi.

Lapasten tavoitekokoni oli 7 – 7 1/2. Otin puikot n:o 5. Tiheydeksi tuli 14 s ja 20 krs/10 cm. Mitä löyhempi neulos, sitä paremmin huovuttuu, neuvoivat kokeneemmat. On hyvä varautua siihen, ettei neulominen suju yhtä hyvin kuin oikealla tiheydellä. Sukkapuikot tippuvat liian isoista silmukoista. Toisaalta kerroksia ja silmukoita on tavallista vähemmän, joten työ kyllä joutuu nopsasti.

Huovutus voi lyhentää lapasen pituutta jopa 1/3, joten älä pihistele pituudessa. Leveys ei pienene samassa suhteessa; siitä huovutus vie vain noin 10 %. Tämä minun pesukoneella ja pesuohjelmalla.

Kokeilin ensimmäiset lapaset peukalokiilan kanssa, mutta se on turhaa hifistelyä. En huomaa valmiissa lapasissa eroa sen ja tavallisen, kiilattoman lapasen välillä. Tällä ohjeella ja mitoituksella homma onnistui:

Lapasten ohje ja kaava. Piirroksen mukaisen kaavan leveydeksi tulee 40 silmukalla noin 14,5 cm.
Léttlopi-langasta neulotut jättilapaset ennen huovuttamista. Pidensin kaavaa näiden jälkeen muutamalla sentillä.

Huovutus

Laita lapaset pesukoneeseen muun pyykin joukkoon. Anna ohjelman pyöriä loppuun. Voit laittaa vähän pesuainetta joukkoon; tosin jotkut huovuttavat neuleen ilman pesuainetta. Sopiva ohjelma ja lämpötila on kokeiltava, mutta yleensä lapaset huopuvat hyvin 40–60 asteen lämpötilassa.

Punomon ohjeessa neuvotaan, että jos käytät pesupussia, lapaset vanuttuvat vähemmän kuin jos pyörisivät vapaasti muun pyykin joukossa. Lyhyessä pesuohjelmassa lapaset huovuttuvat vähemmän kuin pidemmässä ohjelmassa.

Omankin kokemukseni mukaan pesupussissa huovuttuminen tapahtuu epätasaisesti ja neuleen pintaan jää vekkejä. Koneen nukkasihti ja koneessa oleva muu pyykki kiittävät huovuttajaa pesupussin käytöstä, mutta tulos ei ole yhtä hyvä. Huovutusprojektin jälkeen on hyvä tarkistaa se nukkasihti.

Joku laittaa lapasten sisään mytyn muovipusseja tms. ettei lapanen huovutu umpeen. Itse huovutin ne ilman pusseja eikä ollut ongelmia.

Lapaseni huovuttuivat parhaiten 40 asteen pitkässä hienopesuohjelmassa. Linkousteho oli 800 kierrosta.

Viimeistys

Muotoile lapaset vanutuksen jälkeen käteen sopivaksi. Jos neuloit kirjoneuletta, venytä sitä kunnolla leveämmäksi. Anna kuivua esimerkiksi pyykkitelineen päällä. Halutessasi voit harjata lapasten pinnan pörröiseksi.

Raidallisista lapasista saa helposti laskettua kerrosmäärät.
Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.