Huovutetut, neulotut Oloneuvos-tossut


Oloneuvos-tossut on neulottu lahjaksi isojalkaiselle miehelle, jonka jalan koko ei ollut tarkkaan tiedossa, mutta kuitenkin silmämääräisesti arvioitavissa. Apuna mittauksissa oli oletettun kengännumeron mukainen kengänpohjallinen, josta saatiin jalkaterän pituusmitta.

Neulelanka on huopuvaa eli sitä ei ole käsitelty vanumattomaksi.

SUUNNITTELU

Määrittele tossujen tärkeimmät mitat: jalkaterän pituus ja jalkaterän ympärysmitta. Merkitse mitat muistiin. Muut mitat saat arvioimalla ja suhteuttamalla noihin kahteen mittatietoon.

NEULOMINEN

Tossujen varsi ja päällinen tehdään kahdella puikolla. Jalkaterän sivureunat ja pohja neulotaan sukkapuikoilla.

VARSI

Neulo varsiosa edestakaisneulosta. Varsiosassa on etupuolella viistotut kulmat. Ne syntyvät siten, että varsiosa aloitetaan noin puolella varren koko leveyden silmukkamäärästä ja lisätään joka krs:n alussa 1 s kunnes saavutetaan haluttu kokonaissilmukkamäärä. Loppupäässä kavennetaan vastaavasti 1 s joka krs:n lopussa.

Varsiosan pituus on n. 1/2 koko tossun pituudesta.

Ompele varren suorat reunat edestä yhteen.

JALKATERÄN PÄÄLLINEN

Poimi varren keskisauman molemmita puolilta silmukoita jalkaterän päällistä varten. Matka, jolta poimitaan on n. 1/5 varren koko ympärysmitasta.
Neulo sileäneulosta kunnes päällisen pituus on n. ½ koko tossun pituudesta.
Kavenna päällisen kärki molemmista reunoista: neulo 2 s yhteen joka krs:n alussa kunnos jäljellä on n. 1/3 päällisen silmukoista. Jätä silmukat puikolle.

JALKATERÄN REUNAOSA

Poimi sukkapuikoille silmukat jalkateran sivuosaa varten. Aloita päällisen neulomisesta jääneistä silmukoista ja etene koko työn ympäri: ensin päällisen vasen sivu, sitten varren avoin alareuna ja lopuksi päällisen toinen sivu.

Neulo koko ajan oikeaa, kunnes jalkaterän ympärysmitasta on tehty n. 3/4.

JALKATERÄN POHJAOSA

Jatka neulomista ympäri jalkaterän. Kavenna joka toisella krs:lla 2 s yhteen jalkaterän oletetuissa etukulmissa ja takakulmissa, yhteensä neljässä kohdassa. Jatka näin kunnes jalkaterän ympärysmitta on sopiva. Päätä silmukat. Ompele pohjasauma: reunat yhteen tiiviisti luotospistoin.

HUOVUTUS

Koristeena oleva kruunukuvio on tehty neulahuovutuksella ja sitä on huovutettu lisäksi märkäkäsittelyllä ennen paikoilleen kiinnittämistä. Näin varmistuu, että kuviosta tulee tiivis eikä se ala kiristää, kun tossut huovutetaan. Kinnittymisen varmistamiseksi kuvio on ommeltu etupistoin villalangalla paikoilleen ennen tossujen huovuttamista.

Tossut on huovutettu pesukoneessa pesemällä. Tossuja mitoitettaessa pitää mittoihin lisätä huopumisvara. Se, miten paljon lanka huopuu, kannattaa kokeilla huovuttamalla reilun kokoinen kokeilutilkku ennen varsinaisen työn neulomisen aloittamista. - Muista mitata tilkku myös ennen huovuttamista ja merkitse tulos muistiin! 

Huopuminen tehostuu, jos koneessa on muutakin "täytettä" samaan aikaan, sillä silloin mekaaninen muokkaus on voimakkaampaa.

Ks. NEULEIDEN HUOVUTUS


Ensimmäinen tossu on neulottu valmiiksi, toisen varsiosa on tekeillä. Varsista saa tulemaan helposti samankokoiset kun käyttää kerrosmerkkejä: kummassakin varressa näkyy nuppineuloja. - Kunnon silmukkamerkit ovat tietenkin kätevämpiä kuin nuppineulat...

 

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.