<<< AVAA KAARROKENEULEET-SIVUSTO


NAUTI SILMILLÄSI KAARROKENEULEISTA!

Katso millaisia kaarrokeneuleita niiden neulojat esittelivät, kun Punomo.fi-sivustossa kerättiin keväällä 2021 kokemusperäistä aineistoa niistä. Tavoitteena oli saada esiteltäväksi, kaikkien nähtäville, kaarrokeneulebuumin tuotoksia niin kuvin kuin kertomuksinkin. Lähtökohtana ovat olleet erityisesti islantilaiset villapaidat - islantilaisista villalangoista neulotut paidat - joiden neulominen on innostanut suurta joukkoa tarttumaan puikkoihin.

MITÄ KERÄTTIIN?
Tämä aineistonkeruu koski kaarrokeneuleita laidasta laitaan eli langat, mallit jne. voivat vaihdella, kunhan paidassa tai takissa vain on kaarrokemalli. Malli voi olla lähtöisin valmiista ohjeesta tai se saa olla itse suunniteltu tai jotain siltä väliltä. Kyselyssä pyydettiin esittelemään yhtä neuleprojektia - esimerkiksi viimeisintä tai ensimmäistä kaarrokeneuletta. Halutessasi sai vastata kyselyyn useammin kuin kerran. 

____________________________

JULKAISULUPA
Kun osallistujat lähettivät aineistoa (kuvia, tekstiä), he antoivat samalla julkaisijalle, eli Käsityö verkossa ry:lle luvan liittää sitä Punomo.fi-sivustoon tuleviin julkaisuihin. Lupa tattaa myös aineiston tarpeelliseen muokkaamiseen. Jokainen sai itse valita haluaako että nimensä, nimimerkin tms. julkaistavan aineiston yhteydessä. Osallistajat antoivat samalla myös mahdollisuuden käyttää aineistoa käsityöalan opiskelijan tutkimustyön harjoitteluun.

© 2024 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry

Punomo.fi:n opetus- ja kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!