Oletko koskaan miettinyt, miten vaatteet saatiin pysymään päällä, kun ei oltu vielä keksitty nappeja, hakaneuloja, vetoketjuista puhumattakaan? Silloin käytettiin erilaisia nauhoja: kuteellisia ja kuteettomia, peukaloituja, punottuja, viitelöytyjä jne. Koristeellisia ja yksinkertaisia, villasta, pellavasta tai puuvillasta valmistettuja. Ja varmaan myös silkistä ainakin Kiinassa. Niillä sidottiin sukat jalkaan, takit päälle ja kengät esim. lappalaisten nutukkaat paulanauhoilla jalkoihin.
Nauha on tekstiilituote, joka on litteä ja enintään ~20 cm leveä. Nauhoja valmistetaan monin eri käsityötekniikoin ja monenmoisista tekstiili- ja muistakin materiaalista. Nauhoja käytetään edellen kiinnitykseen ja vahvistamiseen ja myös koristeina vaatetuksessa ja sisustuksessa sekä monenlaisessa muussa käytössä. Ne ovat vanhimpia kutomalla valmistettavia tuotteita.
Kierrettyä nyöriä valmistetaan käsin niin, että langoille annetaan kierrettä, jotta ne yhdistyvät yhdeksi nyöriksi. Lankojen sijasta voidaan käyttää myös esim. kasveja. Rautakaudella on käytetty mm. pajunkuorta narun valmistamiseen.
Kierretty nyöri
Punos Engl. braid, plait
Punoksia tehdään vaihtamalla lankojen paikkoja eri tavoin. Neljän langan punosta kutsutaan Suomessa ristinyöriksi. Ristinyörissä siirretään reunalangat vuorotellen kahden yli ja toisen langan alta takaisin. Sama voidaan tehdä myös vaihtamalla vuorotellen vastakkaisten lankojen paikkoja.
Punoksia voidaan tehdä myös muilla lankamäärillä. Maailmalla tunnettuja punoksia ovat mm. perulaiset ja andien linkonauhat (engl. Peruvian / Andean sling braiding).
Punosnauhoja voidaan valmistaa myös apuvälineillä. Tunnettu apuvälinettä hyödyntävä työtapa on japanilainen Marudai, jossa apuna käytetään reiällistä pyöreää kiekkoa. Kiekon reunassa voi olla lankoja varten lovia. Nauhaa valmistetaan siirtämällä tietyssä järjestyksessä lankojen paikkoja lovesta toiseen. Lankojen vaihdon välissä kierretään kiekkoa määrättyyn suuntaan. Marudain tapaista työvälinettä on käytetty myös Euroopassa punottaessa hiuksista koruja (engl. "hair work", ruots. "härarbeten").
Ristinyöri eli neljän langan punos 12 langan punos
Peukalointi eli sormeilu tarkoittaa sitä, että peukalon avulla poimitaan viriö, jonka läpi vuorossa oleva lanka tai langat kuljetetaan. Lankoja kuljetetaan vinosti reunasta toiseen tai reunoista keskukseen tai keskuksesta reunoihin.
Peukaloitu nauha poikkeaa kudotusta kankaasta niin, että siinä ei ole erillistä kudetta. Peukaloidulle nauhalle on ominaista joustava rakenne. Sitä on Suomessa perinteisesti käytetty sukkanauhana eli poluksena.
Peukaloitu nauha kuulu rakenteeltaan ristikkonauhoihin. Ristikkonauhaa voidaan tehdä nypläysvälineillä ja muilla erikoistyävälineillä kuten esim. japanilaisella Takadai-työvälineellä.
Peukalonauha
Iskunauha Eng. finger(loop) braid
Iskunauhaa valmistetaan lankalenkeillä eli pohjukalla, joita pidetään sormissa ja joidenka paikkaa vaihdetaan kädestä toiseen joko yksinkertaisesti siirtämällä tai vetämällä määrätyn silmukan lävitse. Jokaisen siirron jälkeen levitetään kädet kauas toisistaan eli isketään, jolloin langat iskeytyvät tiiviiksi sidokseksi.
Suomessa iskunauhaa on tiettävästi valmistettu yleensä neljällä tai viidellä pohjukalla, mutta periaatteessa yksi ihminen voi tehdä sitä yhdeksälläkin pohjukalla. Useampi ihminen yhdessä voi tehdä iskunauhaa isommallakin pohjukkamäärällä.
Iskunauhaa on käytetty Suomessa mm. hameiden helmanauhana. Iskuhapsua tehdään kahdella pohjukalla. Iskuhapsua valmistetaan kiertämällä lankaa lastan ympärille iskulankojen välitse.
Iskunauha neljällä pohjukalla Iskunauha kahdeksalla pohjukalla
Viitelöäity nauha syntyy kun tappien väliin pingotettuja loimilankoja poimitaan niin, että ne kiertyvät toistensa ympäri. Viitelöinti sanana viittaa viriön kuljettamiseen sormin nauhan päästä toiseen. Nauha valmistuu siis molemmista päistä yhtä aikaa. Viitelöinnissä ei tarvita kudelankaa.
Viitelöidylle nauhalle on ominaista joustava, solmuton ja vinosilmäinen rakenne. Viitelöityjä nauhoja on käytetty Suomessa mm. sukkanauhoina.
Tuppiloa voidaan neuloa sormin, puikoilla, lankarullan tms. nyörikoneen avulla tai neulekoneella. Puikoilla ja neulekoneella neulottaessa on yhteistä se, että neulotaan vain muutamaa silmukkaa aina samasta suunnasta, jolloin ensimmäisen ja viimeisen silmukan väli häviää niin, että neuloksesta tulee tuppiloa.
Neuletuppilo
Haarukkanyöri Engl. lucet braid
Haarukkanyöriä valmistetaan neulomalla kahta silmukkaa haarukan piikeillä. Samanlaista nyöriä saadaan myös puikoilla, jolloin neulotaan kahta silmukkaa esim. aina oikealta vasemmalle työtä kääntämättä.
Haarukkanyöri
Virkattu nyöri/tuppilo/nauha Engl. crocheted cord
Nyöriä voidaan virkata sormin eli sormeilla seuraavasti: Kaksi eriväristä lankaa solmitaan yhteen. Oikeanpuoleiseen lankaan tehdään silmukka ja vasemmanpuoleisesta langasta virkataan siihen silmukka. Vasen etusormi työnnetään silmukkaan ja koukataan toisen värinen lanka silmukaksi. Kiristetään oikean puoleisesta langasta. Sama toistetaan vuorotellen oikean ja vasemman käden etusormella ikään kuin virkattaisiin vuorotellen oikea- ja vasenkätisesti.
Koukulla pyörövirkaten voidaan valmistaa tuppiloa.
Leveitä turkinvöitä on valmistettu kirjovirkkauksella.
Kirjovirkatut vyöt kuvastavat nauhaperinteessä 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta muutosta. Tuolloin turkinvöihin alettiin vanhemman pirtanauhatekniikan sijaan soveltaa ajan käsityömuodin mukaista virkkaustekniikkaa.
Sormeiltu nyöri
Virkattu tuppilo
Kirjovirkattu nauha
Makrameenauha Engl. macrame braid
Makrameen perussolmuja ovat tasosolmu (tavallinen tasosolmu ja kaksoistasosolmu) sekä kohosolmu (kylkiluusolmu), joita käytetään myös nauhoissa. Ystävännauha-solmeilu (engl. friendship bracelets) on levinnyt Etelä- ja Keski-Amerikasta (Chile, Peru, Guatemala, Brasilia) eri puolille maailmaa ja myös Suomeen 1980-luvulla. Ystävännauha tunnetaan myös nimellä sambanauha. Ystävännauha-solmeilun perussolmu on silmusolmu.
Munkinnyörissä käytetään kruunusolmua (engl. crown knot). Munkinnyöriä valmistetaan yleensä neljällä langalla mutta myös muita lankamääriä voidaan käyttää.
Munkinnyöriä valmistetaan niin, että siirretään lankoja vuorotellen toistensa yli ja ali, kierros kerrallaan. Kierros päätetään kiristämällä lankoja tasaisesti eri suuntiin. nyöristä tulee pyöreää, jos punotaan aina samaan suuntaan. Nyöristä tulee nelikulmaista, jos punotaan joka toisella kerroksella eri suuntaan. Nykypäivän ilmiö on muovinauhoista valmistetut punokset ja niistä valmistetut pikkumaskotit, joita kutsutaan nimeltä skuubiduu (engl. scoubi).
Makrameenauha kaksoistasosolmuilla Ystävännauha
Munkinnyöri
Pirtanauha Engl. rigid heddle woven
Pirtanauha on loimiripsiä eli loimilangat peittävät kuteen. Pirtanauha kudotaan nauhapirtaa apuna käyttäen. Nauhapirrassa on kapeita puutikkuja pystyssä pienin välein ja puutikuissa on keskellä puolivälissä reikä. Loimilangat pistellään vuorotellen nauhapirran reikiin ja väleihin. Pirtaa vuoroin nostamalla ja laskemalla avautuu viriä, johon kude pujotetaan. Kudetta kiristetään niin, että loimilangat peittävät kuteen.
Suomessa on pirtanauhaa kudottu myös papelon ja irtoniisien avulla (vrt. engl. backstrap loom). Pirtanauhaa voidaan kutoa myös tavallisissa kangaspuissa tai erityisissä nauhapuissa, joita on olemassa maailmalla hyvin erilaisia (engl. inkle loom).
Pirtanauhalle on eri kulttuureissa omat käsitteensä, esim. Irlannissa pirtanauhan kaltaista nauhaa kutsutaan nimellä crios ja Guatemalassa vastaavasti jakima.
Poikkiraitainen pirtanauha Vironvyö eli kuviolangoista poimittu pirtanauha
Lautanauha Engl. tablet woven, card woven
Lautanauhaa kudotaan ohuilla (1-2 mm), kulmistaan rei'itetyillä laudoilla (noin 7 x 7 cm). Lautojen materiaalina on ennen käytetty mm. kiveä, puuta, luuta, sarvea ja nahkaa. Nykyisin laudat valmistetaan yleensä puusta, muovista tai pahvista.
Laudat voivat olla 3-, 4-, 5-, 6- tai jopa 8-kulmaisia. Neliskulmaiset laudat ovat yleisimmin käytettyjä. Lautojen kulmat on pyöristetty ja ne on merkitty eri väreillä tai muilla tunnuksilla järjestyksen säilymiseksi. Kun lautoja käännetään neljänneskierros, syntyy loimilankojen väliin viriä kuteelle. Lautoja kierrettäessä laudan rei'istä tulevat langat kiertyvät keskenään kuten nyörissä. Kude sitoo nyörit yhteen.
Ristiretken ajan muinaissuomalaiset naiset kutoivat lautanauhoja mm. pukujen reunusteiksi. Niitä jäljitellään nykyisissä muinaispuvuissa. Lautanauhaa kudotaan Suomessa yleensä niin, että nauhan alkupää kiinnitetään vyötäisille ja nauhan loppupää kiinnitetään esim. pöydän jalkaan. Muualla päin maailmaa käytetään paljon myös lautanauhan kutomiseen erikseen suunniteltuja kutomislaitteita.
8 laudan lautanauha 19 laudan lautanauha
Helmikudontanauha Engl. bead woven
Helmikudontanauhaa valmistetaan pujottelemalla helmiä työhön kutomisen yhteydessä. Helmikudontanauhaa kudotaan erilaisilla kudontakehyksillä.
Helmikudontanauhat ovat erityisen tunnettuja Amerikan intiaanien käsityöperinteessä. Eri intiaaniheimoilla on omat perinteiset helmimateriaalit (esim. kivi, luu, pedonkynsi, simpukka, strutsinmunankuori), värit, kuviot ja tekniikat. Wampum (äännetään wompom) on Algonkin- ja irokeesiheimojen antama nimitys helminauhalle, jota käytettiin pääkoruna, vaatteiden, viittojen ja mokkasiinien reunoissa, vöinä.
Helmikudontanauha
Kuderipsinauha
Kuderipsinauhassa kude peittää loimilangat. Kuderipsinauhaa voidaan kutoa suoraan esim. narujen päälle tai sitten tappikudontatekniikkaa (engl. stick weaving) hyödyntäen.
Kuderipsinauha
Niminauha
Niminauhaa valmistetaan kiertämällä kudetta muovi- tai pahvisuikaleen ympäri, johon on pingotettu loimilangat. Kudelankaa pujotellaan niin, että muodostuu kirjaimia tai kuvioita.
Niminauha Kuvionnauha
Nauhakirjallisuutta - Kaukonen, T.-I. 1965. Suomen kansanomaiset nauhat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Forssa: Forssan kirjapaino. - Käden Taidot -kirjasarja 2004 - Merisalo, V. 1985 (kolmas painos). Nauhoja. Porvoo: WSOY. (s.30-32, 90-92) - Schvindt, T. 1992. Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tampere: Tamprint. - Suomen kansallismuseon näyttely. - Talaskivi, A. 1985. Punapaula. Nauhojen ja nyörien valmistaminen. Vantaa: Kunnallispaino.
Päivitetty osittain 8/2024
Jaa somessa:
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Kirjautuneena käyttäjänä voit hallita omia suosikkejasi. Kirjautuneena lisenssikäyttäjänä saat käyttöösi kaikki Punomon sisällöt ja voit myös itse tehdä uusia julkaisuja. Tilaa lisenssi täältä.