Kantaa ottavia kasseja


Kantaa ottavia kasseja

Yläkuvan kassit osallistuivat Kohtuus vaarassa -liikkeen kassikampanjaan.
Ohessa muutama esimerkki kassin tekijöiden kannanotoista:
"Kassi ottaa kantaa siihen, että liiallisesta kuluttamisesta ja tavaroiden hamstraamisesta olisi syytä luopua."
"Kun tuntuu, ettei mikään riitä, auttaa kolme k:ta: kohtuullisuus, kiitollisuus ja keskeneräisyyden arvostus."
"Kassi ottaa kantaa siihen, että luontoa pitäisi ajatella enemmän."
"Ajatuksenani oli tehdä pieni ja sievä kassi, joka voisi olla pienen tytön ensimmäinen oma kierrätyskassi. Näin lapsi oppii jo pienestä pitäen kierrätystä ja kasvaa vastuulliseksi kuluttajaksi." "Kuluttamisen seuraukset on hyvä tuoda esiin myös lapsille, se ei ole vain aikuisten juttu!"
"Kangaskassi on kestävämpi valinta kuin muovipussi."
"Muista ottaa ostoskassi mukaan kauppareissulle, näin säästät luontoa ja rahaa."
"Turha kuluttaminen on turhaa."

Nämä kassit ottavat kantaa mitä erilaisempiin asioihin. Kassin materiaalia ja/tai kuviointia katsomalla voit miettiä, mihin kukin kassi ottaakaan kantaa...
Kassin suunnittelijat ja tekijät ovat opettajiksi opiskelevia Itä-Suomen yliopistosta, Joensuun kampukselta.
Kassit kuvasi ja kokosi www-sivulle Tarja Kröger tammikuussa 2014.

 

 

 

 

 

 

 

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.