Jos kantapään kaventaminen arveluttaa tai se on joskus tuottanut päänvaivaa, tämä ratkaisu ei sitä tee. On niin yksinkertainen!
Tavanomaisen kantalappu - kantapohja -rakenteen sijasta, tässä mallissa neulot varren jälkeen yhden puikon silmukoilla vain kantalapun eli kantapään taakse tulevan osan ja heti sen jälkeen työ jatkuu taas pyöröneuleena neljällä puikolla. Kavennukset tehdään nilkan kummallakin sivulla yksinkertaisella kaksi-silmukkaa-oikein-yhteen ja kaksi-silmukkaa-ylivetäen-yhteen -menetelmällä tai vielä yksinkertaisemmalla kaksi-silmukkaa-nurin-yhteen -menetelmällä. Kavennuksista syntyy ns. nauhakavennus.
Avaa ohje pdf-tiedostona »
|
Taulukko sukkien silmukkamäärien ja mittojen määrittämisen avuksi. Huomaa kuitenkin että samanpituiset jalkaterät voivat olla ympärysmitoiltaan hyvinkin erilaisia: hoikkia, tukevia, rintavia, matalia... Arvio siis silmukkamääriä myös jalan muodon mukaan.
|
NEULOMINEN
Varsi
Neulo ensin varsi. Tyyli oman maun mukaan, vaikka 2 o 2 n joustinta tai kuten tässä 2 o 2 n joustinta ja palmikonkierrot oikeiden silmukoiden kohdalla joka 4. kerroksella.
 2 o 2 n joustin, jossa 2 oikean kohdalla palmikonkierto joka 4. krs:lla:
- neulo ensin jälkimmäinen oikea silmukka,
- neulo sitten ensimmäinen oikea silmukka ja
- päästä sitten kummatkin pois alkuperäiseltä puikolta.
|
Kantapään takaosa

Neulo kantapään takaosa yhden puikon silmukoilla edestakaisin. Muut kolme puikkoa silmukkoineen jäävät odottamaan. Neulo kerroksia n. 1,3 x puikolla olevien silmukoiden määrä. Katso ylläolevasta taulukosta lukumääriä.

Käytä kerrosmäärien laskemisessa 'maalaisjärkeä' ja pyöristä 'sopivasti' niin, että saat korkeuslukemaksi parittoman kerrosmäärän. Pariton kerrosmäärä tarvitaan, sillä viimeinen kerros neulotaan työ oikealta puolelta niinkuin takaosan ensimmäinenkin kerros. Näin kerältä tuleva lanka saadaan takaosan vasempaan kulmaan, josta kohta jatketaan silmukoiden poimimisella. |
Nilkan kavennusosa
Työ 'palautetaan' nyt takaisin neljälle puikolle ja tarvitaan uudet silmukat kantapään takaosan reunoille:
1) Poimi kantapään takaosan vasemmasta reunasta silmukat neulomalla puikolle: vie puikko reunimmaisen ja sitä seuraavan silmukan välistä työn läpi ja vedä kerältä tuleva lanka puikolle silmukaksi. Poimi silmukka aina kolmen peräkkäisen kerroksen kohdalta ja jätä neljännen kerroksen kohta väliin. (Joka neljäs kerroksen kohta on jätettävä väliin, jottei silmukoita tule puikolle liian tiheästi.)
2) Neulo sitten odottamassa olleiden kolmen puikon silmukat.
3) Poimi lopuksi kantapään takaosan oikeasta reunasta silmukat puikolle samalla tavalla kuin vasemmastakin reunasta.


|
Siirrä työn silmukat neljälle puikolle. Kantapään takaosan silmukat ja odottamassa olleen keskimmäisen puikon silmukat puoliksi viereisille puikoilla. Katso että kantapään takaosan alareunan kohta on puikkojen vaihtumiskohta.


|
Jatka neulomista ympäri sukan. Nyt ovat vuorossa kavennukset nilkan molemmilla sivuilla. Klikkaa kuvia, näet kavennusohjeet:
Kavennuksista muodostuu nauhakavennus
Jatka kaventamista niin monta kertaa, että saat puikolle saman silmukkamäärän kuin sinulla oli varressa.
Vielä helpompi kavennustapa:
Tee kaikki kavennukset neulomalla 2 s nurin yhteen:
Nurin yhteen kavennuksista muodostuu helmimäinen nauhakavennus.
|
Sukan jalkaterä
Neulo nilkan kavennusten jälkeen jalkaterän suoraosa.
Kärkikavennus
Kun jalkaterän pituudesta puuttuu vielä, sukan koosta riippuen, muutama cm (ks. kokotaulukko), alkaa kärjen kaventaminen. Tee sädekavennus, sovella omaan silmukkamäärääsi tätä kaaviota:
Jatka kaventamista kunnes joka puikolla on jäljellä vain 2 silmukkaa. Vedä lanka läpi silmukoista ja kärki on valmis.
 Jos haluat kirjoneulosta sukan kärkeen, tässä pari esimerkkiä.
|
Viimeistely
Päätä langanpäät huolellisesti työn nurjalle. Sileytä sukat kevyesti höyryttämällä - älä latista neulosta! - tai kastele ne ja oio kuivumaan alustalle.
|
© 2023 Tekijät ja Käsityö verkossa Ry
Punomo.fi:n opetus- ja
kaupalliseen käyttöön vaaditaan lisenssi. Lue lisää!