Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Kirjonta » Konekirjonta » Kirjontalaite: tuki

Kirjontalaite: tuki


Aloitus
Kuviot
Tuki
Pingotus
Kirjominen
Viimeistely
Ongelmia ja linkkejä


huono kisu
Tukimateriaali on revennyt kesken kirjomisen, jolloin ääriviiva ei enää kohdistu. Neulos on ollut irrallaan tukimateriaalin päällä ja joustanut kirjomisen aikana - kuvio on venyttänyt kangasta.

 
Kirjontakuvioita ommeltaessa käytetään oikeastaan poikkeuksetta aina jotakin tukimateriaalia (jatkossa tuki). Tukeminen on erittäin tärkeätä kirjonnan onnistumisen kannalta. Luultavasti suurin osa kirjontakuvioiden epäonnistumisista johtuu huonosta tai vääränlaisesta  tukemisesta. Kankaat tarvitsevat alleen tukea, koska kirjominen lisää jo valmiin materiaalin pintaan runsaasti uutta materiaalia (lankaa), mikä taas osaltaan aiheuttaa kankaan venymistä ja kankaanlankojen siirtyilemistä.

Kirjottava kangas ei saa koko kirjonnan aikana venyä eikä liikkua kehyksessä yhtään. Tukimateriaaleilla varmistetaan näitä molempia asioita; estetään kankaan venymistä sekä liikkumista. Erittäin tärkeätä on valita tukimateriaali, joka ei jousta, murru tai repeä kirjonnan aikana. Jos näin pääsee käymään, jotkut kuvion värialueista eivät kohdistu ja ääriviiva joutuu eroon varsinaisesta kuviosta tai kirjonta epäonnistuu täysin.

Kirjonnan tukimateriaalit poikkeavat selvästi vaatteenvalmistuksessa käytettävistä tukikankaista, jotka ovat usein ns. kiinnisilitettäviä tukikankaita. Kirjontakuvioiden tukena käytetään kuitupohjaisia, kemiallisesti kovetettuja materiaaleja, jotka eivät jousta kumpaankaan langansuuntaan eivätkä vinottain.

Kirjoa voit lähes mille tahansa kankaalle lähes minkä tahansa kuvion, kunhan valitset materiaalille sopivan tukimateriaalin.

Muista kokeilla ensin!


Tukeminen

  • Käytä kirjontatöissäsi ainoastaan kirjontatarkoituksiin tarkoitettuja tukimateriaaleja. Tähän käyttöön suunnitellut tukimateriaalit sisältävät viimeistysaineita, jotka helpottavat työtä ja auttavat parempaan lopputulokseen. Näillä on lisäksi suotuisa vaikutus koneesi kunnossapysymiseen ja neulan terävänä säilymiseen.
  • Korvikkeet kuten lihatiskipaperi tai kahvinsuodattimet sisältävät puuperäistä selluloosaa, joka vahingoittaa neulaa ja konetta. 
  • Korvikkeet tuntuvat myös ikäviltä ihoa vasten.
  • Jos jotkut kuvion osat eivät kohdistu oikein - esimerkiksi ääriviiva ei osu kohdalleen - vika on yleensä huonossa tai vääränlaisessa tukimateriaalissa tai huonossa työn kehykseen asettamisessa.
  • Revittävää tukea käytettäessä paremman lopputuloksen voi saada aikaan käyttämällä kahta kerrosta ohutta tukea ristikkäin asetettuna kuin yhtä paksua.
  • Jos suinkin mahdollista, aseta tukimateriaali työn kanssa yhdessä kehykseen estääksesi kankaan venymisen.
  • Mitä enemmän tikkejä kuviossa on ja mitä tiheämpi kuvio on, sitä tärkeämpää on oikeanlaisen tukimateriaalin valinta.
  • Älä koskaan käytä tukikangasta, joka joustaa vinossa langansuunnassa.

Yleisohje: käytä leikattavaa tukea joustaville kankaille ja revittävää tukea joustamattomille kankaille.


Tuet

Tuen valintaan vaikuttaa pääasiassa käytettävä kangas, kirjontakuvion tiheys sekä se mihin tuotteeseen kuvio valmistetaan. Lisäksi on otettava huomioon, täytyykö tuki poistaa työn nurjalta puolelta, vai saako tuesta jäädä hiukan näkyviin.

Jos kirjontakuvio on hyvin tiheä, on tärkeää valita tukimateriaali, joka varmasti kestää koko kirjontakuvion valmistumisen ajan. Jos tuki repeää tai alkaa joustaa kirjonnan aikana, kirjontatyö menee melko varmasti pilalle, koska jotkut kuvion osat eivät kohdistu tai kangas pääsee venymään. Paperipohjaisten tukimateriaalien ongelma on juuri se, että ne repeävät neulanpistojen vaikutuksesta ja kangas jää silloin ilman tukea.

Erittäin ohuille materiaaleille kirjottaessa ei yleensä haluta kirjontakuvion lisäksi muuta materiaalia paksuntamaan kuvion kohtaa. Silitä kaksi Solvya leivinpaperin välissä puuvillan silityslämpötilalla yhteen; syntyy paksua TuplaSolvya. Aseta työ kehykseen niin, että sekä alla että päällä on TuplaSolvy. Kirjonnan valmistuttua  ylimääräinen Solvy poistetaan käsin ja työstä huuhdellaan loppu Solvy pois.

 
Revittävät

tukirevi1
40 g/m2 revittävä tukimateriaali

 
Revittävät tuet on suunniteltu antamaan väliaikaista tukea työlle. Niitä käytetään aina kirjonnan nurjalla puolella ja ne poistetaan kirjonnan jälkeen repimällä. Revittävä tukimateriaali on valmistettu lyhyistä kuiduista ja on käsitelty niin, että se on helppo poistaa työn alta. Tarvittaessa revittävää tukeakin voi käyttää useampia kerroksia. Aseta silloin ne toisiinsa nähden ristikkäin parhaan tukivaikutuksen aikaansaamiseksi. Revittäviä tukia on saatavana useita vahvuuksia 40 - 60 - 80 - 100 g/m2. Revittävää tukea käytetään usein kudottujen, joustamattomien kankaiden kirjomisessa. Ohuet kankaat vaativat useimmiten paksumman tukimateriaalin kuin tukevat kankaat. 40-60-grammaiset revittävät tuet soveltuvat hyvin lakanakankaalle ja sitä tukevammille materiaaleille. Paksummat tuet taas toimivat ohuempien materiaalien kanssa.

Revittäviä tukimateriaaleja käytettäessä on yritettävä varmistua siitä, ettei tuki pääse repeämään kirjonnan aikana. Tästä syystä jotkut erittäin helposti repeytyvät tuet voivat olla työskentelyn kannalta ongelmallisia. Revittäviä tukia käytetään kirjontakuvioiden yleisimpänä tukimateriaalina kaiketi niiden helppokäyttöisyyden vuoksi.

 
Leikattavat

tukimesh tukileik
 Polymesh   Nylonorganza

 
Leikattavat tukimateriaalit ovat hyvin joustamattomia ja kestäviä. Ne asetetaan kirjonnan ajaksi kankaan nurjalle puolelle ja leikataan kirjonnan valmistuttua pois. Ammattimaiset kirjontojen tekijät suosivat usein näitä materiaaleja, koska ne eivät repeä kirjonnan aikana tiheissäkään kuvioissa. Leikattava tuki asetetaan aina kirjonnan alapuolelle ja pingotetaan työn kanssa kehykseen. Tarvittaessa apuna voi käyttää sprayliimaa. Kirjonnan jälkeen tukimateriaali leikataan työn alta pois, noin 5 mm:n etäisyydeltä kirjonnan reunasta. Neuloksille valitaan usein leikattava tuki. Jos materiaali tarvitsee voimakkaan tuen, voit käyttää kahta kerrosta päällekkäin. Aseta nämä ristikkäin niin, että tukimateriaalin kuidut ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden.

Leikattavat tuet soveltuvat siis hyvää ja voimakasta tukea vaativiin kirjontakohteisiin; tiheisiin kuvioihin, joustaviin materiaaleihin ja tarkkaa kohdistusta vaativiin kuvioihin.

 
Katoavat

tukisolvy tukikat tukihidro
Solvy Vilene Hidro

 
Katoavat tukimateriaalit ovat melko kirkkaita kalvoja, jotka liukenevat haaleaan veteen. Näitä myydään myös kauppanimillä Aqua Film ja Avalon. Solvya käytetään nukkapintaisten tai epätasaisten kankaiden päällä, jotta kirjonnan pinnasta tulisi tasainen ja ettei se uppoaisi liiaksi pehmeään materiaaliin. Solvya käytetään myös esimerkiksi pitsimäisten kirjontojen sekä leikekirjonnan tukena, koska siitä ei kastelun jälkeen jää kirjonnan alle mitään. Voit silittää kahden leivinpaperin välissä kaksi Solvy-kerrosta yhteen, jolloin saat siitä tukevamman ja kestävämmän. Aseta Solvyn karheammat puolet toisiaan vasten silittämistä varten. Vastaavia kestävämpiä materiaaleja on myös saatavana - nämä poistetaan valmiista työstä silittämällä kuumalla silitysraudalla.

 
Solvyn käyttö froteelle kirjottaessa

froteeilman3     froteeilman2

Vasemmanpuoleinen A-kirjain on kirjottu froteelle ilman katoavaa tukikalvoa. Oikealla sama kuvio on kirjottu kalvolla suojatulle froteelle. Ero on huikea!

Alakuvassa Solvy-kalvo on froteen pintaa suojaamassa kirjonnan aikana.

solvy

 
Muut

sprayliimat1

Spray-liima on hyvin monikäyttöinen tuote, josta on apua vaikeissa kirjontakohteissa, kuvionosien kohdistamisen suunnittelussa sekä esimerkiksi joustavien ja pienten kirjontakohteiden tukemisessa. Valitse vain sellaista sprayliimaa, josta ei jää tahroja kankaisiin ja joka on vesiliukoista. Sprayliiman avulla voidaan kirjoa kohteita ja materiaaleja, joita ei voida asettaa kehykseen ja sillä voidaan kiinnittää väliaikaisesti materiaalikerroksia toisiinsa.

Jos kirjottava materiaali on paksua, joustavaa tai nukkapintaista, materiaalia ei välttämättä kannata asettaa kehyksen väliin. Valitse tällöin leikattava, täysin joustamaton tukimateriaali. Voit käyttää myös revittävää kirjontakuitukangasta, kunhan se varmasti kestää kirjomisen ajan. Pingota tukimateriaali yksin kehykseen - käytä tarvittaessa kaksi kerrosta ristikkäin asetettuna mahdollisimman hyvän tuen aikaansaamiseksi.
 

spray1

Sumuta sprayliimaa tukimateriaaliin. Käytä liimaa säästeliäästi, liika liima voi aiheutta ongelmia kirjonnan aikana ja jättää jälkiä kankaaseen.

 
spray2

Paina kangas liimapinnalle aloittaen keskeltä. Aseta kehys koneeseen ja aloita kirjominen. Nukkapintaiselle materiaalille kannattaa käyttää vielä Solvya kankaan pinnalla. Solvykerros asetetaan hiukan tulevan kirjontakuvion kokoa suuremmalle alalle ja kiinnitetään väliaikaisesti esim. nuppineuloin.

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.