Etusivu » Käsityökulttuuri » Käsityökulttuurin osa-alueet » Alueittain » Suomi » Länsi-Suomi » Korsnäsinpaita omin käsin vuosikymmenestä toiseen

Korsnäsinpaita omin käsin vuosikymmenestä toiseen


Rauman 2016-2017 kurssilaiset ovat ahkeroineet opettajansa Johanna Maijalan johdolla ja osa korsnäsinpaidoista on jo valmiina ja loputkin melkein.

Rauman kansalaisopisto

KORSNÄSINPAITA OMIN KÄSIN -kurssi:
Valmistetaan perinteinen Korsnäsinpaita kirjovirkkausta ja kirjoneuletta yhdistäen. Opetellaan yhdessä paidan valmistuksessa käytettävät eri tekniikat, työvaiheet ja yksityiskohdat. Varsinainen työskentely tapahtuu kotona kokoontumiskertojen välillä. Tilataan langat paitaan yhdessä. Ensimmäisellä kerralla mukaan 2 ja 2 mm virkkuukoukut ja muistiinpanovälineet. Suositellaan ilmoittautumaan KORSNÄSINPAITA-luennolle. Opettaja: KM, käsityönopettaja Johanna Maijala

KORSNÄSINPAITA-luento:
Luennolla paneudutaan erityisesti ehkä kiinnostavimpaan suomalaiseen villapaitaan, korsnäsinpaitaan. Se on nimensä mukaisesti peräisin Korsnäsistä Pohjanmaan ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta. Paita tunnetaan neuleen ja virkkauksen käyttämisestä samassa paidassa sekä runsaista kuvioista ja väreistä. Luennoitsija: FT
Marketta Luutonen


FT Marketta Luutonen:

Käsitöissä kiehtoo kauneus ja käytännöllisyys ja se tuottaa iloa ja mielenrauhaa. Tämä eri tutkimuksissa esiin tullut tulos vahvistui myös pienessä kyselyssä, jonka tein Rauman "Korsnäsinpaita omin käsin" kurssin osanottajille.

Tein Raumalla 2016-2017 pidetyn kurssin ”Korsnäsinpaita omin käsin” osanottajille saman kyselyn, jonka olin tehnyt 1990-luvun alussa kolmen 1980-luvulla Vaasassa Loftetin toimesta pidetyn korsnäsinpaitakurssin osanottajille. Kyselin tekeillä olleesta/valmistuneesta paidasta ja sen merkityksestä sekä käsityöharrastuksesta.

Tulokset eivät olleet muuttuneet juurikaan reilun 20 vuoden aikana.
Korsnäsinpaita oli valmistettu kiinnostuksesta käsityöhön ja tekeminen ja valmis tuote olivat tärkeitä, mutta tekeminen kiinnosti vielä enemmän.

Rauman kurssilaiset olivat aktiivisia ja monipuolisia käsityön harrastajia. Käsityön tärkeimmät ominaisuudet liittyivät käytännöllisyyteen ja laatuun, mutta myös kauneus oli tärkeää. Paidat tehtiin villalangasta perinteisin menetelmin. Mallit oli saatu kurssilla. Korsnäsinpaidan arveltiin säilyneen kiinnostavana jo yli 150 vuoden ajan, koska se on kaunis ja erilainen ja valmistus on mielenkiintoista ja haastavaa.

Yksi erokin löytyi vaasalaisten ja raumalaisten välille. Vaasan kurssilaiset noudattivat tarkasti perinteistä väritystä. Raumalla oli tehty myös perinteestä poikkeavia väriratkaisuja omien mieltymysten mukaan. Useimmat olivat tehneet paidan itselle ja aikoivat käyttää sitä arki- ja ulkoiluvaatteena ja kuten yksi vastaaja kirjoitti after ski ja saunaillan edustusasuna.

Käsityö oli mieluisa harrastus, joka tuotti mielenrauhaa ja iloa omin käsin tehdystä tuotteesta. Kiitos vastaajille oman käsityön tekemisen pohdinnasta.

Kuva Vaasan Loftetin 1980-luvun korsnäsinpaitakurssilta.
Myös tässä yksi 1980-luvun kurssilainen.


Punomon toimitus:

Tiesitkö tämän?

Marketta Luutonen on tutkija ja tietokirjailija:

Marketta Luutosen väitöstutkimus suomalaisesta villapaidasta. Teos avaa arkipäiväisen neulepaidan uudella tavalla osaksi suomalaista kulttuuria. Kirjassa käsitellään toisaalta pohjalaisia Jussi-paitoja, toisaalta värikkäitä ja taitavasti neulottuja ns. korsnäsinpaitoja. Jussi-paitaan on kiinnittynyt voimakkaita merkityksiä suomalaisesta itsetunnosta ja uhosta. Ks. akatiimi.punomo.fi/kirja-kansanomainen-tuote-merkityksenkantajana
Marketta Luutonen, Anna-Maija Bäckman, Gunnar Beckman: Lankapaitoja ja muita asusteita;
Maahenki 2016. Lue kirja-arviointi »
Marketta Luutonen on itse myös taitava käsityöntekijä:
Korsnäsin paidan helman kirjovirkkausta ja neulosta.

Rannesuojissa elementtejä Korsnäsin paidan kuvioinneista toisenlaiseen tuotteeseen sovellettuna.

Ks. myös fi.wikipedia.org/wiki/Korsnäsinpaita»

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.