HISTORIAA
Laudoilla kudonta on vanhimpia tunnettuja käsityötaitoja ja sen historia ulottuu vuosituhansien taakse.
Muinaissuomalaiset osasivat kutoa lautanauhoja; vanhin tunnettu näyte Suomesta on 500-luvulta jKr. Huittisista. Siinä on toimikaskankaan reunuksena yksiväristä, silmukkapintaista lautanauhaa. Ristiretkien ajan muinaissuomalaiset kutoivat myös toimikasluontoisia ja kuvitettuja lautanauhoja. Lautanauhoilla oli Pohjoismaissa kukoistuskautensa rautakaudella. Monimutkaisimpien kuvionauhojen on arveltu jo muinaisaikana olleen ammattikutojien valmistamia.
Lautanauhoilla on useita eri nimityksiä. Kannaksella niitä sanottiin lautavöiksi tai viilivöiksi ja Raja-Karjalassa hiiretyisvöiksi. Harvinaisempia lautanauhan nimityksiä ovat Mäntyharjulainen nästäkkä tai Pyhäjärven stakkavyö.
TYÖVÄLINEET
Lautanauhan kutomiseen tarvitaan 3-, 4-, 5- tai 6-kulmaiset puiset tai vahvat pahviset, noin 7 x 7 cm:n kokoiset ja 1 - 2 mm:n paksuiset hyvin sileät laudat. Kulmat ovat vähän ohennetut ja pyöristetyt. Noin senttimetrin päässä kulmista on n. 4 - 5 mm:n läpimittainen reikä. Lisäksi kulmat on merkitty eri väreillä järjestyksen säilymiseksi.
Nelikulmaiset laudat ovat yleisimmät. 4-kulmaisilla laudoilla kudottava nauha muodostuu kahdesta tai useammasta 4-säikeisestä nyöristä, jotka sidotaan yhteen kuteella. Lautojen lukumäärästä riippuu nauhan leveys.
Kude on kävyllä tai sormiolla.
Lautanauha luodaan yleisimmin sileistä, mieluummin kerratuista villa, pellava- tai puuvillalangoista.
TYÖTAPA
Nauhaa varten tarvitaan esimerkiksi 4 lautaa ja jokaiseen lautaan 4 loimilankaa, yhteensä 16 lankaa. Kuviot muodostuvat erivärisistä loimilangoista ja erisuuntaisista loimilankojen kierteistä. Langoille voidaan tehdä seuraavanlainen luontijärjestys:
4 lankaa valkoista
2 lankaa valkoista 2 lankaa mustaa
2 lankaa valkoista 2 lankaa mustaa
4 lankaa valkoista
Loimen pituuteen luodaan n. 15 cm metriä kohden tutkaimia ja alkusolmuja varten. Loimen toiseen päähän tehdään tiuhta, josta näkyy lankajärjestys.
Loimilankojen erisuuntainen kierre saadaan pujottamalla langat lautoihin joko oikealta tai vasemmalta. Samaan lautaan pujotetaan kuitenkin aina samalta suunnalta. Reikien järjestys luetaan myötäpäivään, vasemmalla oleva lauta on ensimmäinen. Pujotettaessa otetaan laudat aina käteen siten, että väreillä merkityt kulmat tulevat kohdakkain.
Esimerkin ensimmäiseen lautaan pujotetaan valkoiset langat oikealta. Toisen laudan ensimmäiseen ja toiseen reikään pujotetaan valkoinen, kolmanteen ja neljänteen reikään musta lanka vasemmalta. Kolmanteen lautaan samoin kuin toiseen, mutta oikealta. Neljänteen lautaan pujotetaan valkoiset langat vasemmalta. Mallia, jossa puoleen laudoista pujotetaan langat oikealta ja puoleen vasemmalta, tulisi välttää, koska reunat kääntyvät helposti vastakkain.
Loimen päät solmitaan yhteen ja pohjukasta pistetään läpi nauha, joka sidotaan kutojan vyötärölle. Tiuhtalanka poistetaan. Kun loimi pingotetaan sopivasti (esim. ovenkahvaan), asettuvat laudat syrjälleen vierekkäin. Laudat tasataan ja tarkistetaan, että samanväriset kulmat ovat vierekkäin. Lautojen edessä on nyt viriö, johon kude pannaan. Kaikki laudat käännetään yhdessä neljänneskierroksen myötäpäivään loimen suuntaan, näin saadaan uusi viriö joka neljänneskierroksella. Nauha pysyy tasalevyisenä kiristämällä kudetta aina samalla tavalla.
Koska nauha muodostuu toisiaan kiertävistä loimilangoista, tulee sama kierre myös lautojen taakse ja ennen pitkään se vaikeuttaa kutomista. Lautoja ruvetaan kiertämään aina päinvastaiseen suuntaan yhtä pitkien välimatkojen päästä. Tällöin nauhan kuvio muuttuu erisuuntaiseksi.
Jos kude viedään aina nauhan samalta puolelta ja kiristetään niin paljon, että reunat kääntyvät vastakkain, saadaan tuppilonauha.
Viivi Merisalon Nauhoja -kirjasta mukaellut Helena Valjanen