Etusivu » Käsityökulttuuri » Henkilökuvia » Lindqvist Minna

Lindqvist Minna


Tekstiiliopettajaliiton syyspäivillä Turussa 30-31.10 julkistettiin Vuoden Tekstiiliopettaja 2004. Hän on Minna Lindqvist Lahdesta. Onnea Minnalle!

Minna Lindqvist valmistui Savonlinnassa tekstiilityön ja englannin opettajaksi. Hän opettaa tekstiilityötä Tiirismaan koulun yläasteella ja lukiossa, sekä englanninkielisessä peruskoulussa. Tiirismaan koulu oli Minnan oma opinahjo, jossa hän jatkaa oman, tekstiilityötä voimakkaasti eteenpäin vieneen tekstiiliopettajansa, Arja Murtamon työtä.

Minna Lindqvist oli mukana Opetushallituksen OPS -suunnittelutyöryhmässä sekä tarkastamassa lukiodiplomiohjeistoa tekstiilin osalta.

Koulussa käsityö on Minna Lindqvistin mielestä voimavara, jonka avulla jaksaa vaikeinakin hetkinä. Käsityöluokan turvassa jokainen saa toteuttaa itseään ja onnistua. Tärkeää on oppia, että taitojen eteen täytyy ponnistella.

Minna Lindqvist puhuu vahvasti lukiokäsityön puolesta: ”16-19 ovat tärkeimmät ikävuodet taitojen soveltamisen ja oppimisen kannalta”.

Teksti: Tekstiiliopettajaliitto ry

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.