Lyhennettyjä kerroksia voisi kutsua myös keskeneräisiksi kerroksiksi - ne ovat näet kerroksia, joita ei neulota loppuun asti, vaan kerros lopetetaan kesken ja käännytään takaisin. Lyhennettyjä kerroksia tehdään, kun halutaan työn kasvavan vain osittain, esim. vain toisesta reunasta.
Lyhennettyjä kerroksia ei moni neuloja tarvitse varmaankaan koskaan. Niitä voi kuitenkin soveltaa monellakin tavalla, oman kekseliäisyyden mukaan.
Yksi tavallinen hyötykäyttötilanne on lyhennettyjen kerrosten käyttö muotolaskosten tapaan. Erityisesti rinnan kohdan muoto voidaan haluta mahdollisimman vartalonmyötäiseksi ja silloin neulotaan ommeltavan vaatteen rintamuotolaskosta vastaamaan lyhennettyjä kerroksia. Muoto syntyy ilman ompeleita ja saumoja!
Varoitus: Jos neulot kääntymiskohdassa niin, että ainoastaan nostat paluukerroksen 1. silmukan neulomatta, jää kääntymiskohtaan helposti ruma reikä ja epätasainen kohta!
Neulojat ovat keksineet erilaisa tapoja, joilla reikien syntymisen voi välttää. Kannattaa aina kokeilla millainen kääntymistapa on kyseisessä neuloksessa paras!
1. TAPA
LYHENNETYT KERROKSET: LANKA SILMUKAN YMPÄRI
Piirroksessa vaaleansiniset silmukat ovat lyhennettyä kerrosta.
- Ennen kääntymistä viimeistä neulottua vaaleansinistä silmukkaa seuraavan silmukan (piirroksessa isolta näyttävä harmaa silmukka) ympäri on viety lankalenkki (vaakasuuntainen, kirkkaan sininen).
- Lenkki sitoo kääntymiskohdan niin, ettei muodostu reikää.
- Paluukerroksen (kirkas sin.) 1. silmukka on nostettu neulomatta
- Kun palataan neulomaan kerroksen kaikkia silmukoita, kierretty silmukka neulotaan yhteen sitä kiertävän lenkin kanssa (ks. punainen nuoli), jolloin lenkkikohta erottuu työstä mahdollisimman vähän.
2. TAPA ('SAKSALAINEN')
LYHENNETYT KERROKSET: NOSTETTUJEN SILMUKOIDEN KIRISTÄMINEN "KAKSOISSILMUKOIKSI"
Työvaiheet:
1. Nosta kääntymisen jälkeen 1. silmukka nurin neulomatta sekä työn oikealla että nurjalla puolella.
2. Kiristä nostettu silmukka kireälle niin että vedät langan tiukalle työn taakse. Näkyviin puikolle tulevat edellisen kerroksen silmukan kummatkin reunat, jotka näyttävät puikolla silmukkaparilta tai "kaksoissilmukalta".
Käsittele "kaksoissilmukkaa" kuitenkin aina yhtenä silmukkana eli neulo molemmat silmukkareunat yhtäaikaa.
3. Ensimmäisenä oikeassa reunassa näkyy nostetusta silmukasta kiristetty "kaksoissilmukka".
4. Kerroksia on lyhennetty kummassakin reunassa aina kerroksen alussa yhdellä silmukalla. Kiristetyt "kaksoissilmukat" tunnistaa helposti sekä oikealla että vasemmalla olevilta puikolta. Keskimmäisellä puikolla on normaalisti neulottuja silmukoita. Tässä on tekeillä sukkaan ns. tiimalasikantapää.
5. Kun lyhennettyjen kerrosten jälkeen neulotaan nostetut silmukat takaisin työhön, neulotaan "kaksoissilmukoista" aina kummatkin reunat yhteen yhdeksi simukaksi.
PALUU LYHENNETYISTÄ KERROKSISTA KOKO SILMUKKAMÄÄRÄÄN
Kun lyhennettyjen kerrosten jälkeen palataan takaisin kokonaisiin kerroksiin se voi tapahtua kerralla eli kaikki työstä poissa olleet silmukat otetaan kerralla takaisin työhön tai portaittain vastaavasti kuin lyhennyksissäkin tehdään.
Lyhennykset portaittain, paluu portaittain