Mosaiikki (ransk. mosaïque < lat. musivus < kreik. musei'on = muusain temppelin koriste) on pienistä palasista tehty sommitelma. Palaset voivat olla värillistä lasia, kiveä, keramiikkaa tai jotain muuta materiaalia. Palat kiinnitetään toisiinsa ja alustaansa erityisellä sideaineella, kitillä tai sementillä. Myös intarsiaa voidaan pitää mosaiikkina. Suppeammassa merkityksessä mosaiikilla ymmärretään (pienempien koruesineiden) seinien ja holvien koristamistapaa, jossa kappaleet ovat joko kuosin mukaan leikattuja (florentiininen mosaiikki) tai kolmio- ja neliömäisiä, monikulmaisia ja epäsäännöllisiä, suunnilleen samankokoisia kivi-, lasi- ja terrakottanastoja. Vaikutuksen lisäämiseksi käytetään usein emalia ja kultaa (bysanttilainen, roomalainen, venetsialainen mosaiikki). Itämailla alkunsa saaneena työtapana mosaiikki kehittyi aleksandrialaisella ja roomalaisella ajalla itsenäiseksi taiteenalaksi (Pompejin Aleksanterin taistelu) ja kohosi muinaiskristillisellä ajalla sekä seuraavilla vuosisadoilla Rooman, Ravennan, Konstantinopolin, Etelä-Italian ja Sisilian kirkoissa monumentaalisen seinämaalauksen arvoon. Myöhemmin mosaiikin syrjäytti esityksissään vapaampi öljyvärimaalaus, kunnes Italiasta lähtenyt herätys uudella ajalla on antanut tällekin vanhalle tekniikalle uutta virkeyttä. - Lue lisää Wikipediasta (in English)
Mosaiikki voi olla muutakin!
Mosaiikki on siis palasista tehtyä sommittelua ja palat kiinnitetään toisiinsa tai pohjaan jollain kiinnitysaineella. Ei siis ompeleilla kuten tilkkutöissä tai neulomalla kuten dominoneuloksessa eikä virkkaamalla kuten erilaisissa palavirkkauksissa...
Puumosaiikki Yllä oksista sahattuja paloja, alla ajopuukappaleita rannalta. Etsi haulla. *Driftwood Art* Kuvat verkosta tuntemattomasta lähteestä.
Kivimosaiikki Kuva seinästä jossain Suomessa / P. Sinervo Mosaiikki rantakivistä, lähde ei tiedossa
Metallimosaiikki Mosaiikki muttereista ym. , lähde ei tiedossa
Mosaiikkia jyvistä, siemenistä, pähkinöistä, pavuista, karkeista ... Kuva yarnuh.deviantart.com/art/Bean-Mosaic-Cat-25033496
Mosaiikkiteosten kuvia eri taiteilijoilta:
Päivitetty 04/2025
Jaa somessa:
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Kirjautuneena käyttäjänä voit hallita omia suosikkejasi. Kirjautuneena lisenssikäyttäjänä saat käyttöösi kaikki Punomon sisällöt ja voit myös itse tehdä uusia julkaisuja. Tilaa lisenssi täältä.