Etusivu » Tekstiilityön tekniikat » Neulonta » Neulemerkit, -lyhenteet ja termit » Neuloksen perusrakenne ja siihen liittyvat termit

Neuloksen perusrakenne ja siihen liittyvat termit


OSAAN NEULOA OIKEIN JA NURIN, MUTTA HALLITSENKO NEULOMISEN TAIDON?

Todellinen neulonnan osaaminen edellyttää neuloksen rakenteen ymmärtämisestä ja hallintaa. Neulontataito on hallussa vasta, kun osaa ja tunteen neuloksen "syvimmän olemuksen" ja osaa korjata myös mahdolliseti virheet, poimia pudonneet silmukat jne. Kun hallitsee neuloksen rakenteen - tuntee sen kuin omat taskunsa - voi myös päästää luovuutensa täysillä liikkeelle: voi kehitellä omia malleja, erilaisia neuloksia ja kuviota, neulekappaleiden rakenteita ja suunnitella erilaisia toteutustapoja ja työjärjestyksiä.


NEULOKSEN OSAT

  • Neulos eli neulepinta muodostuu päällekkäisistä vaakasuorista kerroksista.
  • Kerros muodostuu vierekkäin olevista silmukoista.
  • Silmukkaketju muodostuu päällekkäisten kerroksien kohdakkain olevista yksittäisistä silmukoista.
    kerros-ketju

SILMUKAN OSAT JA NIISTÄ KÄYTETTÄVÄT NIMITYKSET ELI TERMIT

silmukan_osat

Mihin termejä eli nimityksiä tarvitaan?
Monet neulomisvaiheet esimerkiksi lisäkset ja kavennukset perustuvat siihen että silmukkaan tartutaan, puikko viedään silmukkaan tietyllä tavalla. Jos esimerkiksi ohjessa tms. sanotaan "neulo simukka takareunasta", se onnistuu vain jos tiedät mikä on takareuna!


SILMUKKA OIKEIN JA NURIN, SILMUKKA EDESTÄ JA TAKAA

Mikä ja millainen silmukka on?
Silmukka on neulosrakenteen perusosa. Neulos muodostuu toisiinsa sitoutuvista silmukoista. Silmukka on hyvin yksinkertainen: käyrän muotoinen mutka langassa!Neulosrakenne eli neulos syntyy kun silmukat yhdistyvät toisiinsa:
uudelle kerrokselle tulevien silmukoiden päät vedetään puikolla edellisen kerroksen silmukoiden läpi.

silmukat-silmukkaketju

 

 

 

TÄRKEÄ TOTUUS SILMUKOISTA!

Silmukoista käytetään nimityksiä oikea silmukka ja nurja silmukka. On kuitenkin olemassa vain yhdenlaisia silmukoita ja nurja ja oikea tarkoittaakin tuon yhden ja saman silmukan oikeaa ja nurjaa puolta! Kun neulotaan oikea silmukka, eli neulotaan oikein, tehdään näkyviin silmukan oikea puoli ja kun neulotaan nurja silmukka, eli neulotaan nurin, tehdään näkyviin silmukan nurja puoli.

os-ja-ns

silmukka1

silmukka

Oikein onkin nurin ja nurin onkin oikein..?
Kun neuleen kääntää, oikea silmukka onkin nurja silmukka ja päinvastoin!
Tämä on huomattava, jotta esim. JOUSTINNEULOKSESTA tulee joustinneulosta eikä sekasotkua.

Tallenna

Tallenna

Jaa somessa:
Punomo Logo

Kirjaudu Punomoon

Ei vielä Punomo tiliä? Rekisteröidy alla

Punomo Logo

Anna palautetta

Käyttäjiemme palaute auttaa Punomon kehittämisessä. Anna palautetta alla.